Liikuntakärpänen

Otus on vakiovieras huoneissamme, tietoisuus siitä, että liikunta on hyväksi sielulle ja ruumiille ja säännöllisesti harjoitettuna säästää monelta vaivalta. Pörrääjä on vain kovin laiska, lentelee kyllä ja muistuttaa olemassaolostaan, mutta harvoin puraisee ja saa "uhrinsa" liikkeelle.

Viime talvi oli hiihdon kannalta surkea, joten liikunta jäi minimiin. Kesällä aktiivisuus jonkin verran lisääntyi, kun ohjelmassa oli tavoitteellista kävelyä ja pyöräilyä. Syksyn myötä ainoaksi kunnon ylläpitotoimekseni on jäänyt hyötyliikunta, kuten haravointi, siivous, kudonta ja satunnaiset kauppareissut.

Eilen sitten liikuntakärpänen puraisi. Olimme paikallisella kuntosalilla sitten huhtikuun, puolisoni toki treenaa työpaikkansa salilla viikottain, ja treeni tuntui niin hyvältä, että tänään halusin hölkkälenkille sateen raikastamaan pimeään iltaan. Sekin tuntui hyvältä. Ehkäpä vuodenvaihteen liikuntaloma on saanut kärpäsen aktivoitumaan. En halua hangen rahistessa suksen alla nikertyä heti alkumatkasta. Siksi pieni kuntokuuri on paikallaan.  

Tuulta päin

Kello herätti viideltä. Reilun aamupalan jälkeen polkupyörän selkään ja rovastikunnan seitsemää kirkkoa kiertämään. Säätiedotus lupasi navakkaa tuulta ja puoliltapäivin sadetta, joten varusteet valittiin sen mukaan eli tuulen- ja vedenpitävää päästä varpaisiin. Kevyempi vaatetuskin olisi ehkä riittänyt, sillä varsinainen sade alkoi vasta viimeisellä etapilla ja silloin olisi jo koti häämöttänyt.

Varsinainen riesa oli tuuli. Ysitiellä Hakkilan suora ja Naulin aukea oli aikamoista puskemista eikä toiseksi jäänyt meno Valkeakoskellekaan. Kulta uhrautui tuulenhalkaisijaksi, joten minun oli kevyt pyöräillä takana. Tai no kevyt ja kevyt. Yli 90 km:n lenkki alkaa loppumatkasta painaa, vaikka mitä tekisi. Ihmeesti kuitenkin energiaa riitti, kiitos mehutankkauksen ja säännöllisen harjoittelun. Liekö myös erään stressaavan asian loppuun saattaminen eilen antanut fyysistä potkua.

Kotona saunottiin ja otettiin sohvalla makoisat tirsat ennen kuin lähdettiin syömään kunnon pihviateria. Ensi viikon lauantaina on seuraava fyysinen koitos, Kesäyön marssi, jossa kunnon ohella mitataan myös jalkapohjien kestävyys.

Auts

Kylmä säärintama on muisto vain. Viime päivien lämpimät sateet ovat sulattaneet lumet varjopaikoista ja kesken jääneet pihatyöt tulevat mitä suurimmalla todennäköisyydellä tehdyksi ennen talvea. Viikonloppuna on siis luvassa haravointia sekä syyskukkien ja sipuleiden istuttamista. Kivaa. 

Siistimisurakka alkoi eilen hautausmaalla. Kun korjasin kuihtuneita kesäkukkia callunoiden tieltä, lehtien suojassa piileskellyt kohmeinen ampiainen pisti sormeen. Vaikka en ole hyönteisille allerginen, pistoskohta jomotti ilkeästi koko yön ja on vieläkin kosketusarka. 

Syksyn tullen on pyritty lenkkeilemään viikoittain ja tänäänkin lähdettiin pikku pyrähdykselle ennen pimeän tuloa. Silmälasien kotiin jääminen, hämäryys ja kotikunnan kuoppaisuudestaan kuuluisat tiet tekivät tepposet urheilukentän kohdalla. Nilkka nyrjähti niin pahasti, että puolisoni katsoi parhaaksi antaa oikeaa ensiapua. Siispä pylly maahan ja jalka ylös. Kullan napakka puristusote kylmillä käsillä suoraan kipukohtaan auttoi nopeasti, jalalle saattoi jälleen varata ja loppumatka taittui kuin taittuikin varovasti hölkäten. Ensiapukurssien KKK toimii myös pikkuvammoissa, kunhan ohjetta älyää käyttää.

Kevein jaloin

Tänään piti alun perin olla vapaapäivä korvauksena viikonlopun puurtamisesta, mutta toisin kävi. Maanantaille tuli sen verran työmenoja, että siirsin vapaani suosiolla torstaihin. Tulee rikkinäisiä viikkoja, kun vapaapäiviä ei ole mahdollista sijoittaa ennen tai jälkeen normivapaiden. Ensi viikonloppukin on työviikonloppu, joten siirtovapaita riittää. Niiden ansiosta pidän vapun tienoilla pikku loman. 

