Kiitävi aika

Osuipa tiedostoviidakosta silmään kymmenen vuotta sitten paikallislehteen väsäämäni hartauskirjoitus. Olin silloin viimeisiä päiviä töissä - vuoden kanttorin sijaisuus oli päättymässä - ja tulevaisuuteen täytyi ottaa uudenlainen asenne myös rahayksikön suhteen. Virsi 270 inspiroi kynäilemään armosta.


Kaikki loppuu aikanaan

Uudenvuodenaattoilta marketin kassajonossa tuntia ennen sulkemisaikaa. Viimeisiä kuitteja muistoksi markasta. Kaikella on aikansa. Seison piimätölkkeineni jonon hännillä ja silmäilen lehtihyllykön tarjontaa. Iltalehtien otsikot eivät yllätä, joten huomioni kiintyy naistenlehtien "uusi vuosi parempi elämä" -hehkutukseen. Uusi vuosi. Mikä mahdollisuus aloittaa alusta! Harjat ja rikkalapiot esiin ellei peräti painepesuri - nyt saa entinen elämä kyytiä!

Tarkempi selailu kertoo, mitä trendikkäitä uudenvuodenlupausvaihtoehtoja meille vuonna 2002 tarjotaan: enemmän aikaa perheelle ja itselle, enemmän liikuntaa ja terveellisiä elämäntapoja, säästämistä, eettistä kuluttamista. Toki hyviä asioita kaikki. Laumasieluinen minäni miettii jo itselle soveltuvaa parannusreseptiä. Olisiko lupaukseni ekologisempi elämäntapa, tipaton tammikuu vai - ei mikään?
Joulun Herra syntyi köyhään seimeen tavallisen arjen ja tavallisten ihmisten keskelle. Kutsu ihmeen äärelle koski kaikkia. Paimenten ja tietäjien iloa tuskin latistivat ryppyotsaiset elämänparannusyritykset. Heille armo oli suuri ihmettelyn ja kiitoksen aihe. Miksei myös meille?

"Enkö Herraa Jumalaani riemuvirsin kiittäisi!
Enkö suurta auttajaani ylistäisi hartaasti!
Pohjatonta laupeutta lapsilleen hän osoittaa,
Isän sydän armahtaa täynnä pelkkää rakkautta.
Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan."

Päätän alkaneena vuonna olla lupaamatta mitään. Tai lupaan sittenkin. Lupaan armahtaa itseäni ja muita. "Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan." Jumalan armosta riittää kyllä. Jaettavaksi asti.


Tuo aika palaa elävänä mieleeni. Sijaisuus oli merkittävä, koska se poiki uusia työtehtäviä, joita on riittänyt tähän päivään asti ja eteenpäinkin. Mikä on meininki kymmenen vuoden päästä, se jää nähtäväksi.

Mutta takaisin nyt-hetkeen. Kohta mennään präiskimään kaapin perällä vuosia pölyttyneet kiinalaiset ja muut pikkupaukut, myöhäisiltaan on varattu tusina isoa rakettia.

Teesit

Osuipa netissä seikkaillessa silmään Lahden kirkkopäivillä viikonloppuna julkaistu teesiluettelo.


Kirkon 10 teesiä liikunnasta ja urheilusta:

