Kynnet kauniiksi

Olen laiska lakkaamaan kynsiäni. Ehkä pari kolme kertaa vuodessa piristän itseäni kynsiväreillä etenkin, jos on juhlat tiedossa, tosin vähintään häät pitää olla, että viitsin vaivautua. Mistä moinen laiskuus? Se arki, se arki. Siivoaminen, tiskaaminen ja pihatyöt käyvät kynsien päälle, joten lakkaa pitäisi sutia ja poistaa alvariinsa, mikäli haluaisi olla edustuskunnossa. Lohkeileva ja kulunut kynsilakka on ikävä näky. Suojaavia hanskoja en osaa askareissa käyttää, paitsi kitkiessäni ohdakkeita, joita silloin tällöin savimaapohjaiseen nurmikkoon ilmestyy.

Mutta kynsilakoista piti puhumani. Inventoin tuossa päivänä eräänä kynsilakkani, joista suurin osa on kaukaa menneisyydestä. Kolme Lumenea ja viisi Yves Rocheria sekä pieni ja sirkeä Max Factor, jonka sain lehtitilauksen kylkiäisenä. Yhdessä pullossa komeilee markkamääräinen tarjoushintalappu ja toisessa parasta ennen päiväys 06/2002, lähes kymmenvuotiaita ovat muutkin paitsi kaksivuotias ilmaislakka. Kynsilakkojen säilyvyydestä ollaan montaa mieltä, nettikeskusteluissa haitari liikkuu yhdestä vuodesta lähes ikuiseen. Max Factorin etiketissä lakan luvataan säilyvän kolme vuotta avaamisen jälkeen.

Itse olen tavannut käyttää vanhaa lakkaa, jos se on juoksevaa ja levittyy kynnelle hyvin. Mihinkään lantrausyrityksiin en pulloon jähmettyneiden suhteen ole ryhtynyt. Olen huomannut ikäloppujen koostumuksessa myös muutoksia. Ne kuivuvat hitaammin ja ovat väkevöityneet. Minun muinaismuistoni ovat niin tujuja, että käytön jälkeen koko huusholli haisee vuorokauden liuottimille eikä haju poistu kynsistäkään moneen päivään. Vaan ihmekös tuo. Synteettisen värin lisäksi kynsiäni kaunistaa tolueeni, kampferi, ftalaatit, formaldehydi ja parabeenit, vain joitain arveluttavia aineita mainitakseni. Kynsilakkojen syvimpään olemukseen perehdyttyäni olen siirtynyt ekokynsilakan käyttäjäksi ja myrkkylakat aion kiikuttaa seuraavaan ongelmajätekeräykseen.

Sokoksen alepäiviltä ostin kaksi Benecosin kynsilakkaa, luomiväripaletin ja huulikiillon, hinnaltaan yllättävän huokeaa ekokosmetiikkaa. Liekö muiden sarjojen korkeampi hinta tae luomummasta tuotteesta, mene ja tiedä, mutta Benecosilla on ainakin hyvä aloittaa meikkipussin viherryttäminen. Laatuun olen ollut todella tyytyväinen, kynsilakka kesti kulumatta jopa taimien istutuksessa.

Ps. Tämä kirjoitus on ollut valmiina jo pitkään ja odottanut lähinnä käyttökokemuksia uusista meikeistä. Koska lauantaina vihdosta viimein lakkasin kynteni, ja koska tuoretta tekstiä ei pihakiireiden ja muun härdellin vuoksi tunnu syntyvän, julkaisen tämän nyt.
 

Vaatevallankumous

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun vaatteita valmistanut Rana Plaza -tehdas romahti Bangladeshissa ja 1133 ihmistä kuoli. Kansainvälisen Fashion Revolution -päivän vanavedessä Suomessa järjestetään oma Vaatevallankumous-kampanja, jonka tarkoituksena on herätellä kuluttajat vaatimaan reilusti tuotettuja vaatteita. Kampanjaan osallistuvia rohkaistaan pukemaan jokin vaate nurinpäin ylleen symbolisoimaan vaateteollisuuden nurjaa puolta kaikkine ihmisoikeus- ja ympäristörikkomuksineen, ja siten herättää keskustelua. No, minä en aio kulkea nuttu nurin, mutta aion ryhtyä vallankumoukselliseksi omassa vaatekaapissani.

Kuukausi sitten ostin itselleni Hyvän mielen vaatekaappi -kirjan. Syksyllä 2013 julkaistu Rinna Saramäen teos on osoittautunut varsinaiseksi bestselleriksi ja kirjastojen varausjonot ympäri Pirkanmaata ovat kuukausien mittaiset. Kirja ei mässäile vaateteollisuuden epäkohdilla, ei provosoi boikotteihin, ei syyllistä pikamuotiin haksahtaneita - kirjoittaja on itsekin ollut koukussa vaatteiden osteluun - vaan kertoo faktat faktoina ja antaa selkeät ohjeet, miten koostaa hyvän mielen vaatekaappi, josta löytyy sopiva asu tilanteeseen kuin tilanteeseen ja joka on sisällöltään mahdollisimman eettinen ja ekologinen. Pikantin lisän kirjaan tuovat lainaukset eri vuosikymmenten pukeutumisoppaista, jotka ovat yllättävän ajankohtaisia. Hyvän mielen vaatekaapin koostaminen on oikeastaan vapaaehtoinen paluu menneeseen aikaan, jolloin vaatteet olivat arvokasta omaisuutta ja saivat niille kuuluvan kunnioituksen.