Jos vapaapäivä siirtyikin niin hemmottelu ei. En ole tähän ikään mennessä käynyt kertaakaan jalkahoidossa, joten päätin alkavan hölkkäkauden kunniaksi suoda itselleni kyseisen nautinnon. Ei ole jaloista matkan varrella ollut liiemmälti vaivaa. Kotihoito eli rasvaus itse tehden tai kullan toimesta on riittänyt ehkäisemään ongelmat, ja tietysti järkevät kenkävalinnat. Talvisin kuljen Sievin kaupunkimaihareissa, joissa on leveä lesti ja kesällä suosikkini ovat Vivobarefootin tossut, jotka tunnultaan vastaavat paljain jaloin kävelyä. ”Terveellisistä” kengistä huolimatta on päiviä, jolloin välttämättä haluan ahtaa jalkani korkeakorkoisiin ja kapeakärkisiin puristimiin. Muutaman päivän kun noissa keikkuu, niin jo löytyy varpaista hiertymää ja kovettuman alkuja. Sievistely yksinkertaisesti kuuluu naisen elämään eikä pieni epämukavuus haittaa. Ja onhan mainio jalkahoito keksitty.  

Askel oli kevyt kevään ensimmäisellä hölkkälenkillä ja tihkusade takasi happirikkaan ilman. Puhti oli kuitenkin hieman hakusessa syystä, että aerobista liikuntaa ei ole tullut harrastettua hiihdon jälkeen.

Liikkumaan

Kokonaiseen viikkoon ei ole harrastettu liikuntaa ja hyvä niin. Loman päivittäiset pitkät hiihtolenkit saivat kai elimistön käymään sen verran ylikierroksilla, että kotituomisina oli arka akillesjänne ja lihasjumi, joista Lapissa ei ollut tietoakaan. 

Nyt kun hiihdot on hiihdetty, tilalle olisi syytä kehittää muuta hengästyttävää, ettei kunto vallan romahda. Koska lenkkeily ei vielä innosta liukkauden vuoksi, tänään suunnattiin kuntosalille painopakkojen kimppuun. Yläkropasta löytyi poveria kuten aina hiihtokauden jälkeen, mutta jalat olivat voimattomat. Perinteinen hiihto ei olekaan niin hyvää jalkatreeniä kuin voisi kuvitella. Luisteluhiihto on vähän tehokkaampi reisien ja kankun rasittaja, mutta ”kuokkimista” (kuokka on ainoa luistelutekniikka jonka osaan) tulee yleensä harrastettua vain alkukauden ongelmakeleillä. Salihuhkiminen tauon jäkeen oli raskasta, mutta antoisaa. Vielä kunnon venyttelyt päälle, jotta jalka nousisi huomennakin.

Sitten vain odottelemaan teiden sulamista ja lenkkarikelejä. No, ei se ihan noinkaan mene. Lenkkeilyyn täytyisi välttämättä saada uutta kipinää, muuten tuo jää pariin puolen tunnin hölköttelyyn viikossa eikä sillä kunnon ylläpidossa pitkälle pötkitä. Olisikohan juoksukoulusta apua?

Hölkynkölkyn

Hölkkäkausi alkoi toissa viikolla eli poikkeuksellisen varhain, kunnes lumisade sotki kuviot. Tänään päätettiin jatkaa siitä, mihin lumen tulon vuoksi reilut viikko sitten jäätiin ja vedettiin lenkkarit jalkaan. Muutamia kymmeniä metrejä liukasteltiin lumella ja jäällä, muuten oli aurinko tehnyt tehtävänsä ja tie oli sula ja kuiva.

Hiihtokauden jälkeen kuntokäyrä laskee kuin lehmän häntä. On täysin eri asia liikkua 5-7 kertaa viikossa tunti tai hiihtolomalla 3-5 tuntia kerrallaan, kuin 2-3 kertaa viikossa puoli tuntia pyrähtäen. Vaikka viikkoon lisäisi puolentoista tunnin kuntosalitreenin, jäädään kauas talven aktiivisuudesta. Kesäkaudella liikkumisessa ei ole kunnon tavoitteitakaan, juoksutapahtumat eivät innosta eikä uudistunut Kesäyön marssi. Ainoa motivoiva liikuntajuttu on helatorstain pitkä pyörälenkki lähiseudulla ja muutamaa viikkoa myöhemmin extreme-sauvakävely vähän kauempana.