1. Olet ihminen – olet arvokas

2. Huolehdi liikunnasta ja terveydestä - hoidat Jumalan hyviä luomislahjoja

3. Tue lapsen ja nuoren kasvua henkisesti, hengellisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti

4. Olet mallina lapsille ja nuorille – kanna kasvatusvastuusi

5. Tunnista oikea ja väärä

6. Hyväksy epäonnistuminen – osoita arvostusta myös katsomossa

7. Tavoittele voittoa – iloitse menestyksestä

8. Opi toisen ihmisen kunnioittamista liikunnan ja urheilun kautta

9. Iloitse liikunnasta – nauti yhdessäolosta

10. Liikunta on jokaisen oikeus


Mitä tuohonkin sanoisi? Tekemällä tehtyä, ontosti kajahtelevaa. Kyllä pitää tehdä elämästä vaikeaa, jos itsestäänselvyyksistä aletaan vääntää teesilistaa. Se on ihmisten aliarvioimista. No, tässä minä teesien taustoihin lainkaan perehtymättä kritisoin, mutta tuli sellainen olo, että nyt on tehty tikusta asiaa, jotta saataisiin keskustelu siirtymään kirkon kipukohdista edes hetkeksi pois. Vai vallitseeko kenttien laidoilla ja urheiluseuroissa tosiaankin niin kova viidakon laki, että asiaan on hienovaraisesti puututtava? Ja minä olen aina luullut, että junnu- ym. liikunnassa on kautta aikain noudatettu ko. listan periaatteita, mistä meille muuten suurella sydämellä yhteen pelaavia Leijona-joukkueita nousisi. Niin tai näin maailmassa on suurempiakin ongelmia kuin liikunta tai liikkumattomuus.

Mitäköhän seuraavaksi? Kirkon 10 teesiä terveydestä? Jään mielenkiinnolla odottamaan.

Viinan viemää

Seuraavat kaksi viikkoa Suomi juo, uutisoi Aamulehti ennen pääsiäispyhiä. Harvinainen kevään juhlakausi, pääsiäinen ja vappu käsi kädessä, nostaa alkoholinmyyntiä roimasti ja suomalaiskoteihin kannetaan noin 1360 000 litraa enemmän ilolientä kuin normiviikkoina.

Alkon ennusteen mukaan pääsiäisviikolla myynti kasvaa 30 % kiitos punaviinin, jota lammaspaistin kyytipojaksi ostetaan, kun taas vappuviikolla 1,4 miljoonaa asiakasta pistää vieläkin paremmaksi: myynti kasvaa lähes 50 % ja valtion kassaan kilahtaa noin 11 miljoonan euron lisäpotti. Mene ja tiedä, miten kävi.

Eilisessä lehdessä varoiteltiin ryyppyputken riskistä ja samaan hengenvetoon todettiin, että A-klinikoilla ja työterveysasemilla on ensi viikolla ruuhkaa. Tänään puolestaan listattiin kahdeksan hyvää syytä olla vappuna raitiina.

On sitä ennenkin viinasta rätinkiä pidetty. Jos ei kulutusluvuista, niin seurauksista ainakin. Ja millä foorumilla. Hauska on tietää, mitä vuoden 1701 virsikirja kertoo juopumuksesta ja sen lieveilmiöistä. Neljätoistasäkeistöinen raittiusvirsi ajan hengen mukaan pelottelee juomaria helvetin tulella, mutta myös viinanpirun aikaansaamilla ajallisen elämän kauhuilla.

Kanssans’ kaikki pahat tavat tuo,
Häpiän, riettaan muun menon,
Kuin aina kilvan juomaa juo,
Itsens’ vie hulluun eloon,
Riidat saattaa matkaan, murhat,
Vahingot, vaivat nurjat,
Äkilt’ omat surkiat surmat,
Sen näyttävät esikuvat kurjat.

Vesi-taudit, ruumiin tuskat,
Rinnan ahdistus, pään pakko,
Pahat puuskat, häijyt yskät,
Posken rypyt ja jako,
Kätten väristys, kasvoin kohistus,
Hengen myös häijy haju,
Silmäin puna, paha pullistus,
Näin ylön juomisest’ hajoo.

