Kesä koettelee

En ole koskaan ollut mikään kesäihminen. Toki nautin vehreydestä ja kukkaloistosta, mutta lämpö ja valoisuus alkaa yleensä pidemmän päälle käydä hermoille. Viime päivinä tuota ongelmaa ei ole ollut, koska sää on ollut lähes syksyinen. Mikä mainio syy kääriytyä vilttiin, tehdä ristikoita ja notkua netissä. Kolmeen päivään en ole pistänyt nokkaani ulos. Olo on kieltämättä nuutunut ja saamattomuus soimaa, mutta silti mikään ryhtiliike ei innosta. Tai innostaa yksi. Vaikka kesäkuun liikunnat tuli talsittua Tuusulassa alkukuusta ja luontoa ihmeteltyä kukkaretkellä viikko sitten, metsän kutsu soi vahvana, suunnaksi voisi ottaa vaikka Seitsemisen.

Metsässä samoilu vaikuttaa myönteisesti elintoimintoihin: verenpaine laskee ja lihasjännitys vähenee. Koska luonto vie huomion pois suorittamisesta, stressihormonin eritys vähenee, ihminen rauhoittuu ja rentoutuu. Myös luonnon yksityiskohtien havainnointi antaa mielihyvää. Metsä­retken jälkeen kyky selviytyä arjen haasteista paranee. 

Suopursu kukkii.

Kevään herääminen

Pääsiäisen lämpöaalto on vauhdittanut kasvua pihassa ja vähän joka kulmalta pukkaa sipulikukkia, joskin harva vielä kukkii. Runsaimmin kukkivat ruukkuihin ja laatikoihin juhlan kunniaksi istutetut kaupan ruukkunarsissit. Maan alla talvehtineet tulppaanit, narsissit, idän sinililjat ja helmililjat vasta ojentelevat lehtiään valoon.

Myös hyötykasvimaalla tapahtuu. Ruohosipuli on ehtinyt jo syömämittaan ja raparperi ilahduttaa punaisella värillään.

Itse yritän ojentautua jalkeille viikon flunssan jälkeen. Tai olen minä jalkeilla ollut ja oireetonkin monta päivää eli elänyt ihan normielämää, mutta mieli mokoma ei tahdo pysyä priskaantumisessa perässä. Olo on ollut iloton ja innoton. Vasta tänään kevätilo otti kädestä kiinni ja sanoi "mennään". Ja niin mentiin.

Pipo kiristyy

Sanotaan, että hiihtäjän pipon kireys on suoraan verrannollinen sivakoitujen kilometrien määrään: mitä enemmän hiihdät, sitä enemmän huonot olosuhteet, väärä voitelu ja kanssahiihtäjät kismittävät. 

Tänään, kun kilometrejä on plakkarissa alun seitsemättäsataa, alkoi oirehtiminen. Fyysinen väsymys ja olematon luisto saivat kipunat sinkoilemaan ja takana hiihtävä kulta sai kuulla kunniansa, etenkin, kun hän oli hiljan uusinut oman luistovoitelunsa ja minä kihnutin menemään vanhoilla rasvoilla. No, kullalla oli hyvä syy suksiensa entraamiseen, Finlandia-hiihto, joten suotta siinä kiukuttelin.

Eräs liikuntaa aktiivisesti harrastava pappi pohti kerran saarnassaan, pitäisikö hänen paastota leijonanosan elämästä saaneesta lenkkeilystä. Pitäisikö minun tuumia samaa hiihdosta? Ehkei sentään, lasken tämän kaikesta huolimatta normikuntoiluksi. Sitä paitsi paastottuakin tuli, kun outo vatsatauti piti puolitoista viikkoa ladulta pois. Kunto mokoma notkahti tuossa ajassa ja paluu suksille oli yhtä tuskanhikeä. Jos jostain haluan paastota, niin pipon kireydestä. Leppoisuutta tuleville lenkeille, nyt on uudet luistotkin pohjissa, kiitos kullan.