Lomatiivistelmä

Auto-junalla kohti Lappia, kuinkas muuten. Suunnistaessamme makuuvaunuumme Tampereen asemalaiturilla kaksi junasta poistunutta takitonta ja päihtynyttä miestä väittelee äänekkäästi konduktöörin kanssa. Ei kai vaan hyttinaapureita? Ei sentään, hepuista ei kuulu enää mitään paitsi seuraavana aamuna Kolarissa (tämä on olettamus). Kun on aika purkaa autot junasta, erään auton omistajaa ei lukuisista kuulutuksista huolimatta löydy. Siinä sitten muut ajoneuvot kököttävät vaunussa jumissa tuon omistajaansa vailla olevan takana.

Kolarin asema on pieni ja intiimi, joten tiskin takana tilannetta hoitavan henkilökunnan keskustelu kuuluu hyvin. Aika kuluu. Virkailija jakaa kahvilippuja ja neuvoo korvauksenhakuasioissa. Me jätämme sumpit juomatta eikä korvauksiakaan iljetä hakea asiaintilaan syyttömältä VR:ltä. Mikäs hätä valmiissa maailmassa - ja vielä lomalla. Vihdoin junasta löytyy takki, jonka taskussa hylätyn auton avaimet lymyilevät, ja suma selviää.

Kummasti on urauduttu samaan huoneistohotelliin latujen lähelle. Kauppa saa olla kaukana, ravintolat vielä kauempana, pääasia, että ollaan kivenheiton päässä laduista ja jotakuinkin latuverkoston keskellä, mistä on sään ja mielialan mukaan hyvä suikata niin pohjoiseen, itään, etelään kuin länteenkin. Ateriat valmistetaan itse, kuten tapanamme on, joskin tänä vuonna päädymme peräti kaksi kertaa ulos syömään.

Sanotaan, että pitkää laturetkeä varten on hyvä olla kymmenkertainen määrä harjoituskilometrejä takana, jotta matkasta selviää jotakuinkin kunnialla. Pirkanmaan lumilla on kihnutettu kolmisensataa kilometriä, joten toisen lomapäivän yli nelikymppinen lenkki vie mehut ja jumittaa ristiselän. Mikä lääkkeeksi? No tietysti kolmenkympin lenkki seuraavana päivänä. Rasittuneen parantaa rasitus niin absurdi kuin ajatus onkin. Hampaat irvessä ensimmäiset kilometrit sitten jo menosta nauttii. Venyttely on alkutalvesta jäänyt, joten Lapissa otetaan takaisin korkojen kanssa. Mitä enemmän tulee ikää, sitä tärkeämmäksi käy lihashuolto.

Suksitaan tuttuja reittejä ajankohtaan nähden melko hiljaisilla laduilla, toki joukkoon mahtuu ruuhkaisiakin pätkiä, mutta ei kiusaksi asti. On aurinkoa, viimaa ja lumisadetta, mutta kohtalaista keliä kuitenkin. Kahden viikon aikana tulee hiihdettyä 424 kilometriä. Viimeinen pikkupyrähdys suuntautuu lähimpään latukahvilaan, jossa syömme letut hillon ja kermavaahdon kera - yleensä on liikuttu omin eväin ruisleivän, voimakauran, marjamehun ja veden voimalla - kruunaamaan mainio liikuntaloma.

Etelässä kevät läimähtää vasten kasvoja kuin märkä rätti. Kuntorata on yhtä roskaista jäätikköä eikä hiihtämisestä tule mitään. Moottoritien kupeesta siirrytään maalaismaisemiin ja hieman parempi latu löytyy. Saunalenkki jää silti lyhyeksi tai no, täkäläisittäin normilenkiksi. Pian on aika siirtyä sulan maan lajeihin.

Jo oli aikakin

Nimittäin avata hiihtokausi. Töiden jälkeinen kauppareissu päättyi kuntoratakoukkaukseen, kun kutkutti käydä katsomassa, joskos baana olisi hiihdettävässä kunnossa. Oli siellä jo latupohjaa muutaman suksiparin voimin kulutettu, joten mekin siitä kotiin vaihtamaan vaatteet ja takaisin.

Mukavalta tuntui kauden ensimmäinen. Luisto oli hyvä ja vauhtikin tuli pidettyä maltillisena kiitos sieltä täältä pilkottavien kivien ja käpyjen. Pintaan pyrkivä maa-aines kiusasi vain muutamassa kohdassa, joten suurimman osan lenkistä saattoi sujutella rennosti ilman pelkoa kaatumisesta. Sää oli mitä mainioin ja maisema kuin postikortista. Huomenna taas.

Siivousta ja shoppailua

Sääkartta saneli viikonlopun ohjelman tai oikeammin järjestyksen, missä suunnitellut siivous ja shoppailu toteutettiin. Perjantai-illan puhteeksi otettiin saunan siivous. Kokemus on opettanut, että jos kylpytilojen kuuraus jätetään kokonaisen siivouspäivän lopuksi, huumorinkukka alkaa lakastua eikä otekaan ole riuskan aikaansaava.