Jää nykyvirsikirja kielikuvissa toiseksi. Vanhaksi virsikirjaksikin kutsuttu eepos alkuperäiseltä nimeltään Uusi Suomenkielinen Wirsi-Kirja Niiden Cappalden canssa, jotca siihen tulevat oli käytössä huimat 175 vuotta. Se oli oikea tietopankki ”kappaleineen”. Liiteosastosta löytyi katekismusta ja rukouskirjaa, kirkollisten toimitusten ja jumalanpalvelusten kaavoja, pyhäpäivien tekstejä ja kalenteri maailmanhistorian merkkitapahtumista, vain tuiki tärkeät nuotit puuttuivat. Yxi Tarpelinen Nuotti-Kirja virsisävelmineen ilmestyi vuoden kuluttua tekstiversiosta, mikä kirjan koko elinkaarta ajatellen oli varsin vikkelä aikataulu. Ja mikä merkillisintä, kyseistä virsikirjaa käytetään vielä tietyissä piireissä Länsi-Suomessa. Iloisesti valpurina veisatkaam! Viinan voimalla tahi ilman.

Työn orjat

Piti olla leppoisa neljän päivän työviikko, mutta härdelliä on riittänyt monen viikon tarpeiksi. Mikä siinä onkin, että kaikki konstikkaat jutut kasautuvat. Kun vielä huomisesta kieli vyön alla päivästä selviää - pitäisi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa kiitos oman sähläämisen - ollaan voiton puolella. Onneksi tähän syssyyn ei ole paikallislehden hartauskirjoitusvuoroa, mikä alun pitäen piti olla. Vaihdoin vuoroni papin kanssa, koska hän ei rippileiriltä toimeen ehtinyt, ja kurja tuli kirjoitettua jo tammikuussa. Tekstin kanssa painin myös vuosi sitten, jolloin aiheeksi valikoitui nuukuusviikko ja kirkon ilmasto-ohjelma. Koska nuukailun teemaviikko lähestyy jälleen ja ekojuttuja tälläkin palstalla vilahtaa, julkaisen pääosan vuoden takaisesta.


Nooan arkki

”Kun Jumala katseli maata, hän näki, että turmelus vallitsi kaikkialla, sillä ihmiset kuluttivat elämänsä pahuudessa.” Näin alkaa vedenpaisumuskertomus, Jumalan tuho- ja pelastustarina, jossa yksi ihminen saa tärkeän tehtävän, Nooa rakentaa arkin ja luomakunta pelastuu. Ei ole Nooan päivistä edistytty, itsekkyys rehottaa ja turmelus vallitsee, sillä - kertomuksen alkutahteja mukaillen - ihmiset kuluttavat.

Monet tapamme ja tottumuksemme uhkaavat ympäristöä. Kristinusko on vahva vastavoima kulutuskulttuurille ja ympäristöjärjestöjen vanavedessä kirkko onkin rohkeasti tarttunut ajan haasteeseen ja laatinut oppaan, miten pienentää ympäristön taakkaa. Kirkon ilmasto-ohjelman kolmisäikeisenä punaisena lankana kulkee Jumalan lahjoista kiittäminen, elämän ja luomakunnan kunnioittaminen sekä kohtuullisen elämäntavan etsiminen. Kaksi ensimmäistä haastetta on helppo toteuttaa, kiitollisuus hyvistä asioista ja elämän ja luonnon kunnioittaminen on lähes myötäsyntyistä, mutta kolmas säie kohtuullisuuden vaatimuksineen hiertää. Miten hillitä omaa kulutuskäyttäytymistä, kun kaikkea on saatavilla yllin kyllin tai mitä ylipäätään hyödyttää yhden ihmisen panos, kierrättäminen tai eettiset kulutusvalinnat, kun teollisuus ja ihmiset ympäri maailman saastuttavat?

Ilmasto-ohjelman tärkein anti on kirkon tarjoama ainutlaatuinen asenne elämäntapojen muuttamiseksi, toivon näköala, uusi Nooan arkki. Pienet arkipäivän ympäristöteot ovat kuin naulan naputtelua arkkitalkoissa, saastepaisumuksen lähestyessä arkki valmistuu ja pelastaa ympäristökatastrofilta. Nooa tarttui arkinrakennustoimeen Jumalan käskystä, meillä on käsky viljellä ja varjella luomakuntaa.