Vaatteita tehdään, myydään, ostetaan ja heitetään pois maapallon kestokykyyn nähden aivan liikaa. Mallistoja ei välttämättä luoda enää neljännesvuosittain, vaan tavoite on saada kuluttaja ostamaan joka viikko jotain uutta. Vanhentuneet luomukset myydään kohta reilulla alennuksella ja viimeistään silloin kuluttaja on voimaton vastustamaan kiusausta. Hyvän mielen vaatekaapin ostajan oppaan alleviivatuin asia onkin: mitään ei pidä ostaa vain koska se on halpaa. Halpaa vaatetta ei kierrätetä, pahimmassa tapauksessa se ei edes kelpaa hyväntekeväisyysjärjestöille, ja pari kertaa päällä ollut riepu nakataan roskiin, koska "ei se maksanut kuin muutaman euron". Vuosittain kaatopaikoille päätyy reilut yhdeksän kiloa vaatetta jokaista suomalaista kohti. Liika vaatteiden määrä on ongelman ydin myös globaalissa mittakaavassa. Vaate- ja tekstiiliteollisuus on yksi maailman suurimmista teollisuudenaloista 80 miljardin vaatteen vuosituotannollaan ja todellinen ympäristö- ja ihmisoikeusongelmien hornankattila. Mutta miten käydä kertakäyttömuodista kohti vastuullista ja kestävää pukeutumista? Rinna Saramäen opeilla se onnistuu. 

Ensin pitää kartoittaa oma tyyli ja se, millaisissa vaatteista viihtyy, sitten miettiä millaisissa eri tilanteissa vaatteita tarvitsee ja suunnitella niihin sopivat asukokonaisuudet, laatia budjetti ja painua - ei kauppaan - vaan vaatekaappinsa kätköihin inventoimaan, luopua turhasta ja epäsopivasta ja viiden vuoden aikajänteellä hankkia laatuun satsaten puuttuva tarpeellinen ja lopulta nauttia huolettomasta pukeutumisesta vaatteitaan rakkaudella hoitaen.

Räsyä

Pääsiäinen on pian ovella. Paasto kieltäymyksineen on sujunut varsin mallikkaasti. Pari kertaa pakkokahvit ja pakkokarkit, kun en tarjottaessa kehdannut tehdä numeroa ja kieltäytyä, mutta ei mitään sisäsyntyisiä lankeemuksia.

Mitä ekopaastoon tulee kierrätyksen hengessä olen vihdosta viimein tarttunut käytöstä poistettujen trikoovaatteiden vuoreen tarkoituksenani silputa monenkirjava kokoelma matonkuteiksi. Pyjamat ja t-paidat kuluvat ja kulahtavat, vaikka kuinka ovat Nansoa tai Marimekkoa, ja niihin tulee ikäviä reikiä kissojen toimesta, joten materiaalia kertyy jatkuvasti. Aikaisemmin olen leikannut vain lakanoita ja tyynyliinoja, mutta nyt pyöröleikkuri ja alusta apunani kävin trikoiden kimppuun. Ensiksi saumat pois ja sitten miettimään, miten erikokoiset ja -muotoiset kappaleet saa helpoiten tasalaatuiseksi kuteeksi.

Testasin kolmea eri tekniikkaa. Ensin ajoin kappaleet, etuosa ja takaosa päällekkäin, leikkurilla viivainta apuna käyttäen 2,5 sentin levyisiksi soiroiksi, jotka ompelin toisiinsa siksakilla pitkäksi kuteeksi. Leikkaaminen oli nopeaa, mutta ompeleminen työlästä, joten päätin seuraavaksi testata tavan, missä soirot jätetään kiinni toisiinsa vuorotellen kankaan ala- ja yläreunassa ja lopuksi kulmat pyöristetään saksilla. Näin saadaan aikaan pitkä ja yhtenäinen kude.

Hihojen kanssa kokeilin lenkkitekniikkaa. En poistanut saumaa, vaan paloittelin hihat käsivaralta noin 1,5 sentin levyisiksi lenkeiksi, jotka sitten pujottelemalla yhdistin jonoksi. Samaa tekniikkaa käyttäen matonkuteeksi muokkautuvat myös vanhat sukat ja sukkahousut.

On kiintoisaa nähdä miten eri tavoin työstetyt kuteen käyttäytyvät kudottaessa ja näkyvät valmiissa matossa, mutta siihen on vielä aikaa, räsyä näet riittää.