Paska alku

Sataa vettä. Tahtoo takaisin Lappiin...

Noin, aivan rauhallisin vedoin silmiin piirtyy
puut, lumipuut ja pilvet - hiljaa taivas viirtyy
koin okrajuoviin. Sielu yhtä verkalleen
riemusta murheeseen ja jälleen riemuun siirtyy.

Lassi Nummi

Wŏ bú huì

"En osaa". Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka sanovat, etteivät laula, koska koulun laulukokeessa saadut traumat ovat vieneet rohkeuden tai etteivät harrasta liikuntaa, koska koulun jumppatuntien nöyryytykset ovat vieneet liikkumisen ilon. Ikuisiksi ajoiksiko? Eikö lapsuuden ja nuoruuden karmeista kokemuksista voi päästää irti ja rohkeasti laajentaa kokemuspiiriään?

Aloitimme tänä syksynä puolisoni kanssa kesälomareissumme innoittamana kiinan kielen alkeisopinnot kansalaisopistossa. Tunneilla on ollut mukavaa. Viikottaisen kahden ja puolen tunnin session tekee antoisaksi se, että kielen opiskelun lomassa perehdytään monelta kantilta myös Kiinan historiaan ja nykypäivään. Tunneilla on ollut mukavaa - eiliseen asti.

Minulla ei ole kielipäätä kuin lukion päästötodistuksen englannin vitosen ja ruotsin kutosen verran, mutta en antanut sen häiritä uuteen harrastukseen ryhtymistä. Koska kiina kirjoitusmerkkeineen ja ääntämisineen on germaanisiin kieliin verrattuna kuin toiselta planeetalta, ei hyvästä kielitaidosta ole apua opiskelussa eikä huonosta haittaa. Kun vielä kielen omaksumista helpottaa musikaalisuus ja merkkien suhteen visuaalinen hahmotuskyky, omasta henkilökohtaisesta preppaajasta puhumattakaan, en kauaa empinyt tarttua haasteeseen. Mutta mitä tapahtui?

Kokeet. Vain yksi paperiarkin puolikas ja iästäni repäistiin hetkessä 25 vuotta pois. Napsahdin lukkoon kuin ”tyhmä ja laiska” lukiolainen, joka oli ”väärässä paikassa”. Ankeisiin kielimuistoihini liittyen sanon, ettei tarvitse kuin kerran yrittää tosissaan ja epäonnistua, niin kierre on valmis. Ja miksi edes yrittää, kun joka tapauksessa mollataan? Että sellaisia traumoja! En enää ihmettele koulun rampauttamia laulu- ja liikuntakammoisia.

Kielilukon iskiessä helpotkin sanat katoavat mielestä tai oikeammin pyörivät päässä sellaisella vauhdilla, ettei mistään saa otetta. Olo on sanalla sanottuna ilkeä. Seuraavaksi tajuaa, että joutuu jättämään puolet koepaperista tyhjäksi ja lamaantuu entisestään. Pettymys ja turhautuminen pistelee limakalvoilla. Osaamattomuuden tunne jää päälle ja alkaa toteuttaa itseään. Koska koin olevani huono ja surkea, seuraava kuuntelutehtäväkin, jollaisesta olin edellisellä tunnilla saanut täydet pisteet, meni penkin alle.