Eilen aamulla paikallissään tutkailun jälkeen siivousrupeama jatkui. Räntäsadetta luvattiin iltapäivästä alkaen jatkuen läpi sunnuntain, joten viisi poutaista tuntia sai vipinää kinttuihin. Petivaatteet ja muut kodin tekstiilit saivat kyytiä raikkaassa tuulessa. Kun minä siirryin sisätiloihin, kulta jatkoi urakkaa mattojen kanssa. Yhteistyöllä isokin siivo hoituu näppärästi. Homma oli lähes paketissa, kun räntäsade alkoi tismalleen sääennusteen mukaan. Illalla oli mukava palkita itsensä noutopizzalla, iloa ei latistanut edes paistajan virhe pakata väärä pizza laatikkoon. Joku kinkkua tilannut sai nyt tonnikalaa.

Jumalanpalveluksen aikoihin teimme palveluksen ruumiille ja ajoimme salille lihaskuntoa hankkimaan. Ei ole vuodet veljeksiä. Viime vuonna hiihtämään pääsi jo 8.12. ja siitä kausi jatkui yhtäjaksoisesti aprillipäivään asti. Venyttelyn, suihkun ja välipalan jälkeen juna Tampereelle kutsui kyytiin.

Joulun alla kun liikkeillä on pidennetyt aukioloajat, ei ole mikään katastrofi jättää ostosreissua sunnuntaille. Meininki oli katsastaa pari erikoisliikettä, joiden valikoimiin olin tutustunut jo netissä. Kehuttu ja terästetyn glögin takia kohuttu joulutorikin tuli talsittua läpi. Paljon kauniita käsitöitä, tosin mukaan tarttui vain kaksi kahvipakettia Naisten pankin hyväksi. Päätin piipahtaa myös Sokoksella, mutta se oli vikatikki. Tavaratalo ahdistaa joulukuussa. Kemikaalien löyhkä jo ovella vastassa, jouluiset hörhötykset ja musiikki - luotaan työntävän elitististä - sekä tuhannet turhat tavarat ja ryysis. Automarkettien joulu, kumma kyllä, ei tunnu yhtä pahalta.

Ne erikoisliikkeet olivat Miraakkeli ja Ruohonjuuri. Ensimmäiseen, jossa oli todella ystävällinen palvelu, veti Ruskovillan tuotevalikoima ja jälkimmäiseen ekotuotteet. Ostin villaisen väliasun rauhalliseen liikuntaan sekä mausteita ja shampoota. Kun käytössäni oleva kampaajalta ostettu tehotökötti loppuu, siirryn luonnonmukaiseen vuohenmaitoshampooseen. Vielä ei ollut rohkeutta ostaa palashampoota, josta ei jää edes muovijätettä luontoa kuormittamaan, eikä hennajauhetta hiusten värjäykseen. Otanpa ensi vuonna tavoitteeksi.

Jäsenkorjausta

Jo tässä on hurahdettu uskomushoitoihin. Aamuvarhaisella olin reilun puoli tuntia jäsenkorjaajan käsittelyssä. Miksi ihmeessä? Toki uteliaisuuttani kuultuani mielenkiintoisen luennon aiheesta, mutta myös löytääkseni lievityksen liikkujan kolotuksiin. Kun säännöllinen taijin harrastaminen on jäänyt, ristiselkä aina silloin tällöin muistuttaa itsestään, samoin vasen lonkka lenkin jälkeen. Mitä näistä tuumi perinteistä hierontaakin harjoittava jäsenkorjaaja?

Selkä oli kunnossa, mutta jalasta löytyi armoton lihasjumi, vaikken ole yli viikkoon lenkkeillyt. Jumi johtuu jalkaterän virheasennosta, mikä oli omin silminkin havaittavissa. Nilkka on murtunut kaksi kertaa, yläkouluikäisenä jalkapallon tiimellyksessä ja kymmenen vuotta sitten hiihtoladulla, liekö se syynä vikaan. Jäsenkorjaaja suositteli Footbalance -pohjallisia ensiavuksi lenkille. Mietin oman jalan mukaan räätälöityjen pohjallisten hankkimista jo vuosia sitten lomaillessamme urheiluopistolla, mutta asia jäi analyysin asteelle. Poikkeava jalkaterän asento jumittaa koko jalkapöydän - avaava käsittely teki häijyä - josta etenee aina ristiselkään asti. Kaikenlainen venyttely, jooga ja pilates ovat eduksi samoin hieronta. Täytyykin vihjata kullalle.