Avataan tästä

Jokin aika sitten kaupan maitotiskillä huomasin, että Valio on siirtynyt lähes kokonaan muovikorkillisiin pakkauksiin. Miksi hylätä perinteinen, toimiva ja ekologinen avaussysteemi, mietin, ja lähetin palautteen brändivertailussa ja luotetuin merkki -kisassa mainiosti pärjänneen yrityksen kuluttajapalveluun. Toki muovikorkki on käytännöllinen, ilmatiivis ja hygieeninen, mutta asiaa täytyy punnita myös globaalia ilmastovastuuta tuntien. Muovikorkki hankaloittaa tölkkien kierrätystä ja lisää entisestään maailman muovijätekuormaa. 

Ystävällinen vastaus tuli seuraavana päivänä sähköpostiini. Valio on siirtynyt muovikorkkeihin kuluttajien toiveesta syynä juuri käytön helppous ja hygieenisyys. Pakkaus sulkeutuu tiiviisti, mikä suojaa tuotetta vierailta mauilta ja hajuilta, ja sen voi vajaanakin säilyttää vaakatasossa. Kierrätyskään ei ole ongelma, koska tölkin voi korkkeineen päivineen viedä kartonkikeräykseen. Halutessaan korkin voi poistaa ja kiikuttaa energiajätteeseen. 

Valmistusprosessista kerrottiin rehellisesti. Vain neljä prosenttia korkeista on valmistettu uusiutuvasta materiaalista, loppuosa on öljypohjaista muovia. Vielä vihertävä imagon kohotus tavoitteessa lisätä uusiutuvan raaka-aineen osuutta pakkausmateriaaleissa ja kiitos palautteesta.

Korkkiasia on noteerattu myös Maaseudun tulevaisuuden mielipidepalstalla. Uudistuksen kritisoijia on pidetty lähinnä turhanaikaisina nipottajina. Minusta on hauska nipottaa ja jättää muovikorkilliset pakkaukset hyllyyn. Kun vaihtoehdot vähenevät, valintakin helpottuu. Muovikorkilta säästyivät luomumaidot, puolentoista litran perusmaidot ja Arki -maitojuomat.

Kutrit kuntoon

Ennakkoluuloista päästyäni olen jo vuoden päivät etsinyt itselleni sopivaa ekoshampoota. Etsinyt ja löytänyt, etsinyt ja löytänyt, ja taas etsinyt. Mikä siinä onkin, että nappituotetta, joka hoitaa sekä hentoja pitkiä hiuksia että herkkää päänahkaa, on vaikea löytää. Periaatteeni on suosia suomalaista, joten kokeiluni on rajoittunut kotimaisiin hinnaltaan edullisiin tuotteisiin.

Ensiksi hurahdin Kaivolan tilan vuohenmaitoshampooseen. Ihanan täyteläinen aine vaahtosi ja pesi hyvin eikä hiusten selvittämisessäkään ollut ongelmia, mutta päänahka alkoi kutista eikä vaivaan auttanut edes siirtyminen shampoon turpeella terästettyyn versioon. Tai ehkä olisi auttanut, jos olisin jatkanut kokeilua, mutta shampoo loppui eikä tuotetta myyty lähikulmilla. Hiukset myös rasvoittuvat nopeasti ja vaativat pesua joka toinen päivä. Tiheä pesutahti, pieni pakkauskoko ja muovijätteen syntyminen oli iso miinus, mutta plussaa ropisi, kun tiesi shampoota ostamalla tukevansa suomalaista maatalousyrittäjää. Nykyään vuohenmaitokosmetiikkaa valmistaa Peevon tila Sastamalassa.

Kotimaisia ekoshampoita.

Tarjouksesta ostettu Flow-kosmetiikan palashampoo piilotteli pitkään pesuhuoneen peilikaapissa ennen kuin uskalsin tarttua kummajaiseen. Hennaa ja kehäkukkaa sisältävän Punatukka-shampoon parasta ennen päivä oli ohitettu, mutta koska pala oli ulkonäöltään ja tuoksultaan moitteeton, aloitin kokeilun. Ihastuin tuotteeseen heti. Pala oli kätevä reissuissa, vaahtosi hyvin, eikä tuottanut minkään sortin pakkausjätettä. Sen verran luottamuspulaa oli, että jatkoin rinnalla ei-ekologisen hiustenhoitoaineen käyttöä. Sitten alkoi päänahka kutista. Oliko syynä vanhentunut tuote, jokin ainesosa vai mikä, en tiedä. Käytin palan urheasti loppuun ja hankin kyseisen sarjan herkälle päänahalle tarkoitetun hamppu-turveshampoon, joskin palasin yhden pullollisen ajaksi vuohenmaitoshampoon käyttäjäksi.

