Viimeisiä tunteja viedään

Vuosi 2012 on kohta paketissa valmiina vietäväksi elämän arkistoon. Lapissa tuli katseltua iltaisin televisiota, kotoa kun moista ihmelaitetta ei löydy, enimmäkseen kotimaisia sarjoja, elokuvia ja asiaohjelmia. Jälkimmäisistä jäi mieleen onnellisuusprofessori Markku Ojasen haastattelu, jossa hän peräänkuulutti eteenpäin katsomista menneiden kaivelun sijaan. Toki niinkin, mutta menneitä on myös hyödyllistä kaivella, jos sen tekee taiten. Logoterapian isää Viktor Franklia lainaten, menneisyys on kuin vilja-aitta, josta voi ammentaa voimaa tulevaisuuteen. Muistojen aitasta löytyy kaikki elämän varrella eletty ja koettu. Juju on siinä, että toimiessaan oman vilja-aittansa portinvartijana, ihminen voi itse päättää, mitä menneestä kelpuuttaa evääksi tulevaan. On oma valinta siirtää rikkaruohot syrjään, erotella jyvät akanoista ja huolia ravinnoksi vain kaikki kannustava ja voimauttava. Se ei tarkoita ikävien asioiden kieltämistä, kipukin kuuluu elämään, mutta menneiden kipujen kanssa ei tarvitse iänkaiken vaeltaa. Toimikoon tämä ohjenuorana alkavana vuonna. Positiivisuutta peliin ja levysoittimeen. Nyt soi Abba.
  

Joululoma

Kiireinen joulunalusjuoksu päättyi yöjunan tuuditukseen. Työkiireet karisivat sitä mukaa kuin kilometrit etenivät ja kohta jo uni kaappasi väsyneen hoivaavaan pumpuliinsa. Aamulla heräsi kylmään todellisuuteen, siis oikeasti kylmään, makuuhytti oli kuin kellari! Junan lämmitysjärjestelmään oli tullut vika ja 30 asteen pakkanen tunki raikkaasti sisään. Onneksi määränpää oli lähellä ja pian pääsi bussin lämpimään jatkamaan matkaa. Olimme ensimmäistä kertaa reissussa ilman omaa autoa, mikä osoittautui varsin toimivaksi ratkaisuksi. Jatkoyhteys rautatieasemalta oli hotellin pihaan asti, joten matka taittui huolettomasti maisemia ihaillen.  

Ylläksellä on latuja mistä valita.

Hotelli oli viihtyisä ja rauhallinen, perheiden ja varttuneen väen suosima, ja ruokapöydät notkuivat. Tankattuja herkkukaloreita kulutettiin päivittäin ladulla, vaikka pakkanen paukkui. Reiteillä oli hiljaista, kevään ruuhkista ei ollut tietoakaan, mihin sää oli varmasti osasyyllinen. Meitä ei pakkanen pidätellyt, oikeilla varusteilla selvittiin paleltumatta. En malta olla mainostamatta luottotuotteitani, merinovillaisia liikuntasukkia, jotka pitivät varpaat lämpiminä ja silkkistä huppua, joka oli helppo nostaa suojaamaan kasvoja niin vastatuulessa kuin vauhdikkaissa alamäissäkin.

Kireä pakkanen sai ripsetkin kuuraan.

Mistä on hyvä loma tehty? Aikatauluttomuudesta, kiireettömyydestä ja pienistä elämyksistä. Kaamos uskomattomine väreineen oli huikea kokea, huikeinta oli kuitenkin pitää lomaa joulusta. Ainoat tekemäni jouluvalmistelut olivat joulukorttien kirjoittaminen ja jokunen lahjahankinta, jotka hoidin helpoimman kaavan mukaan eli pukinkonttiin syötävää ja juotavaa. Ei ollut ikävä vankilan joulujuhlaa, ei hautausmaalla käyntiä, ei joulukirkkoa, asioita joita luulin eniten kaipaavani, ei niin ikään joulukuusta, ei lahjoja. Sielu oli ykskaks vapautunut kaikista joulualkuisista perinteistä ja puolivelvollisuuksista. Tuo vapaus tuntui niin hyvältä, että ehdotin puolisolleni, en sentään vakituista joulureissaamista, vaan kotijoulun yksinkertaistamista. Joulu ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan eikä pinttyneisiin tapoihin. Joulu on mielentila.

Kaamoksen keskipäivän sävyjä.

Kaamos on päättynyt. Aurinko näyttäytyy hetkeksi.

Hiihto hoitaa

Pakkanen on lauhtunut siedettävälle tasolle, mikä tietää pienempää sähkölaskua ja, kiitos itsenäisyyspäivän aattona avatun hiihtokauden, pienempää stressiä. Kaikensorttinen henkinen kuormitus, mennyt ja tuleva, on helppo takoa ladulle, ja taas elämä hymyilee. Ei kauhistuta edes yltiökiireinen joulunalusaika töissä. 

Päivittäin on hiihtolenkki tehty. Säätiedotus lupaa poutaa ja pikkupakkasta myös jatkossa, joten ladulle pyritään, mikäli työt antavat myöden. Liikunta on hyvä lääke moneen vaivaan ja parantaa erityisesti unen laatua, tosin kissat herättävät aina kolmen neljän aikaan, kun haluavat ulos. Paukkupakkasista oli se hyöty, että sai nukkua rauhassa, koska naukujat köllöttelivät pirtin lämmössä aamuun asti.

Itsenäisyyspäiväkin oli ja meni. Sinivalkoinen aamiainen suomalaisine ruokineen antoi potkua juhlintaan, joka meillä poikkesi perinteisestä eli kotona hissuttelusta. Ohjelmassa oli niin kaupungin järjestämä itsenäisyyspäiväjuhla kuin työkaverin järjestämät iltapippalotkin. Ensimmäiseen veti kulttuuripalkinnon jako - se napsahti seuralle, jonka toiminnassa ollaan oltu mukana enemmän tai vähemmän aktiivisesti yli 20 vuotta - jälkimmäiseen rento yhdessäolo. Linnan juhliakin illan aikana porukalla seurattiin. Televisiottomana en ole pukukavalkadia pariinkymmeneen vuoteen kaivannut, mutta menettelihän tuo naisvaltaisessa seurassa.