Eilisen jälkeen olin valmis jättämään kiinan opiskelun kesken, mutta etäisyys asiaan ja ehkä tämä kirjoituskin, on laittanut asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Nyt, jos koska, on aika kasvaa aikuiseksi ja jättää kurjat kouluaikaiset kokemukset menneisyyteen. Rauha opettajani muistolle. Sitä paitsi luen juuri kirjaa Kiinan viisauden sydän Konfutsen ajatuksista. Mestari opettaa, että pettymykset tulee kohdata rauhallisin mielin ja sen jälkeen pyrkiä niistä yli parhaansa tehden. Notta pystyssä päin kohti seuraavia kielellisiä vastoinkäymisiä eli pariharjoituksia…

Aah loma

Mihin vertaisin tätä tunnetta? Helpotukseen, kun huomaa kipulääkkeen vaikuttavan, kun kivistys osoittaa ensimmäisiä loppumisen merkkejä ja rentous valuu epäröiden jäseniin. Päättynyttä työrupeamaa en sentään tohdi verrata kipuun, vaikka introverttina olenkin joutunut ponnistelemaan ihmissuhdetyössä kuin viidakossa konsanaan. Välillä on ollut tukalaa, elämän armottomuus ja epäoikeudenmukaisuus joka päivä silmien edessä, välillä ilo kutkuttanut vatsanpohjaa kuin onnistunut liaanihyppy vaativan esteen ylitse.

Ja nyt siis koko ihana kesä aikaa olla, mennä ja tulla! En huolinut edes kesäkanttorin pestiä kalenteriani täyttämään muutamaa yksittäistä jumalanpalvelussoittoa lukuun ottamatta, ja hyvä niin, syksyllä saatan olla liaanin varressa taas.

Lomaan laskeutumisen apaattinen ajelehtimisvaihe kestää yleensä muutaman päivän. Kotona ei jaksa tarttua toimeen eikä mihinkään jaksa lähteä. Sain sentään jääkaapin perukoille unohtuneet puolimädät porkkanat ja nahistuneen lantun perattua hyötykäyttöön. Kattilallinen juuressosetta odottaa jatkojalostusta sosekeitoksi, kasvispihveiksi tai laatikkoruoaksi ja mössön pakastaminen antaa tarvittavan lisäajan - juuri nyt ei tarvitse. Pihakin saa olla sateen vuoksi rauhassa.

Hiihtäjän (valitus)virsiä

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun ystävä häll' on myötä,
kun latu on aukaistu edessään -
mut parempi hiihdellä yksinään,
tiens' itse aukaista itselleen
ja yksin uhmata yötä.

Eino Leino

Tämä ikuinen ihmisyyteen kuuluva dilemma: yksin vai kaksin. Ihminen on pohjimmiltaan yksin ja kuitenkin tarvitsee toista vierelleen. Tasapainoile siinä sitten.

Lunta sataa ettei sekaan mahdu. Laduille ei ole asiaa, latuhoitajalle senkin edestä. No, johan tässä on hiihdetty.

Laskiaisen kunniaksi ruokalistalla pizzaa, sipsejä ja suklaata. Ennen paastoa täytyy syödä hyvin eli oikeammin huonosti. Tiistaina luvassa perinteisemmät herkut rokka ja laskiaispullat. Jos viitsii tehdä.

Paasto eli herkuista pidättäytyminen tulee yksinkertaistamaan elämää ulkoisesti seuraavat seitsemän viikkoa. Myös henkisellä puolella on siivous käynnissä. Aloitin työstä.

Ukkosta

Että osaa muutos ottaa koville. Tai siis sen mahdollisuus ellei peräti uhka. Minä, rutiinien ja toiston, kaiken tutun ja totutun rakastaja, keikun uuden edellä kuin lastu laineilla. Juhannuksen jälkeen on ollut sellaista sisäistä kuohuntaa, että olen kyseenalaistanut jopa työkuntoni. Palveluammatissa ja etenkin kirkon hommissa on syytä pitää mölyt mahassa, vaikka kuinka tekisi mieli tiuskaista asiakkaalle ”mene kotios valittamaan". Jälkeenpäin sitten karmea morkkis, että edes ajatteli moista, saati tänne julki kirjoitteli. Noin hirveäkö oikeasti olen? Joskus sitä toivoisi, että tunteet tulisivat sordiinolla. Vaan kai se on naisen osa, että säännöllisin väliajoin mentaalinen paatti heiluu kuin merihädässä.