Ennen uuteen palashampooseen siirtymistä päätin vielä testata Ole Hyvä -shampoot. Marssin Ruohonjuureen ja valitsin kahdesta päänahkaa hoitavasta tuotteesta turve-mäntyshampoon. Nokkos-yrttishampoo, jossa hoitavina yrtteinä muun muassa basilikaa, oreganoa ja timjamia, jäi hyllyyn, koska ajatus pizzalta haisevista hiuksista ei totisesti houkutellut. Tämä tuotekokeilu jäi lyhyeksi. Shampoo oli laihaa ja huonosti vaahtoavaa, joten sitä kului hulppeat määrät ja hiusten selvittämisen kanssa oli ongelmia. Ilahduttavaa sen sijaan oli shampoon metsäinen tuoksu ja pullon uudelleentäyttömahdollisuus. Shampoota on vielä puolet jäljellä, joten pidän sen hätävarana, mikäli muut shampoot loppuvat eikä luomukauppaan ole heti asiaa. Nyt olen palashampoon melko tyytyväinen käyttäjä.

Bonacuren hiusterapiaa.

Nettikeskusteluissa ihmiset kilvan kehuvat palashampoota, mutta samaan hengenvetoon varoittavat pesun jälkeen tahmeaksi jäävistä hiuksista, näin myös valmistaja ja myyjät sivuillaan. Tahmeuden tuntu johtuu hiusten kemikaalijäämistä, mutta vähenee, kun hiukset vapautuvat taakastaan. Minulla pesun jälkeinen tahmeus lienee ikuisuusongelma, koska käytän edelleen pyyhekuiviin hiuksiin suihkutettavaa Bonacuren hoitoainetta, ja kemikaalikuormaa lisää myös parin kuukauden takainen kampaamoväri. Permanenttia minulla ei ole ollut viiteen vuoteen. Hiukset ovat ilmavat kuin lievästi tupeeratut, takkuuntuvat ja sähköistyvät helposti, ja keräävät pölyä. Ja viitsin vielä käyttää moista shampoota? Viitsin. Nimittäin päänahka voi nyt hyvin ja pesutiheydeksi riittää kaksi kertaa viikossa, mikäli ei harrasta hikiliikuntaa. Seuraava askel kokeilussa on luopua hoitoaineesta. Se tosin ei käy kovin äkkiä, koska tehotököttiä on tullut ostettua joka koossa. Erilaiset luomuhuuhteet, kuten nokkonen, kamomilla, viinietikka ja sitruuna vähentävät palasaippuan ei-toivottuja vaikutuksia. Tutkaillaan ja testaillaan.

Kaiken järjen mukaan ihon ja hiusten pitäisi voida hyvin ilman kemikaaleja. Toisaalta aikojen alussa ei ollut ilmansaasteita eikä ohuen otsonikerroksen läpi kärventäviä auringonsäteitä, joten onko rankka ympäristö luonut tarpeen myös rankoille tuotteille? Tätä mietin saunapäivän iltana.

Pekonia ja pullaa

On taas se aika vuodesta, kun kristityt kaikkialla maailmassa kääntävät katseensa sisäänpäin ja laskeutuvat paastoon, jokainen kirkkokunta omalla intensiteetillään ja perinteeksi muodostuneilla tavoillaan. Luterilainen paasto painottuu pääosin henkiseen kilvoitteluun. Tavoitteena on jonkinasteinen mielenmuutos suhteessa elämän tärkeysjärjestykseen. Joku kartoittaa arjen aikavarkaat ja pyristelee niistä irti, joku liputtaa ekologisen elämäntavan puolesta, toinen parantaa tapojaan vähentämällä tupakointia, karkin syöntiä, nalkuttamista, pahan puhumista, kuka mitäkin. Paastossa ihminen katsoo sisäänpäin, mutta vaikutukset ulottuvat oman hyvinvoinnin lisäksi myös kanssakulkijoihin ja luomakuntaan. Pääsiäistä edeltävä paasto alkaa tuhkakeskiviikkona ja kestää 40 päivää, sunnuntait jätetään laskusta pois. 

Meillä paaston aikana henkistellään ja ekoillaan, mutta myös kevennetään ruokavaliota ja jätetään nautintoaineet pois. Sitä ennen syödään tuhdisti. Minä paistoin päivän aluksi kunnon englantilaisen aamiaisen, kun jääkaapissa sattui olemaan paketti pekonia. Päivälliseksi nautittiin yösähköllä pehmeäksi hautunutta kasvishernekeittoa, joka terästettiin aamupekonin jämillä, ja jälkiruoaksi oli tietysti laskiaispullia. Nyt on suoraan sanoen ähky olo. No, tämä on pientä sen rinnalla, että huomenna kärvistelen kahvin vierotusoireista johtuvan päänsäryn kanssa.

Kierrätystä

Olen kierrättäjänä lähes perfektionisti. Kaikki hyötyjäte otetaan huushollissamme talteen ja lähikierrätyspisteillä vieraillaan ahkerasti. Tänään vein autokuormallisen roinaa paikalliselle jäteasemalle, koska suuria esineitä ja erityisromua ei voi tunkea lähilaatikoihin. Uutta elämää odottamaan pääsi vanha vaihdepyörä, tiskipöytä, imuri ja laatikollinen pientä sähköromua sekä akku ja loisteputki. Kun olin nuo kaikki ahtanut autoon - pikkufarmarimme Skoda Fabia on oikea tilaihme - täytin lopun liikenevän tilan etupenkki mukaan lukien energiajätteellä eli styroksilla, muovikanistereilla ja vuosien saatossa kerätyillä muovisilla elintarvikepakkauksilla. Poliisilla olisi saattanut olla huomauttamista täyteen ahdetusta autosta, koska näkyvyys oikealle oli miltei olematon, mutta kunnialla selvittiin.