Kevään juhla on ovella ja kirkkovuodessa iloitaan pääsiäisen jälkimainingeista. Ajankohta on mitä mainioin muuttaa ensimmäinen uskonkappale sanoista teoiksi kirkon ilmasto-ohjeilla: Arvioi ja muuta elämäntapasi kohtuullisemmaksi, hiljenny, nauti luonnosta ja sen ihmeistä, pyhitä lepopäivä ja etsi muuta sisältöä kuin kuluttaminen, vaikuta asenteisiin!

Nuukailusta vapun jälkeen lisää. Sima kuplii jo.

Syntestaattori

Kumma väsymys on vaivannut jo muutaman päivän. Hyvin olen nukkunut ja syönyt, liikkunutkin, vaan ei auta. Pyhänä oltiin kuntosalilla, eilen pesin ikkunat, tänään oli vuorossa hölkkä, saan siis aikaiseksi, mutta innostus puuttuu. Teen asioita, koska tiedän niiden olevan suotavaa ja hyväksi. Onko tämä nyt sitä kuulua kevätväsymystä vai jotain syvemmältä sielusta kumpuavaa?

Piinaviikon innostamana - paasto on tunnetusti itsetutkistelun aikaa - tein Ylen sivuilta löytyneen vekkulin syntitestin. Intro varoitteli tosikoita tarttumasta toimeen, mutta koska omaan edes jonkin sortin huumorintajun, uskalsin vastata kysymyksiin. Tuloksia ei saa ottaa liian vakavasti, kuului testin ensimmäinen sääntö, mutta kyllä vastauksista ainakin minun kohdallani monta totuuden siementä löytyi.

Tässä kuin rippituolissa konsanaan tunnustan minua eniten riivaavat synnit: hengen velttous, murehtiminen ja välinpitämättömyys. Kun lueskelin kyseisten syntien nykyaikaan päivitettyjä määritelmiä, olisin voinut allekirjoittaa valitettavan monta. Neljännelle sijalle syntilistalla kipusi vatsan palvonta ja eräs määritelmäkin oli tyhjentävä ”numeron tekeminen ruuan koostumuksesta, terveysruualla tai paastoamisella elämöinti”, terveys- ja liikuntaintoilu yleensäkin sekä kaikenlaiset karkki-, sipsi- ym. herkuttelukohtaukset, jolloin pussi menee yhdeltä istumalta.

Jottei tämä ihan synnissä rypemiseksi menisi, paljastan vastapainoksi myös testin kohdalleni listaamat hyveet: kohtuullisuus, oikeudenmukaisuus, suhteellisuudentaju sekä nelosena hiljainen tieto. Ei hullumpata. Juuri tuollainen haluaisinkin olla, kun vain tästä velttoudesta ja omaan itseen käpertymisestä pääsisi eroon.

Tienhaarassa, Hugo Simberg 1896, Ateneum

Tuomiolla

”Vihan päivä kauhistava” on yksi lempivirsistäni. Moodissa mennään, ja kun urkujen jalkiossa parahtaa bassopasuuna ainakin tällä lukkarilla ”sydänjuuret värähtää” kuin virressä ikään. Tuomiosunnuntain tekstissä ihmiset jaetaan vuohiin ja lampaisiin, sen mukaan, mitä on tehty tai tekemättä jätetty.

Anthony de Mello, intialainen jesuiittapappi ja psykoterapeutti väittää tekoihin, hyviin ja pahoihin, perustuvaa arvomaailmaa ontoksi ja valheelliseksi, koska hänen mukaansa kaikki hyvätkin teot tehdään itsekkäistä syistä joko oman kruunun kiillottamiseksi tai syyllisyyden välttämiseksi. Kirjassaan Havahtuminen hän tuo tuomiokertomuksen vuohien ja lampaiden kohtaloon uuden käänteen. Tuomio ei tulekaan tekemättä jättämisistä, nuo raukat eivät edes tienneet laiminlyönneistään, vaan tuomiolle joutuvat ne hyvikset, jotka tiesivät tehneensä hyvää.