Työsuhteen piti päättymän elokuussa. Olin jo asennoitunut breikkiin ja olipa opiskelupaikkojakin tullut silmäiltyä, mutta sitten tuli mahdollisuus jatkoon tosin eri yksikössä. Ojasta allikkoon sano. Puhelimessa kieltäydyin moisesta kunniasta, mutta silmästä silmään olin ympäripuhuttavissa. No, puoli vuotta sinne tai tänne, sitä paitsi, mitään ei ole vielä kirkossa kuulutettu.

Tämän päivän ilon aiheina olivat lupsakan enon 70-vuotisjuhlat ja ukkosen säestämä kauan kaivattu sade. Juhlapaikan terassilta yli vehreän peltomaiseman oli hieno seurata jyrähtelevän rintaman lähestymistä, joka toi tullessaan vilvoittavan tuulen ja sateen. Kotipuolessakin oli satanut, joten maa sai tyydytettyä janonsa ja tynnyreihinkin kertyi muutaman päivän kasteluvedet.

Ottakaamme oppia kissoista. Säännöistä ja sovinnaisuudesta viis, ruokapöytä on hyvä paikka ottaa torkut.

Töihin

Ostin Turusta Jääkaappirunous-magneettisarjan, jossa yli 500 sanaa ja sanan osaa inspiroitua ja kirjoitella omiaan. En ole vielä keksinyt, mihin säilöisin magneetit. Lyhyet sanat ja tavut ovat jääkaapin ovessa odottamassa oodeilua, mutta ihan koko satsilla en viitsisi ovea umpeen kirjoa, vaikka se tietysti olisi käytön kannalta järkevintä. Perjantaina ovi sai ytimekkään viestin viikonlopunviettoa tsemppaamaan.

loma loppuu
maanantai on kuolema
naura tyttö!
ironian vapauttava hiljaisuus

Kovin oli hiljaista juu. Lueskelin viikonloppuna vanhoja käsityö- ja puutarhalehtiä, joita karsin roimalla kädellä ”tuskin tätäkään ohjetta tarvitsen, tällä en ainakaan tee mitään, kierrätykseen vaan kaikki”. Tuli monta tyhjää lehtikoteloa. Joku kumma perkausprosessi muutoksen edellä, vanha pois ja tilaa uudelle. Aamukampa on jo käytössä, sellainen itse askarreltu pahvi, josta ensi töikseni karsin vapaapäivien piikit. Jäljelle jäi 24 työpäivää seuraavaan lomaan, jonka jälkeen viikon pesti ja sitten… ”que sera, sera.”

Aamulehdessä oli sopivasti juttu yleisestä maanantaibluesiksikin kutsutusta alkuviikon ahdistuksesta ja sen selättämisestä. Ensimmäinen neuvo oli vältellä ikäviä työkavereita. Eipä hätiä mitiä. Maalla on aina ollut hyvä yhteishenki, sitä paitsi kaikki työpisteen immeiset ovat tämän viikon lomalla, joten itsekseni kiukuttelen, jos kiukuttelen.

Päätin loiventaa arkeen paluuta illuusiolla vapaudesta eli pyöräilin töihin. Siinä sotkiessa kovalevy raksutti koko ajan, kahden asiakkaan asioitakin tuli puhelimitse hoidettua. Kun bluesin volyymi yltyi, huvitin itseäni kehittelemällä mitä älyttömimpiä viestejä televastaajaan ja kuvittelemalla, miten eri ihmiset niihin reagoisivat. Sisäisen sekamelskan keskellä noteerasin sentään kiurut, töyhtöhyypät ja muut terapeutit.