Rojun vienti jäteasemalle on metallin, ongelmajätteiden ja sähköromun osalta maksutonta, mutta energiajätteestä jouduin pulittamaan kuusi euroa. Hullua maksaa moisesta, sanoisi joku, roskiin vaan kaikki muovit. Mutta kun on täydellisyyden tavoittelija niin on. Sitä paitsi purkkia ja rasiaa mahtuu varastoon yllättävän paljon, kun pinoaa kaiken siististi pahvilaatikoihin. Silloin riittää, että käy jäteasemalla 3-6 vuoden välein eli vuotta kohti kyseinen maailmanparantaminen maksaa vain euron tai pari. Toisekseen jo kaupassa voi valinnoillaan ehkäistä muovijätteen syntymistä. Tätä nykyä ostamme ruokaöljyt ja salaatinkastikkeet aina lasipullossa, sellaisiakin tuotemerkkejä onneksi vielä löytyy.

Kulta kierrättää yhtä innokkaasti kuin minä ja on joissain asioissa jopa tarkempi lajittelija. Tosin vielä en ole keksinyt keinoa, millä saisin hänet luopumaan vanhasta polkupyörästään. Se on nuorukaisen ensimmäinen omilla rahoilla ostettu menopeli, joten tavallaan ymmärrän tunnearvon. Samaa en voi sanoa komerollisesta vanhoja tietokoneita! Ehkäpä pikkuhiljaa pehmittämällä ne vielä joskus päätyvät kierrätyslavalle.

  Kierrätysjutut kerätään keittiön työtason alla olevaan muovikoriin, josta ne viedään välivarastoon ulkorakennukseen.

Lasimäellä

Aamupäivällä ajelin Hämeenlinnaan tarkemmin sanottuna Iittalaan Kalvolaan. Kuntaliitos on metka juttu ja kaihertaa lasikyläläisten mieliä varmasti pitkään. Käyntini perimmäinen syy oli naivistien taidenäyttely, mutta myös etuseteli lasimyymälään. Aamulla kävin kissanhännänvetoa menenkö autolla vai junalla ja aikatauluton vaihtoehto voitti, koska a) säätiedotuksessa luvattiin sadekuuroja b) en ollut ajantappopäällä - neljä tuntia lasimäellä olisi ollut liikaa c) sain kiireettömän aamun.

Kuin korvaukseksi epäekologisesta valinnasta, päätin ajaa reitin mahdollisimman taloudellisesti ja onnistuinkin. Mittari näytti edestakaisen 45 km matkan keskikulutukseksi 4 litraa sadalla eli kulttuuriretkuilu hörppäsi vajaat 2 litraa menovettä. Ensimmäinen edellytys moisen tuloksen saamiseen on moottoritien karttaminen. Vanha kolmostie tai Kuurilan maaseuturaitti takaa, että nopeus jää kahdeksaankymppiin ja alle. Toisekseen on otettava käyttöön muut taloudellisen ajamisen kikat, jouheva vaihtaminen, ennakointi, pysähdysten välttäminen, moottorijarrutus, ja kaasua on säädeltävä varovasti kuin olisi kananmuna tallan alla. Säästöä tuli, mutta ei ajaminen kovin rentoa ollut.

Mitä sitten naivistiseen näyttelyyn tulee niin onhan noita nähty. Tämän vuoden kuvakavalkadi ei kokonaisuutena jaksanut innostaa. Oli toki paljon kivoja ja söpöjä kuvia, mutta oivallus puuttui monesta. Myös kopiot ärsyttivät. Jos viime vuonna tietty maalaus oli mennyt kaupaksi, tälle vuodelle oli tehty lähes samanlainen, mutta hieman eri sävyissä. No, olen toiston ystävä, pidän grafiikasta ja kaikesta taideteollisesti tuotetusta, joten menköön toisinnot, onhan se leipänsä tienattava taiteilijankin. Mutta helmiäkin joukossa oli. Sanna Lappalaisen ompelutekniikalla toteutetut työt viehättivät erilaisuudellaan ja veistoksissa oli monta hyvää ja kantaa ottavaa kuten kirkollinen www.taivas.com.

Lasimyymälästä ostin muutaman asetin ja juomalasin tiskikoneen nakertelemien tilalle. Monenmoisia varteenotettavia heräteostoksiakin näpeissä pyöri, mutta mukaan tarttui ainoastaan näpsäkän kokoinen Kovanaama-paistinpannu pieneen kokkaukseen.