Pohjoinen puhuu

On taas tottuminen kylmään. Muutaman päivän on pohjoinen puhallellut ikävästi ja saanut kaivamaan hanskat ja hatut kesäkätköistä. Jos arkitamineiden kanssa pärjää, niin lenkkipukeutuminen on aikamoista arpapeliä, kun ei vanhastaan muista, mikä määrä vaatetta on millekin kelille sopiva. Joka vuosi aina sama kokeilu.

Eilen tuli pukeuduttua liian lämpimästi. Vastatuulen osuessa hölkkäreitille olotila oli ihanteellinen, mutta metsän suojassa tuli kuuma. Jostain luin, että juoksuvaatetus on sopiva silloin, kun alkumatkasta palelee. Moinen hampaiden kalisutus on omiaan nostamaan lenkillelähtökynnystä, mutta tänään en antanut ajatuksen häiritä, vaan vähensin vaatetusta. Kerrospukeutuminen on joskus aika hienosäätöä. Tänään 15 denierin sukkahousut riittivät väliasuksi, ei kovin sporttista, mutta toimivaa.

Hiihdon kanssa pukeutumisongelmaa ei ole. Suksia tulee kulutettua niin paljon, että tietää tasan tarkkaan millaisissa vetimissä tarkenee. Lämpömittari kertoo, milloin on aika vaihtaa hanskat rukkasiin, lisätä vaatekerroksia tai suojata kasvot viimalta. Lumisateita odotellessa siis. Tai ei ihan vielä. Piha on haravoimatta ja puissakin reilusti lehtiä, joten jääkööt tuiskut tuonnemmaksi. Viikonloppuna haravointiurakan kimppuun.

Tasapainoa taijista

Viikko vierähti mukavasti läheisen kansanopiston taiji-kurssilla. Eilen treenien tulokset huomasi vadelmapöheikössä, kun kävely hakkuuaukealla oli paljon jouhevampaa kuin viikko sitten. Ei rämpimistä ja horjahtelua vaan tasapainoista askellusta kuin kauriilla, vaikka itse sanonkin. Kolmekymmentä taijituntia, päivittäiset yksilöohjaustuokiot ja omat harjoitukset päälle olivat mitä parhainta lomaa ja oppi vuoden tauon jälkeen tuli ehdottomasti tarpeeseen. Kun vielä matka opistolle taitettiin joka päivä pyöräillen ja syötiin terveellisesti valmiista pöydästä niin jo vain olo priskaantui.

Minun pitäisi enemmän uskaltaa heittäytyä liikkeen virran vietäväksi eikä vain tunnollisesti suorittaa taijia. Varteenotettava neuvo elämässäkin: lakata suorittamasta, hypätä vain kelkkaan ja antaa mennä levollisesti ja paineetta. Kun on oppinut tekemään muodon eli taijin 24 askeleen alati muuttuvan liikesarjan levollisen rentoutuneena, tyyneys siirtyy lopulta kaikkeen muuhun muuttuvaan eli koko elämään. Ainoa varma asia elämässähän on muutos. Ja kuolema. Tuohon taijin ihanteeseen on vielä valovuosia matkaa, mutta on sentään aina mihin palata, levolliseen olemisen ja aistimisen tilaan. Olla tässä ja nyt itsensä keskellä kotona. Ei siinä mitään mystiikkaa ole, kun opetellaan olemaan. Sääli, ettei lähiseudulla ole harrastusryhmää, jossa lempisisälajia voisi jatkaa syksyllä, omatoiminen treenaaminen kun herkästi lopahtaa ja altistaa väärille tottumuksille.

Ja seuraavaksi pihauutisia. Kesäkurpitsakeittoa on keitelty litratolkulla ja kirsikat poimittu mehustettavaksi. Vanha kirsikkapuu antoi seitsemän litraa satoa. Vihtori-kissa tuli puun alle ja naukui hölmistyneenä ja vähän närkästyneenäkin, kiipesi sitten lukuisia kertoja katsomaan, mikä kumma ihmisiä puussa kiinnostaa. Ei tainnut ymmärtää puuhiamme.

Rullaati rullaa

Rullaahan se arki. Töissä on ollut antoisia päiviä, paljon kotikäyntejä ja vanhainkotivierailuja, aurinkoisia ihmisiä ja elämänviisauksia. Tänään tekivät vanhainkodilla juhannuksen kunniaksi vihtoja. Kaupungin miehet olivat tuoneet tarvittavat ainekset, joista asukkaat askartelivat itselleen saunakaverin. Kyllä oli taito vielä ysikymppiselläkin hyppysissä.