Lehti kehotti aloittamaan maanantaina kaikkein mukavimmasta tehtävästä ja olemaan ikuisuuksiin siirtämättä ikäviä töitä, tekemätön kun on aina vähintään stressi kertaa stressi. Otin neuvosta vaarin. Kivat hommat ensin ja sitten ikävien kimppuun, joita ensimmäisiä oli varsin runsaasti. Toimistopäiväksi meni sähköposteihin vastaamisineen ja päivityksineen. Ohjelmistot oli loman aikana vaihdettu uudempiin versioihin, mikä aiheutti omat kommervenkkinsä. Vanhat salasanat sentään toimivat paitsi, että olemalla fiksu ja vaihtamalla asiakastietokannan salasanan ennen lomaa siltä varalta, että tuo poissaolon aikana vanhenisi (ovat tietoturvasyistä nykyään lyhytikäisiä), olin tietysti unohtanut uutukaisen ja sain yrittää monen monta kertaa ennen kuin oikea versio muistilokeroista löytyi.

Vielä lehdessä neuvottiin lepäämään sunnuntai kunnolla ja tarvittaessa vaihtamaan työpaikkaa, mikäli maanantaiblues toistuisi jatkuvasti.

Kaiken kaikkiaan yllättävän siedettävä loman jälkeinen päivä.

Sataa

Tuulen piiskaama sade ropisuttaa ikkunapeltiä ja pisarat valuvat ruutua pitkin kuin kyyneleet. Ankea äänimaisema on kuin repäisty syksystä keskelle väärää vuodenaikaa. Kostea koleus tunkee luihin ja ytimiin. Ei, en minä lomaani sure, päinvastoin sade huuhtelee laiskottelusta johtuvaa syyllisyyttä kuin kirvelevää haavaa - helpottaa. Edelleen on villakoiria ja tiskejä, ja taimetkin kaipaavat ulkoilmaa. Vanha kansa tosin on sitä mieltä, että ennen kesäkuun kymmenettä ei kasvien kanssa kannata vaivautua. Hyvä niin. En aio tehdä sitä klassista virhettä, että lomalla listaisin kaikki rästiin jäänet kotityöt ja puurtaisin niiden parissa. Jos inspis iskee, niin se on sitten eri asia. Mutta nyt on aika nauttia takkatulesta ja jalosta joutilaisuudesta.

Eilen oltiin vanhan valtaväylän kupeessa syömässä. Sillan mukaan nimetty maisemaravintola oli hiljainen ja rauhallisesti nautiskellen täytettiin marssin tyhjentämät energiavarastot. Tänäänkään minun ei kaupassa käyntiä lukuun ottamatta ole tarvinnut osallistua ruokahuoltoon kiitos puolisoni, joka laittoi niin aamiaisen kuin päivällisenkin. Luksusta. Olen lukenut lehtiä ja roikkunut netissä, lomamielellä tietysti. Joku päivämatka olisi kiva tehdä. Iittala? Hämeenlinna? Helsinki? Turku? Jää nähtäväksi.

Seisovaa vettä

Olipa viikko. Työviikkoon mahtui paljon hankaluuksia ja pahaa mieltä, mutta myös mukava retkipäivä tehtaanpiippujen juurelle. Tällä kertaa suuntana oli Pohjois-Pirkanmaa ja ihmettelyn aiheena Serlachiuksen miehet. Kaksi kiintoisaa museota, joissa voisi käydä ajan kanssa uudelleen, hyvää ruokaa, mukavaa seuraa ja tietysti seurakunnan retkeen kuuluva pakollinen kirkkokäynti. Joskus on niin lokoisia päiviä, että kummissansa miettii, onko tämä työtäkään.

Mutta vastuksensakin on. Korvien välissä sitten kärsitään. Alitajunta on juonessa mukana ja näyttää öisin todentuntuisia ja lohduttomia unia. Työmatkamusiikki on vaihtunut Rautiaiseksi ja soi kovaa. On pakko jollain keinoin edes yrittää potkia seisovaa vettä liikkeelle.