Paaston loppu

Kahviton ja karkiton kitkuttelu loppui tänään. Myös liha, kananmuna, sipsit ja alkoholijuomat olivat pannassa koko paaston, mutta niitä en ikävöinyt läheskään yhtä paljon kuin kahta ensimmäistä. Kahvi pitää koneen käynnissä ja karkki, erityisesti suklaa, mielen hyvänä.

On sanomattakin selvää, että kahvia ja suklaamunia on mennyt. On oikeaa ruokaakin syöty, viime vuoden pääsiäiskokkailun innostamana kikhernepyöryköitä ja Hasselbackan perunoita sekä ohessa uutena kokeiluna hedelmäistä perunasalaattia.

Perunasalaatti

3-4 keitettyä perunaa
1 päärynä
100 g herneitä
100 g sinihomejuustoa
mustapippuria, (suolaa)

Lohko perunat ja päärynä, sekoita joukkoon herneet, murennettu sinihomejuusto ja mausteet. Anna makujen tekeytyä viileässä muutama tunti. Terästä sitruunamehulla tai viinietikalla.

Entä mitä jäi käteen ekopaastosta, tuliko ekoiltua enemmän kuin tavallisesti? Eipä tullut. Kun pyrkii hipsuttelemaan pienellä hiilijalanjäljellä läpi vuoden, on vaikea muutamaksi viikoksi kiristää tahtia. Toki kirittävää aina löytyy, tosin nyt kävi niin nolosti, että asiat, joissa olisi ollut parantamisen varaa, menivät paastotessa entistä huonommalle tolalle. Tuli edelleen autoiltua töihin (ne aikataulut ne aikataulut), tuli käytettyä surutta käsipaperia (ei yksi mitään kuivaa), tuli lotrattua suihkussa (erityisesti lomalla). Mutta tästä on hyvä jatkaa uutta yritystä. Läpi vuoden.

Earth hour

Maailman luonnonsäätiön tempaus pimensi tänään iltaa kaikkialla maailmassa. Mukaan lupautuneet 5411 kaupunkia 147 maassa ovat sammutelleet valoja tunniksi mm. kuuluisista maamerkkirakennuksistaan. Meidän torpassa asiaan herättiin vasta yhdeksän uutisten myötä ja napsautettiin keittiö pimeäksi. Eihän tunti mitään merkitse, mutta eleellä on symboliarvonsa, joka toivon mukaan kannustaa tarkastelemaan omia kulutustottumuksia.

Energiansäästöstä puheen ollen, olen viime viikkoina alkanut haikailla kiertoilmauunin perään ja tositarkoituksella vielä. Haluan energiapihin Suomessa valmistetun Upon! Nykyinen normiliesi on palvellut yli kymmenen vuotta eikä siinä sinänsä ole mitään vikaa, mutta leipomis- ja uuniruokapäivinä aikaa ja energiaa kuluu. Puolisoni ehdotti, että sijoitetaan saman tien induktiolieteen, mutta en vielä lämmennyt ajatukselle.

Ekopaasto

Tänään tuhkakeskiviikkona alkoi paaston aika eli kristikunnan kilvoittelu kohti pääsiäistä. Luterilaisetkin ovat ottaneet onkeensa ja perinteisen ruokavaliopaaston rinnalle tai pikemminkin tilalle on jo pitkään lanseerattu erinäisiä aineista ja tavoista luopumisia. Hyllytykseen joutavat tupakka, alkoholi, kahvi ja monenlaiset herkut, yhtä lailla töllön tai tietokoneen tuijottelu, kiroilu, juoruilu, minkä nyt kukin kokee elämäänsä sitovaksi häiriötekijäksi. Pieni paussi tottumuksissa palauttaa isännäksi ryöstäytyneen rengin asemaan ja näin jättää aikaa tärkeämmille asioille.

Tämän vuoden uutuus on ekopaasto. Kirkko ja Suomen ympäristökeskus kampanjoivat yhdessä vähähiilisen elämäntavan puolesta eli kannustavat kohtuullistamalla säästämään luonnonvaroja ja siten hillitsemään ilmastonmuutosta. Selasin kampanjan verkkosivuja ja olin pettynyt varsin typistettyyn aineistoon, joskin aina löytyi myös hyviä linkkejä lisätietoa kaipaavalle. Ja onhan se niinkin, että parempi tarjota houkutukseksi muutama selkeä perusvinkki, joihin sitten oman maun mukaan voi lisätä vaikeusastetta asiaan perehdyttyään. Aion osallistua.

Siperia opettaa

Viime yönä pakkanen kipusi yli kolmenkymmenen asteen. Illalla jo hiihtolenkillä poskipäissä tunsi, että nyt kiristyy. Hyvä terveys varoitti harjoittamasta hengästyttävää liikuntaa yli 15 asteen pakkasessa. Lehden mukaan pakkasurheilu ilman lämmittävää kuonokoppaa altistaa infektioille ja voi olla jopa hengenvaarallista. Kop kop, meitä ei ole flunssa kiusannut ei syksyllä eikä talvella, joten uskon karaistumisen ihmeitä tekevään voimaan.