Minä myönnän valitettavan usein kuuluvani tuohon jälkimmäiseen joukkoon, jolla omakätiset aplodit raikuvat sisimmässä, tuo kielikuva on jostain runosta, kun päivän hyvä työ on tehty. Ja kilttinä tiedän senkin, miten monesti alkusysäys hyvän tekemiselle on pelkkä velvollisuudentunto ja joskus jopa syyllisyys. Jesuiittaveli antaa toivoa näillekin kurjille. Kun ihminen havahtuu tajuamaan, että on pelkkä omahyväinen ääliö, hän vapautuu pisteiden keräämisestä ja kaksinaamaisuudesta, muiden mielipiteistä siis, ja myötäsyntyinen hyvä nousee esiin. De Mello totisesti antaa ajattelemisen aihetta.

Illan lähes kolmetuntisessa kulttuuripläjäyksessä paha sai loppumetreillä palkkansa, mutta siitä toiste lisää.

Pääsinpäivä

Aprillipäivänä oli vitsit vähissä, kun tajusin vääntäneeni hartauskirjoituksen turhaan. Muistin, että kirjoitusvuoroni on kuun vaihteessa paikallislehden ilmestyessä poikkeuksellisesti keskellä viikkoa. Pääsiäisviikolla ilman muuta, ajattelin, enkä vaivautunut tarkistamaan asiaa. Teksti syntyi oudon kivuttomasti. Talvesta ja keväästä rakentui mukavasti aasinmentävä silta pääsiäiseen, joskin viimeinen kahden sanan virke mietitytti pitkään, liekö tuo liian henkilökohtainen tai hengellinen. No, lähetin tekstin toimitukseen ja ihmettelin, kun en saanut vastausta. Kuten arvata saattaa vuoroni on vasta vappuviikolla eikä silloin pääsiäisaihe enää käy. Että uusiksi meni.


Murros

Olemme saaneet kokea hienon ja runsaslumisen ”oikean” talven. Ladut ja mäet ovat täyttyneet punaposkisista ulkoilijoista, on ollut vipinää ja vilskettä, lapsia ja aikuisia pulkkineen ja suksineen. Sää olikin varsin otollinen koko talven eikä kirpeähkö pakkaskausikaan haitannut lumileikkejä. Talven edetessä sinitaivaan alla kimaltelevat hanget ja talitintin tapailema tuttu melodia on tuonut ensilupauksen keväästä.

Vuoden kiertokulku on tinkimätön. Maapallo on kääntänyt kylkeään ja lumet sulavat vauhdilla. Aluksi maisema on ankea ja harmaa, likaiset tienpenkat, loska ja räntä saavat mielen apeaksi, eikä sisätiloissakaan olo parane. Viherkasvit nuokkuvat talven jäljiltä kalpeina ja voimattomina kilpaillen kurjuudesta likaisten ikkunoiden kanssa, tekisi mieli vetää verhot kiinni ja vaipua horrokseen. Pikkuhiljaa kasvit piristyvät ja ihminenkin havahtuu: Sentään kevät! Pälvistä pilkistää vihreää ja muuttolinnut saapuvat. Elämä voittaa, mutta ensin on käytävä hyisen ankeuden läpi.

Kirkkovuodessa eletään suuren murroksen aikaa. Palmusunnuntaista alkanut hiljainen viikko vie meidät Jeesuksen kärsimystielle. Päivä päivältä kuljetaan Herran askelissa pääsiäisaterialta Getsemaneen, sieltä vangitsemisen ja tuomitsemisen kautta aina Golgatalle asti. Väri kirkoissa vaihtuu violetista mustaksi ja urut vaikenevat.

Monen kodin ikkunalla rairuoho tai ohra jo vihertää. Siemenet on ripoteltu multaan ja muutama päivä odotettu. Pian hennon vaalea verso on murtautunut ulos siemenestä ja kurottautuu elinvoimaisena kohti valoa. Jeesus mursi kuoleman vallan ja nousi haudasta elämään. Vaikka pääsiäisaamuun on vielä matkaa, evankeliumin onnellinen loppu on tiedossamme. Siksi kärsimystielläkin on ihmeen huojentunut ja kiitollinen olo. Minunkin vuokseni.