Syntestaattori

Kumma väsymys on vaivannut jo muutaman päivän. Hyvin olen nukkunut ja syönyt, liikkunutkin, vaan ei auta. Pyhänä oltiin kuntosalilla, eilen pesin ikkunat, tänään oli vuorossa hölkkä, saan siis aikaiseksi, mutta innostus puuttuu. Teen asioita, koska tiedän niiden olevan suotavaa ja hyväksi. Onko tämä nyt sitä kuulua kevätväsymystä vai jotain syvemmältä sielusta kumpuavaa?

Piinaviikon innostamana - paasto on tunnetusti itsetutkistelun aikaa - tein Ylen sivuilta löytyneen vekkulin syntitestin. Intro varoitteli tosikoita tarttumasta toimeen, mutta koska omaan edes jonkin sortin huumorintajun, uskalsin vastata kysymyksiin. Tuloksia ei saa ottaa liian vakavasti, kuului testin ensimmäinen sääntö, mutta kyllä vastauksista ainakin minun kohdallani monta totuuden siementä löytyi.

Tässä kuin rippituolissa konsanaan tunnustan minua eniten riivaavat synnit: hengen velttous, murehtiminen ja välinpitämättömyys. Kun lueskelin kyseisten syntien nykyaikaan päivitettyjä määritelmiä, olisin voinut allekirjoittaa valitettavan monta. Neljännelle sijalle syntilistalla kipusi vatsan palvonta ja eräs määritelmäkin oli tyhjentävä ”numeron tekeminen ruuan koostumuksesta, terveysruualla tai paastoamisella elämöinti”, terveys- ja liikuntaintoilu yleensäkin sekä kaikenlaiset karkki-, sipsi- ym. herkuttelukohtaukset, jolloin pussi menee yhdeltä istumalta.

Jottei tämä ihan synnissä rypemiseksi menisi, paljastan vastapainoksi myös testin kohdalleni listaamat hyveet: kohtuullisuus, oikeudenmukaisuus, suhteellisuudentaju sekä nelosena hiljainen tieto. Ei hullumpata. Juuri tuollainen haluaisinkin olla, kun vain tästä velttoudesta ja omaan itseen käpertymisestä pääsisi eroon.

Tienhaarassa, Hugo Simberg 1896, Ateneum

Pyhätöitä

Tiukka työpäivä, joka kalenterissa kummitteli eräänlaisena henkisenä ennen ja jälkeen rajapyykkinä, on nyt onnellisesti ohi. En ole mikään massatapahtumien ystävä, en töissäkään, ja kun vielä bonuksena osa järjestelyvastuusta ja tuttujen tilojen käyttökielto niin mokoma pyhä tuli uniakin häiritsemään.

Katsoin parhaaksi jo aamulla tilata hartiahieronnan työrupeaman päätteeksi. Kun päivä oli pulkassa ja hartiat hierottuna, mistä kiitos puolisolleni, ilta on ollut leppoisaakin leppoisampi. Tai no, pesin minä keittiön ikkunat. Haastavien työtilanteiden jälkeen on aina jonkinasteista ylikierrosta havaittavissa, mikä kannattaa hyödyntää. Ja onpahan sitten pääsiäisviikolla pienempi pesu-urakka varsinkin, kun 80-luvun kolhot kolminkertaiset ovat monella tapaa hankalat. Akkunoita ei tullut pakkasten takia jouluksikaan pestyä, joten maailma kirkastui kummasti, ja lintuparat erentyivät lentämään päin.

Mikäli ikkunanpesuintoa riittää, huomenna olisi mahdollisuus pitää korvausvapaa ellen sitten jätä hiljaiseen viikkoon. Katsotaan, mikä fiilis aamulla. Epäsäännölliset työajat ja jousto eli niin kutsuttu työajattomuus, teet milloin teet kunhan viikkotunnit täyttyvät, on ehdottomasti seurakuntatyön hyviä puolia.