Työn lisäksi myös liikunta on maistunut. Lenkillä on oltu jo kahdesti tällä viikolla, reitti tosin on kilometrin lyhyempi kuin keväisin ja syksyisin, koska asuinalueiden liepeet on vaihdettu maalaismaisemiin. Kartanon pihapiirin halkova metsäinen tie, lainehtivat pellot ja joen ylitys takaavat levon, jos ei kropalle, niin silmälle ainakin.

Viime hölkkäkaudella maltoin pitää liikuntapäiväkirjaa tasan kymmenen viikkoa. Into lopahti rankkaan Kesäyön marssiin. Tänä vuonna on jo kahdestoista kirjaamisviikko menossa, joten tästä on hyvä jatkaa syksyyn asti. Päivät lyhenevät jo. Lomalla vihkoon ei liiemmin merkintöjä tullut, lenkki viikossa ja yksi liikunnaton viikko, mutta ilmeisesti juuri sopivasti lomalaiselle, koska nyt tuntuu, että virtaa riittää.

Marssin tahtiin

Nyt voi hyvällä omallatunnolla lomalla laiskotella, kun alkajaisiksi tuli pisteltyä 40 kilometrin lenkki kosteassa kevätillassa. Vantaalla järjestettävä Kesäyön marssi haastaa kiireettä ja kilpailutta ylittämään itsensä hyvän seuran ja vähän kivunsiedonkin avustuksella.

Lähtökohdat eivät olisi voineet olla ankeammat. Viime vuoden marssi oli yhtä tuskaa jatkuvan sateen ja märkien jalkineiden vuoksi, ja kun sitten eilinen täsmäsää Vantaalle lupasi alueen yli pyyhkäisevää saderintamaa, mieli hapuili luovuttamisen suuntaan. Eiköhän jäädä kotiin? Sen verran asian kanssa jahkailtiin, että lähtö viivästyi ja ehtimisen kanssa teki tiukkaa varsinkin, kun kehätieltä ajettiin harhaan ja järjestäjä kämmäsi puolisoni marssikortin kanssa. Vaikka olimme ilmoittautuneet hyvissä ajoin huhtikuussa, kortiton kumppanini joutui jonottamaan jälki-ilmoittautuneiden luukulla. V-käyrä oli pilvissä, kun viime vuoden toisintoa peläten kiireesti teipattiin jalkapohjat ennen lähtöalueelle siirtymistä. Mieli sentään kohentui Kaartin Soittokunnan rokahtavien tahtien myötä. Kuudelta Jone Nikula lähetti pitkämatkalaiset marssille.


Pisin matka koostui tänä vuonna kahdesta 20 km lenkistä, jotka kulkivat osan matkaa samoja reittejä. Henkisesti tiukin paikka oli saapuminen ensimmäisen lenkin jälkeen urheilupuiston alueelle, jossa lyhyempien matkojen marssijat jo autuaana käyskentelivät maaliin. Vaikka sade oli loppunut ja kengät olivat kuivat, kantapäissä pisteli lievä hiertymien tuntu. Kestänköhän vielä toisen lenkin? Tienhaara matkan varrella eli mahdollisuus tarvittaessa kiepsauttaa lyhyemmälle reitille antoi uskallusta jatkaa. Kun valinnan aika koitti, tsemppikärpänen puraisi. Eiköhän yritetä nelikymppinen? Ja kyllä kannatti. Kaksikymmentä vuotta olen odottanut, että puolisoni pääsisi ”en minä osaa" -tekosyistä ja laulaisi, ja marssiessa se sitten tapahtui. Hämärässä yössä hän ykskaks kajautti kertosäkeen Palefacen Talon omistajasta. Minä olin sitä ennen malliksi hoilannut kaikkea matkan varrella nähtyyn liittyvää, kuten Tuoksuvat tuomien valkoiset kukkaset ja Taksin katolla vilkkuu yön ainoa valopilkku. Joku tohtii laulaa ainoastaan humalassa, mutta niin vain liikunnan endorfiinipiikkikin rohkaisee.

Kilometrit kuluivat. Kantapäät ilmoittivat itsestään joka askeleella, mutta kivun sai turtumaan lyhyellä askelluksella. Maaliviiva ylitettiin kuuden tunnin ja 50 minuutin talsimisen jälkeen, suukko, mitali ja diplomi kouraan ja sitten autolle sukkien ja kenkien vaihtoon. Tehon voimalla puolisoni ajoi kotiin, missä ensi töiksi sauna päälle. Kissat olivat hölmistyneen oloisia, ihmeissään tietysti yökukkujista ja myöhäisestä iltapalasta. Venyttely ja löyly hoitivat kipeytyneitä jäseniä ja vasta neljältä päät painuivat pieluksiin.