Pakkashiihdossa on sitä paitsi puolensakin. Ladulla on rauhallista, muutama uskalikko vain, joten on kuin erämaassa hiihtäisi, ainoastaan valaistus ja moottoritien kumu kertovat sivistyksestä. Toisekseen vauhti pysyy maltillisena, sitä tikuttaa menemään jähmeästi, mutta varmasti kuin Lada pakkasella - kokemusta Siperian ihmeestäkin on. Luulenpa, että auto joutuu kylmässä kovemmalle kuin ihminen kerrospukeutumisineen.

Puolisoni käytti eilen Skodamme viisivuotishuollossa. Kaikki oli kunnossa paitsi akku, joka vikisi vähäistä lataustaan. Nykyinen 1½ kilometrin työmatkani on myrkkyä menopelille. Että autolla moinen matka, hyi! Oi niitä aikoja, kun ideologiaani kuului linkolalainen ”alle 5 km matkat kävellen, alle 25 km matkat pyöräillen ja kaikki pidemmät julkisilla kulkuneuvoilla tai ei ollenkaan”. Sanotaan, että työ häiritsee harrastuksia, sitäkin, mutta myös ekoelämää.

Takassa on pidetty tulta joka ilta. Puuta kuluu suhteessa vähemmän, kun muuri on vielä osin lämmin uutta pesällistä viritettäessä. Homma ei vaadi kuin vähän viitseliäisyyttä, mutta antaa paljon. Päivittäinen koluaminen puuvajassa ja tuhkan siivous on ihanan juurevaa puuhaa ja säästää mukavasti sähköä.

Siivousta ja shoppailua

Sääkartta saneli viikonlopun ohjelman tai oikeammin järjestyksen, missä suunnitellut siivous ja shoppailu toteutettiin. Perjantai-illan puhteeksi otettiin saunan siivous. Kokemus on opettanut, että jos kylpytilojen kuuraus jätetään kokonaisen siivouspäivän lopuksi, huumorinkukka alkaa lakastua eikä otekaan ole riuskan aikaansaava.

Eilen aamulla paikallissään tutkailun jälkeen siivousrupeama jatkui. Räntäsadetta luvattiin iltapäivästä alkaen jatkuen läpi sunnuntain, joten viisi poutaista tuntia sai vipinää kinttuihin. Petivaatteet ja muut kodin tekstiilit saivat kyytiä raikkaassa tuulessa. Kun minä siirryin sisätiloihin, kulta jatkoi urakkaa mattojen kanssa. Yhteistyöllä isokin siivo hoituu näppärästi. Homma oli lähes paketissa, kun räntäsade alkoi tismalleen sääennusteen mukaan. Illalla oli mukava palkita itsensä noutopizzalla, iloa ei latistanut edes paistajan virhe pakata väärä pizza laatikkoon. Joku kinkkua tilannut sai nyt tonnikalaa.

Jumalanpalveluksen aikoihin teimme palveluksen ruumiille ja ajoimme salille lihaskuntoa hankkimaan. Ei ole vuodet veljeksiä. Viime vuonna hiihtämään pääsi jo 8.12. ja siitä kausi jatkui yhtäjaksoisesti aprillipäivään asti. Venyttelyn, suihkun ja välipalan jälkeen juna Tampereelle kutsui kyytiin.

Joulun alla kun liikkeillä on pidennetyt aukioloajat, ei ole mikään katastrofi jättää ostosreissua sunnuntaille. Meininki oli katsastaa pari erikoisliikettä, joiden valikoimiin olin tutustunut jo netissä. Kehuttu ja terästetyn glögin takia kohuttu joulutorikin tuli talsittua läpi. Paljon kauniita käsitöitä, tosin mukaan tarttui vain kaksi kahvipakettia Naisten pankin hyväksi. Päätin piipahtaa myös Sokoksella, mutta se oli vikatikki. Tavaratalo ahdistaa joulukuussa. Kemikaalien löyhkä jo ovella vastassa, jouluiset hörhötykset ja musiikki - luotaan työntävän elitististä - sekä tuhannet turhat tavarat ja ryysis. Automarkettien joulu, kumma kyllä, ei tunnu yhtä pahalta.

Ne erikoisliikkeet olivat Miraakkeli ja Ruohonjuuri. Ensimmäiseen, jossa oli todella ystävällinen palvelu, veti Ruskovillan tuotevalikoima ja jälkimmäiseen ekotuotteet. Ostin villaisen väliasun rauhalliseen liikuntaan sekä mausteita ja shampoota. Kun käytössäni oleva kampaajalta ostettu tehotökötti loppuu, siirryn luonnonmukaiseen vuohenmaitoshampooseen. Vielä ei ollut rohkeutta ostaa palashampoota, josta ei jää edes muovijätettä luontoa kuormittamaan, eikä hennajauhetta hiusten värjäykseen. Otanpa ensi vuonna tavoitteeksi.