Sitä sun tätä

Huh mikä päivä. Taas. Töissä oli roppakaupalla hoidettavia asioita, isoja ja pieniä, joiden paljouden keskellä suurin huoleni oli, unohtuiko joku. Vielä en ole keksinyt mikä ja toivottavasti en keksikään. Iltapäivällä pääsin kinkereille kahdeksi ja puoleksi tunniksi huoahtamaan, mutta leppoisan yhdessäolon jälkeen kiireinen ja osin kinkkinenkin meno jatkui. Kun kuuden aikaan väsyneenä kotiuduin, kierrokset olivat vielä sitä luokkaa, että lenkille oli päästävä, joten trikoot jalkaan ja menoksi. Hölkkä on siitä mukava laji, että matkaan voi lähteä kotiovelta ilman vaivalloisia siirtymäriittejä.

Hölköttelykerrat ovat tuntuneet paljon paremmilta kuin yleensä keväällä. Niveletkin jo toisella kertaa suostuivat kiukuttelematta yhteistyöhön ja lenkki tuntui miltei loppuvan kesken. Mutta ei pidä ahnehtia, sillä hölkkään kyllästyy nopeasti toisin kuin hiihtoon.

Sitten pieni detalji elämästä. Eilen mennessäni kultaa bussipysäkille vastaan, olin sen verran ajoissa, että päätin aikani kuluksi katsastaa K-kaupan luomuvalikoiman, enkä vain katsastaa, sillä ostin kahvia, teetä ja muutaman appelsiinin. Vasta kotona ihmettelin Clipperin 25 pussin teepakettia ja sen oudolta kuulostavaa sisältöä. Kääntelin, ravistelin ja varmuuden vakuudeksi vielä punnitsin niin irtoteetähän siellä oli toisin kuin pakkausmerkinnöissä seisoi. En avannut pakettia, vaan palautin aamulla kauppaan. Aikamoinen temppu minulta, joka yleensä jätän moiset reklamaatiot sikseen, vaikka isompaakin aihetta on matkan varrella ollut. Aina sitä näemmä kasvaa.

Huomioita

Vilkkailla laduilla kulkee jos jonkinlaista retkikuntaa. On parrakkaita perinnepukeutujia ja kilpakalleja trikoissaan, pariskuntia identtisine asuineen ja perheitä vauva-ahkioineen. Tuhannet tyylit ja vauhdit risteilevät laduilla sulassa sovussa keskenään. Lehdistä on luettu australialaisesta sauvoitta hiihtäjästä ja sokeasta englantilaisesta, jolta sujuu niin perinteinen kuin luistelutyylikin. Jälkimmäinen nähtiin alkuviikosta, kun hän oppaansa kanssa valmistautui jatkamaan latukahvilalta matkaa eikä kyseessä ollut mikään pikkulenkki.

Oli meno millaista tahansa yhteistä kaikille on liikkumisen ilo. Muutama päivä sitten aurinkoisella aamulenkillä vastaan hiihti ulkomaalaisen näköinen kaveri autuas hymy kasvoillaan. Saatoin kuvitella tuon sisikunnassa läikähdelleen tunteen. Eddie ihmemaassa.

Ihmemaa tämä upeine maisemineen ja hulppeine latuverkostoineen totisesti on. Totisesti. Joskus liiankin. Paikallislehdestä tuli luettua sekin tosiasia, että pipon kireys on suoraan verrannollinen talvella hiihdettyjen kilometrien määrään. Ikävä tunnistaa tuo itsessään. Tänään oli hermo mennä tuulen roskaamiin latuihin. Kaarnaa, neulasta ja oksanpätkää oli paikkapaikoin niin paljon, että jarruttivat menoa ja tietenkin alamäissä. Harmitti sekin, ettei älytty valita lenkille luistelusuksia, joilla olisi päässyt pois roskarännistä. Seitsemäs päivä on leirielämässäkin kriisialtis, joten ehkä tämä tästä, ja suksi kulkee taas hymyssä suin.