Testit

Tilasin viikko sitten Kuluttajan ja eilen postilaatikkoon kolahti kaupanpäällisenä uusin numero. Tuli luettua kannesta kanteen. Asiallinen lehti, josta on varmasti paljon hyötyä. Testejä riittää joka lähtöön ja lisää pääsee tutkailemaan lehden verkkosivuilta. Eivät testit tietenkään kaikkea kata, nytkin kalaöljyvalmistevertailusta puuttuivat juuri ne merkit, joita meillä on puolisoni toimesta käytetty, mutta jonkinlainen käsitys valmisteista syntyi ja samalla sai paljon täsmätietoa rasvahappojen vaikutuksista.

Kevätnumero testasi näyttävästi myös sykemittarit otsakkeella Helli itseäsi. Mitäköhän itsensä hellimistä lenkkeilyssä on, kysyy ei motivoitunut lenkillä väsähtäjä. Syksyllä hankin uuden sykemittarin lenkkeilyn piristeeksi, vaan kuinkas kävi, alun innostuksen jälkeen Garminin satakymppi on ollut naftaliinissa yli puoli vuotta. Kolmas sija testissä innosti kaivamaan unohdetun esille ja ottamaan käyttöön siitäkin huolimatta, että sohvan kutsu oli illalla lähes vastustamaton. Sinnillä on menty kevät, pari kertaa hölkkää viikossa, vaikkei aina niin huvittaisi eli lääkkeenomaisesti, maistuu ikävältä, mutta on viisasta ottaa.

Teesit

Osuipa netissä seikkaillessa silmään Lahden kirkkopäivillä viikonloppuna julkaistu teesiluettelo.


Kirkon 10 teesiä liikunnasta ja urheilusta:

1. Olet ihminen – olet arvokas

2. Huolehdi liikunnasta ja terveydestä - hoidat Jumalan hyviä luomislahjoja

3. Tue lapsen ja nuoren kasvua henkisesti, hengellisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti

4. Olet mallina lapsille ja nuorille – kanna kasvatusvastuusi

5. Tunnista oikea ja väärä

6. Hyväksy epäonnistuminen – osoita arvostusta myös katsomossa

7. Tavoittele voittoa – iloitse menestyksestä

8. Opi toisen ihmisen kunnioittamista liikunnan ja urheilun kautta

9. Iloitse liikunnasta – nauti yhdessäolosta

10. Liikunta on jokaisen oikeus


Mitä tuohonkin sanoisi? Tekemällä tehtyä, ontosti kajahtelevaa. Kyllä pitää tehdä elämästä vaikeaa, jos itsestäänselvyyksistä aletaan vääntää teesilistaa. Se on ihmisten aliarvioimista. No, tässä minä teesien taustoihin lainkaan perehtymättä kritisoin, mutta tuli sellainen olo, että nyt on tehty tikusta asiaa, jotta saataisiin keskustelu siirtymään kirkon kipukohdista edes hetkeksi pois. Vai vallitseeko kenttien laidoilla ja urheiluseuroissa tosiaankin niin kova viidakon laki, että asiaan on hienovaraisesti puututtava? Ja minä olen aina luullut, että junnu- ym. liikunnassa on kautta aikain noudatettu ko. listan periaatteita, mistä meille muuten suurella sydämellä yhteen pelaavia Leijona-joukkueita nousisi. Niin tai näin maailmassa on suurempiakin ongelmia kuin liikunta tai liikkumattomuus.

Mitäköhän seuraavaksi? Kirkon 10 teesiä terveydestä? Jään mielenkiinnolla odottamaan.

Sitä sun tätä

Huh mikä päivä. Taas. Töissä oli roppakaupalla hoidettavia asioita, isoja ja pieniä, joiden paljouden keskellä suurin huoleni oli, unohtuiko joku. Vielä en ole keksinyt mikä ja toivottavasti en keksikään. Iltapäivällä pääsin kinkereille kahdeksi ja puoleksi tunniksi huoahtamaan, mutta leppoisan yhdessäolon jälkeen kiireinen ja osin kinkkinenkin meno jatkui. Kun kuuden aikaan väsyneenä kotiuduin, kierrokset olivat vielä sitä luokkaa, että lenkille oli päästävä, joten trikoot jalkaan ja menoksi. Hölkkä on siitä mukava laji, että matkaan voi lähteä kotiovelta ilman vaivalloisia siirtymäriittejä.

Hölköttelykerrat ovat tuntuneet paljon paremmilta kuin yleensä keväällä. Niveletkin jo toisella kertaa suostuivat kiukuttelematta yhteistyöhön ja lenkki tuntui miltei loppuvan kesken. Mutta ei pidä ahnehtia, sillä hölkkään kyllästyy nopeasti toisin kuin hiihtoon.

