Vuoden vaihtuessa

Tänään työpäivän päätteeksi poikkesin kirkkomaalla siivoamassa haudoilta joulun kynttilät ja sytyttämässä vuodenvaihteen kunniaksi uudet. Muutamalla haudalla olleet erityispitkät kertakäyttökynttilät olivat ilmeisesti tuulessa sammuneet ja jääneet osin palamatta, joten yritin sytyttää ne uudelleen. Lyhyillä tikuilla touhu oli yhtä säheltämistä.

Pian mieleeni palasi muistuma kaukaa lapsuudesta. Pappa oli keksinyt konstin ja kertoi siitä innoissaan muille. Kun tulitikkua jatkaa pyykkipojalla hautakynttilä on helppo sytyttää sormien palamatta. 1970-luvulla ei kai vielä ollut pitkiä takkatikkuja ja vaikka olisi ollutkin, luova ongelmanratkaisu oli tärkeämpää kuin erikoisvarustelu. Niinpä minä sitten kokeilin papan neuvoa ja sain liekin ujutettua korkean muovilieriön pohjalla olevaan kynttilään. Nyt tarkkaavainen lukija pohtii, kanniskelenko pyykkipoikia taskuissani. En tietenkään. Hain puuttuvan apuvälineen työpaikaltani muutaman sadan metrin päästä. Konsti oli mainio, mutta eniten minua puhutteli papan kyky innostua ja tuntea kiitollisuutta arkipäiväisistä asioista.

Ensi vuonna aion

• ilahtua pienistä arkipäivän asioista 
• sukeltaa Facebookin ihmeelliseen maailmaan
• jatkaa kiinan kielen opiskelua
• opetella kuvaamaan digijärkkärillä

Toivotan tervetulleeksi myös downshiftauksen, hiljaisuuden ja uudet unelmat. Tärkein kutsutuista on kuitenkin oma kulta, jonka kanssa alkaa jo 25 yhteinen vuosi.

Hiipuva hiillos

Jokohan olisi aika piristyä blogirintamalla? Syksyllä oli niin paljon muuta ajateltavaa, että katsoin parhaaksi vetäytyä toviksi omiin oloihini. Ensin en ehtinyt, sitten en jaksanut, lopulta en viitsinyt kirjoittaa. Olen jo pitkään pohtinut koko blogiharrastuksen mielekkyyttä. En ole pitänyt tapanani repostella täällä kipeitä asioita kuin sivulauseissa, mutta koska niitä elämässä on, muu jaarittelu tuntuu perin ontolta. Vaikka kyllähän arkisia iloja ja surujakin voi jakaa. Moni harrastaa tuota jakamista työpaikallaan, harrastusryhmissään, perheen, suvun ja ystävien kesken, mutta koska minä olen hiljainen hämäläinen ja puhun vain, jos on asiaa, on hyvä olla muitakin jakamisen väyliä. Jakamisen tarve on kai ihmiselle luontainen ominaisuus, joka pohjautuu tarpeeseen tulla kuulluksi ja nähdyksi. Niin tai näin, en pääse ajatuksesta, että blogin kirjoittaminen on yhtä suurta minäminäminä-teatteria. Tai ehkei sittenkään. Reseptejä, käsityöohjeita, ekovinkkejä, puutarhanhoito-ohjeita, neuvoja ja kokemuksia - niitä olen muiden blogeista etsinyt ja löytänyt. Miksen siis jatkaisi myös omien kokemusteni jakamista. Puhallan nyt hiipuvaan blogihiillokseeni, puuh.