Luontoretkellä

Varhaisesta keväästä johtuen perinteinen kylmänkukkaretki toteutettiin tavoista poiketen jo huhtikuussa. Puolelta päivin nokka kohti Hattulaa tutuille mäntykankaille harvinaisuutta etsimään. Upeasti olivat kukassa ja esiintymätkin vahvistuneet sitten viime vuoden, jolloin vain yksi kaunotar hehkui retkeläisten ilona. Kotimatkalla koukattiin vielä Jutikkalan lintutornin kautta ja nähtävää riitti sielläkin, lukuisia sinivuokon värimuunnoksia ja satakunta joutsenta pulisemassa rantaruovikossa.

Hämeen kylmänkukka sinnittelee tutulla paikallaan.

Sinivuokon uudet vaatteet.

Laulujoutsenten torikokous.

Naamakirja

Eilen se sitten tapahtui, liityin Facebookiin. Saan kiittää tai syyttää oikustani Vaatevallankumousta, nimittäin kampanjan tiedot olivat enimmäkseen fesessä ja osattomuuteni jakaa tärkeä asia vaivattomasti harmitti. Päätös liittyä yhteisöön sinetöityi paikallisen käsityöyrittäjän, FinnLean putiikissa. Nyt on pää pyörällä, välillä ahdistukseen asti, mutta eiköhän sosiaalisuuteen totu myös netissä.

Iltapäivällä otin pitkästä aikaa tuntumaa urkuihin. Viisi vuotta on mennyt muissa töissä eikä viitseliäisyys ole riittänyt urkuparvelle kapuamiseen ja soittotaidon ylläpitämiseen. Pianoa olen kyllä pimputtanut niin kotona kuin kolme neljä kertaa kuussa vankilan kirkonmenoissa. Kyllä oli kankeaa aluksi, mutta parin tunnin tahkoamisen jälkeen yhteys selkäytimeen löytyi ja soitto alkoi kulkea. Sunnuntaina sitten tositoimiin.

Vaatevallankumous

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun vaatteita valmistanut Rana Plaza -tehdas romahti Bangladeshissa ja 1133 ihmistä kuoli. Kansainvälisen Fashion Revolution -päivän vanavedessä Suomessa järjestetään oma Vaatevallankumous-kampanja, jonka tarkoituksena on herätellä kuluttajat vaatimaan reilusti tuotettuja vaatteita. Kampanjaan osallistuvia rohkaistaan pukemaan jokin vaate nurinpäin ylleen symbolisoimaan vaateteollisuuden nurjaa puolta kaikkine ihmisoikeus- ja ympäristörikkomuksineen, ja siten herättää keskustelua. No, minä en aio kulkea nuttu nurin, mutta aion ryhtyä vallankumoukselliseksi omassa vaatekaapissani.

Kuukausi sitten ostin itselleni Hyvän mielen vaatekaappi -kirjan. Syksyllä 2013 julkaistu Rinna Saramäen teos on osoittautunut varsinaiseksi bestselleriksi ja kirjastojen varausjonot ympäri Pirkanmaata ovat kuukausien mittaiset. Kirja ei mässäile vaateteollisuuden epäkohdilla, ei provosoi boikotteihin, ei syyllistä pikamuotiin haksahtaneita - kirjoittaja on itsekin ollut koukussa vaatteiden osteluun - vaan kertoo faktat faktoina ja antaa selkeät ohjeet, miten koostaa hyvän mielen vaatekaappi, josta löytyy sopiva asu tilanteeseen kuin tilanteeseen ja joka on sisällöltään mahdollisimman eettinen ja ekologinen. Pikantin lisän kirjaan tuovat lainaukset eri vuosikymmenten pukeutumisoppaista, jotka ovat yllättävän ajankohtaisia. Hyvän mielen vaatekaapin koostaminen on oikeastaan vapaaehtoinen paluu menneeseen aikaan, jolloin vaatteet olivat arvokasta omaisuutta ja saivat niille kuuluvan kunnioituksen.

Vaatteita tehdään, myydään, ostetaan ja heitetään pois maapallon kestokykyyn nähden aivan liikaa. Mallistoja ei välttämättä luoda enää neljännesvuosittain, vaan tavoite on saada kuluttaja ostamaan joka viikko jotain uutta. Vanhentuneet luomukset myydään kohta reilulla alennuksella ja viimeistään silloin kuluttaja on voimaton vastustamaan kiusausta. Hyvän mielen vaatekaapin ostajan oppaan alleviivatuin asia onkin: mitään ei pidä ostaa vain koska se on halpaa. Halpaa vaatetta ei kierrätetä, pahimmassa tapauksessa se ei edes kelpaa hyväntekeväisyysjärjestöille, ja pari kertaa päällä ollut riepu nakataan roskiin, koska "ei se maksanut kuin muutaman euron". Vuosittain kaatopaikoille päätyy reilut yhdeksän kiloa vaatetta jokaista suomalaista kohti. Liika vaatteiden määrä on ongelman ydin myös globaalissa mittakaavassa. Vaate- ja tekstiiliteollisuus on yksi maailman suurimmista teollisuudenaloista 80 miljardin vaatteen vuosituotannollaan ja todellinen ympäristö- ja ihmisoikeusongelmien hornankattila. Mutta miten käydä kertakäyttömuodista kohti vastuullista ja kestävää pukeutumista? Rinna Saramäen opeilla se onnistuu. 