Sitten pieni detalji elämästä. Eilen mennessäni kultaa bussipysäkille vastaan, olin sen verran ajoissa, että päätin aikani kuluksi katsastaa K-kaupan luomuvalikoiman, enkä vain katsastaa, sillä ostin kahvia, teetä ja muutaman appelsiinin. Vasta kotona ihmettelin Clipperin 25 pussin teepakettia ja sen oudolta kuulostavaa sisältöä. Kääntelin, ravistelin ja varmuuden vakuudeksi vielä punnitsin niin irtoteetähän siellä oli toisin kuin pakkausmerkinnöissä seisoi. En avannut pakettia, vaan palautin aamulla kauppaan. Aikamoinen temppu minulta, joka yleensä jätän moiset reklamaatiot sikseen, vaikka isompaakin aihetta on matkan varrella ollut. Aina sitä näemmä kasvaa.

Hölkkäkausi käyntiin

Nyt on sitten ensimmäisen kerran kulutettu lenkkareita tänä keväänä. Sivutiet olivat jo sulana eikä lammikoista ja kurastakaan ollut liiemmälti haittaa. Ilma oli raikas ja askel kevyt, mitä nyt nivelet silloin tällöin ilmoittivat itsestään. Hölkkä on aikamoista tärähtelyä ja kun tietkin tuppaavat olemaan milloin mihinkin suuntaan kallellaan, kintut kipuilevat ennenkuin tottuvat menoon. Mutta tästä on hyvä jatkaa.

Liikunta pitää mielen pois alakulon syövereistä ja toivottavasti myös herkkukaapilta. Vaikka pyrin syömään terveellisesti, keksipaketti, pähkinäpussi tai suklaalevy saattaa mennä laakista, jos sille päälle satun. Mille päälle? Sen kun tietäisi. Joskus mietin, että mihin tarpeeseen oikein napostelen, en nälkään ainakaan. Töissä pientä stressinpoikasta, mutta ohimenevää, liekö siinä syy rouskutteluuni. Niin tai näin, ensi kuussa on taas loma. Sijaisuuteni loppuu elokuussa ja kertyneet vapaat on pidettävä alta pois. Ja sehän passaa.

Hiihtokertymä

Laitanpa tähän hiihtokauden loppumisen kunniaksi taulukon vuosien varrella sivakoiduista kilometreistä. Tilasto on osin tulkinnanvarainen, kuten kunnon tilaston kuuluukin, mutta kahta poikkeusta lukuun ottamatta paalut perustuvat luotettaviin muistiinpanoihin. Hiihtokausi kestää syystalvesta kevääseen eli jokainen vuositolppa sisältää jonkin verran hiihtoja myös edellisen vuoden puolelta paitsi vuosi 1994, jolloin kausi alkoi vasta tammikuussa. Vuosien 2001 ja 2003 hiihdot on arvioitu muistinvaraisesti, koska noilta ajoilta ei kalenterissa ollut kuin satunnaisia merkintöjä.


Mielenkiintoisen elämänkaaren voi pylväikössä nähdä. Huonoina vuosina, oli kyseessä sitten sääolosuhteet tai elämäntilanne, kilometrejä ei kerry. Entä mistä kertoo viime vuosien ennätystehtailu, nelikymppisen epätoivoisesta nuoruuden tavoittelustako? Keski-ikäisen terveysbuumi lienee lähempänä totuutta, mutta toki ennätykset viestivät myös mieleisestä lajista, hyvistä hiihtovälineistä ja runsaslumisista talvista. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin rakkaalle hiihtokaverille, joka myös suksihuoltovastaavana toimii ja jota saan kiittää tästä tilastosta, hän on nimittäin tietämättäni pitänyt kirjaa molempien kilometreistä.

Ohi on

Eilisen lenkin jälkeen hiihtotavoite oli kymppiä vaille valmis. Oli meininki viimeistellä ennätys aamulenkillä pakkasen kovettamilla laduilla, mutta lomalta paluu kellon siirtämisineen ja työviikon kiireet iskivät viiveellä väsyn päälle ja oli pakko siirtää lenkki iltaan.

Kiskoessani hiihtovermeitä niskaan alkoi sade. On sitä ennenkin vesisateessa hiihdetty, ajattelin, joten sekaan vaan. Oli mukava testata uudehkoja luistelusuksia (heräteostos viime kevään alesta) kerrankin oikeissa olosuhteissa, ovat nimittäin märän kelin hiihtimet, jotka pakkasella lähes pysähtyvät ylämäkiin. Hienosti toimivat. Vakaus oli jäiselläkin uralla mainio, luistoa löytyi, joka tosin sateen pehmittämän lumen myötä hiipui loppua kohti, mutta myös vauhdin hurmaa ehti kokea, ja jäätävää sadetta päin näköä.

Surullinen uutinen vei ajatukset vielä lomaladuille. Ylläksellä on kadonnut hiihtäjä. Toivottavasti etsintäpartioita onnistaa.