”Niin toisen täytyy kuolla toisen tähden,
niin toisen täytyy kuolla toisen tähden.
ja siemen muuttuu leiväksi.
Ja toinen ruokkii toista,
ja toinen ruokkii toista.

Sen tien on Herra käynyt loppuun saakka,
sen tien on Herra käynyt loppuun saakka,
ja nyt hän meille kaikille
on elämä ja autuus,
on elämä ja autuus.”

Anna-Maija Raittila

Pakollinen virsilainaus hartauden loppuun, kuten tapanani usein on. Tänään lauloin pääsiäsvirsiä urkuparvelta käsin eli oli kanttorin työaamu pitkästä aikaa. Viimeksi tämmäilin jouluna. Freelancerin etuja sekin, käydä juhlasta juhlaan.

Kukko, vanha kristillinen pääsiäissymboli, uuden armon päivän koitosta muistuttava Kristuksen vertauskuva, on kodin koristeista minulle mieleisin. Ostin sen muutama vuosi sitten kirpputorilta. Hihkaiskoon se kiekuussaan pääsiäisiloa!

Adventti

"Adventti! Portit auki! Joulu on ovella. On tässä odotettukin. On ollut niin tylsää ja pimeää, kaamoskin masentanut. Vaan nyt sitä saa, nyt sitä saa laulella joululauluja ja ripustella jouluvaloja pitkin poikin. Adventtikalenterin ensimmäinen luukku auki ja joulustelemaan!

"Avaja porttis, ovesi, käy Herraas vastaan nöyrästi."

Jo soi amerikkalainen "White Christmas" -älämölö kaupan kaiuttimista ja ostoskärry täyttyy rauhaan ja hyvään tahtoon verhoutuneesta materiasta - susi lammasten vaatteissa - ja kulkuset helkkäilee kilvan kassakoneen kanssa.

"Kun itse taivaan kuningas sun tahtoo olla vierahas."

On leipomista, laittamista ja siivoamista. Täytyyhän sitä. Kunnon väki tarjoaa jouluruokaa puhtaaksi puunatussa kodissa. Kunhan vain saisi kaiken ajoissa valmiiksi ja muistaisi siinä ohessa hoitaa kortit, kukat, kutsut ja muut pakolliset.

"Suo ilovirtes kaikua, on siitä riemu taivaassa."

Pikkujouluihinkin pitäisi ehtiä. Pitäisiköhän ostaa uutta päällepantavaa? Uutta tai vanhaa, tuskin sitä kukaan glöginhuuruisten syöminkien lomassa huomaa. Riemun raikkahin aika.


Jotakin tuon tapaista tuli kirjoitettua kymmenisen vuotta sitten paikallislehden hartauspalstalle. Loppukaneettina oli paheksuvaa höpinää jouluvuodenajasta, ihmisten "suun ruoka, juoma, meno muu" -kulutusmentaliteetista ja rivinvälikehotus itsetutkisteluun. Kirjoitus päättyi lainatun adventtivirren viimeiseen säkeeseen: ”Nyt olkoon kiitos Jeesuksen, hän saapuu luokse syntisen."

Ikä lienee taittanut terän. Nyt tälle maailmanparantajalle riittää, että yrittää pitää edes oman tontin jotakuinkin puhtaana ja joulunvieton kohtuullisena.

Pikkujouluihinkin pitäisi ehtiä joo. Tänään iltapäivällä olisi ollut tarjolla maksettu pikkujoulu teatterin ja hyvän ruoan merkeissä Hämeen linnassa. Aivan, linnassa. Työpäivä kuitenkin venähti ja jouduin toteamaan kilpajuoksun kellon kanssa mahdottomaksi. Soitto kotiin ja aina niin kiltti ja ymmärtäväinen puolisoni suostui menemään juhliin yksin. Onneksi iltaa on riittänyt yhteiseen kotipikkujouluunkin.