Ensin pitää kartoittaa oma tyyli ja se, millaisissa vaatteista viihtyy, sitten miettiä millaisissa eri tilanteissa vaatteita tarvitsee ja suunnitella niihin sopivat asukokonaisuudet, laatia budjetti ja painua - ei kauppaan - vaan vaatekaappinsa kätköihin inventoimaan, luopua turhasta ja epäsopivasta ja viiden vuoden aikajänteellä hankkia laatuun satsaten puuttuva tarpeellinen ja lopulta nauttia huolettomasta pukeutumisesta vaatteitaan rakkaudella hoitaen.

Kevään herääminen

Pääsiäisen lämpöaalto on vauhdittanut kasvua pihassa ja vähän joka kulmalta pukkaa sipulikukkia, joskin harva vielä kukkii. Runsaimmin kukkivat ruukkuihin ja laatikoihin juhlan kunniaksi istutetut kaupan ruukkunarsissit. Maan alla talvehtineet tulppaanit, narsissit, idän sinililjat ja helmililjat vasta ojentelevat lehtiään valoon.

Myös hyötykasvimaalla tapahtuu. Ruohosipuli on ehtinyt jo syömämittaan ja raparperi ilahduttaa punaisella värillään.

Itse yritän ojentautua jalkeille viikon flunssan jälkeen. Tai olen minä jalkeilla ollut ja oireetonkin monta päivää eli elänyt ihan normielämää, mutta mieli mokoma ei tahdo pysyä priskaantumisessa perässä. Olo on ollut iloton ja innoton. Vasta tänään kevätilo otti kädestä kiinni ja sanoi "mennään". Ja niin mentiin.

Räsyä

Pääsiäinen on pian ovella. Paasto kieltäymyksineen on sujunut varsin mallikkaasti. Pari kertaa pakkokahvit ja pakkokarkit, kun en tarjottaessa kehdannut tehdä numeroa ja kieltäytyä, mutta ei mitään sisäsyntyisiä lankeemuksia.

Mitä ekopaastoon tulee kierrätyksen hengessä olen vihdosta viimein tarttunut käytöstä poistettujen trikoovaatteiden vuoreen tarkoituksenani silputa monenkirjava kokoelma matonkuteiksi. Pyjamat ja t-paidat kuluvat ja kulahtavat, vaikka kuinka ovat Nansoa tai Marimekkoa, ja niihin tulee ikäviä reikiä kissojen toimesta, joten materiaalia kertyy jatkuvasti. Aikaisemmin olen leikannut vain lakanoita ja tyynyliinoja, mutta nyt pyöröleikkuri ja alusta apunani kävin trikoiden kimppuun. Ensiksi saumat pois ja sitten miettimään, miten erikokoiset ja -muotoiset kappaleet saa helpoiten tasalaatuiseksi kuteeksi.

Testasin kolmea eri tekniikkaa. Ensin ajoin kappaleet, etuosa ja takaosa päällekkäin, leikkurilla viivainta apuna käyttäen 2,5 sentin levyisiksi soiroiksi, jotka ompelin toisiinsa siksakilla pitkäksi kuteeksi. Leikkaaminen oli nopeaa, mutta ompeleminen työlästä, joten päätin seuraavaksi testata tavan, missä soirot jätetään kiinni toisiinsa vuorotellen kankaan ala- ja yläreunassa ja lopuksi kulmat pyöristetään saksilla. Näin saadaan aikaan pitkä ja yhtenäinen kude.

Hihojen kanssa kokeilin lenkkitekniikkaa. En poistanut saumaa, vaan paloittelin hihat käsivaralta noin 1,5 sentin levyisiksi lenkeiksi, jotka sitten pujottelemalla yhdistin jonoksi. Samaa tekniikkaa käyttäen matonkuteeksi muokkautuvat myös vanhat sukat ja sukkahousut.

On kiintoisaa nähdä miten eri tavoin työstetyt kuteen käyttäytyvät kudottaessa ja näkyvät valmiissa matossa, mutta siihen on vielä aikaa, räsyä näet riittää.