Ostoksilla

Kiiruhdin töistä suoraan asemalle ja hyppäsin Tampereelle vievään pikajunaan meininkinä viettää leppoisa shoppailuilta. Jos kotikylä on kuuluisa siitä, että kadut on revitty auki ja työ kestää ja kestää, isovelikin näemmä kantoi kortensa kekoon, tutuilta reiteiltä oli poikettava useaan otteeseen mitä erinäisimpien työmaiden takia. Tamperetalo kuitenkin löytyi. Ostin itselle ja ystävälle liput perjantain konserttiin. Netistäkin lippuja saa, mutta periaatteessa en halua maksaa puolentoista tai kolmen euron välitysmaksua. Omaan lippuuni käytin työnantajalta saatuja liikunta- ja kulttuuriseteleitä, joskin suurimman osan seteleistä säästin ruumiinkulttuuriin.

Tullintorin Punnitse ja säästä -putiikkia ei voi ohittaa poikkeamatta. Tällä kertaa paratiisiin veti luomumausteet, -tee ja -pähkinät sekä tyhjän tiskiainepullon täyttö. Mainio tapa välttää muovijätettä, kun tyhjentyneen pullon voi täyttää kaupassa, ja hintakin on pakkauksen verran edullisempi. Sama temppu suihkusaippuan kanssa, kunhan ensin loppuu. Kaupasta löytyy omiin pulloihin ekomerkeistä niin Ecover kuin kotimaiset Elokuu ja OleHyväkin, joista jälkimmäistä käytän. Sarjan hiustenhoitotuotteita tai pyykinpesuainetta en ole vielä uskaltanut kokeilla. Jokin kumma päähänpinttymä, että pyykki muka tarvitsee kunnon kemikaalitujauksen puhdistuakseen ja että pitkiä hiuksia ei saa selväksi ekoshampoolla pesun jälkeen.

Vielä Sokoksen alepäiviltä kalaöljykapseleita ja naamarasvoja talveksi ja reissu oli heitetty. Taidan olla perin tylsä ja tuottamaton shoppailija. Ostoskoriin ei päätynyt ainuttakaan heräteostosta, vaan kaikki ennalta mietittyä ja tarpeellista.

Nuukuusviikko

Piti niin antaumuksella viettää kestävään kulutukseen tähtäävää nuukuusviikkoa, mutta plörinäksi meni. Alkuviikosta oli jalo aikomus pyöräillä töihin, vaan minkäs toipilaana teit. Nyt kun olo on jotakuinkin normaali, on retkipäivää ja kokouksia ympäriinsä eikä työmatkapyöräilyä voi harkitakaan. Mutta jos edes kimppakyydin saisi nuukailuviikon hengessä aikaiseksi.

Nuukuusviikko on jokavuotinen huhti-toukokuulle sijoittuva järkevän kulutuksen teemaviikko, jota koordinoi Kierrätysliike. Viikolle valitaan aina teema, joka tänä keväänä peräänkuuluttaa kestäviä tapahtumia ja kestävää järjestötoimintaa. Oli parrasvaloihin nostettu asia mikä tahansa, tavoitteena on edistää luonnonvarojen säästäväistä käyttöä ja jätteiden synnyn ehkäisyä.

Kuulun muutamaan järjestöön, joista suurin osa jo sinällään sitoutuu luontoarvoihin ja ekoiluun. Kuten syntitesti taannoin paljasti, olen hengeltäni veltto, enkä tee numeroa tärkeäksi kokemistani asioista, paitsi täällä blogissa, eli keskityn pitämään oman tontin puhtaana ja annan muiden elää omalla tavallaan. Siis tämä kulunut juttu, että teot puhukoot puolestaan.

Ruokakaupassa:

Suosin lähellä tuotettua kotimaista ja luonnonmukaista sesongin mukaan. Tässä on vielä kirittävää. Talvisin meillä nimittäin syödään kasvihuonetomaattia ja -kurkkua hyvällä ruokahalulla ja herkutellaan etelän luomuhedelmillä, vaikka pakastimesta löytyisi itsepoimittuja kotimaisia marjoja.

Vältän turhia pakkauksia ja teollista ruokaa. Kartan muovia mahdollisuuksien mukaan. Kauppaan otan mukaan korin ja/tai kangaskassin. Elintarvikepakkauksista suosin lasia, paperia ja kartonkia. Olen ommellut ohuesta valoverhokankaasta pestävät kestohedelmäpussit, joista hintatarra lähtee helposti irti, pusseilla tosin on paha tapa kauppaan lähtiessä unohtua kotiin. Pyrin kokkailemaan puhtaista perusraaka-aineista.

Ostan reilun kaupan tuotteita. Tämä nyt oli vähän turha veto, nimittäin kotimainen ja etenkin kotimainen luomu ajaa aina reilun ohi. Mutta sanotaanko, että lahjoissa ja viemisissä suosin.


Jenni Valon, Tytti Halosen ja Anu Toivolan suunnittelema vastamainos, joka voitti vuoden 2009 Mainoskupla-kisan avoimen sarjan, osuu ytimeen.