30. tammikuuta 2011

Nuha nujerrettu

Kyllä teki hyvää huilata pari päivää. Eilen illalla jo luissani tunsin, että flunssa on selätetty. Ihmelääkkeenä runsas juominen ja kotimainen hunaja. Hunaja on vielä omaa tuotantoa, vaikkei mehiläisiä ole ollut muutamaan kesään, mutta oikein säilytettynä tuo terveellinen luonnon makeutusaine pysyy hyvänä kymmeniä vuosia. Iltapäivällä auringon innoittamana piti päästä ladulle. Paljon oli liikkujia, kävelijöitä ja hiihtäjiä, lähimetsän mäessä pulkkailijoita ja kuntoradan liepeillä kaksi lumikenkien testaajaa. Hauskan näköistä tallustelua paksussa hangessa.

Lintujen pihabongaukseen osallistuminen jäi haaveeksi, koska siivekkäitä ei näkynyt tai sitten en vain osunut oikeaan aikaan ikkunaan. Toki muutama tipunen lintulaudalla nokki, talitiainen ja harakka, viisi pikkuvarpusta ja kymmenen viherpeippoa, mutta en sellaisia määriä viitsinyt Birdlifelle ilmoittaa.

29. tammikuuta 2011

Nuherruspuuhaa

Päivä on kulunut visusti sisätiloissa hunajalla terästettyä vihreää teetä ja yskänlääkettä siemaillen. Niin huono olo ei enää ole, että petipotilaaksi olisi täytynyt heittäytyä. Perjantaipostin tervetulleena lehtiantina Hyvä Terveys ja Kunto ovat olleet juuri sopivaa luettavaa nuhanenälle. Koska hiihtäminen tuntuu vielä liian riskaapelilta keuhkojen rääkkäykseltä, olen vastapainoksi suunnitellut kevään ja kesän liikuntajuttuja.

Naisten kymppi työporukan kanssa on ollut kalenterissa kahdesti, mutta tänä vuonna lenkki jää väliin, koska sattuu olemaan työpäivä juuri kyseisenä pyhänä. Vaan ei hätää, juoksutapahtumia löytyy pilvin pimein ympäri suomenniemen, läheltäkin. Miksi edes mennä merta edemmäs kalaan, kun oman kotikunnan alueelta löytyy ainakin viisi jokavuotista juoksutapahtumaa. Massatapahtuman osallistujamaksun hinnalla kuittaa lähes kaikki paikalliset hölkät, joihin pääsee 5-15 eurolla kuhunkin, ja extremeäkin löytyy: uuden vuoden juoksu Kylmää kyytiä. Toisekseen pienen budjetin paikallinen tapahtuma on aina ekologisin. Välimatkat ovat lyhyet, osanottajia on kohtuudella, mehua saa ja mitalin, mutta ei kassillista oheiskrääsää eikä kertakäyttöjätevuorta. Mutta noihin ehtii ilmoittautua keveemmällä. Hankien kutsu soi vielä pari kuukautta.

27. tammikuuta 2011

Duhadedä

Ei auttanut sauna eikä terva (löylytipat), ei viina (tipaton tammikuu menossa) eikä hiihto. Flunssa vei niskaotteella, mutta vastaan panen ja yritän häätää kiusankappaleen mahdollisimman nopeasti. Onneksi on vapaa viikonloppu tulossa, että voi kunnolla levätä ja parannella itseään. Hiihtopäiviä tulee ikävä, joku järki sentään minullakin hoitometodin valinnassa.

25. tammikuuta 2011

Linssikeitto

Raamatun lehdillä kerrotaan, miten vastustamattoman houkuttelevaa linssikeitto voi parhaimmillaan olla. Nälkäinen Esau myi esikoisoikeutensa Jaakob-veljelle lautasellisesta keittoa ja palasta leipää. Meillä kokataan usein raamatullisesti. Linsseissä on 25 % proteiinia, runsaasti B-vitamiineja, rautaa, fosforia ja kuituja eli nuo vekkulit palkoviljan siemenet sopivat hyvin terästämään kasvisvoittoista ruokavaliota. Keitto valmistuu nopeasti ja on helposti muunneltavissa.

Linssikeitto kahdelle

1½ dl vihreitä linssejä
½ tlk tomaattimurskaa
6-7 dl vettä
1 sipuli
1 kasvisliemikuutio
chiliä maun mukaan

Kippaan tomaattimurskan ja veden kattilaan ja napsautan levyn päälle. Pilkon sipulin, jonka lisään kiehuvaan nesteeseen kasvisliemikuution ja huuhdottujen linssien kanssa, lopuksi leikkaan chilin keittösaksilla suoraan kattilaan ruokaan tulisuutta antamaan. Puoli tuntia ja syömään. Jos haluaa, sipulin voi ensin kuullottaa öljytilkassa, chilin korvata muilla mausteilla, vihreät linssit vaihtaa punaisiin (kypsyvät vartissa), joukkoon lisätä muutaman perunalohkon jne. Helposti määriä muuntelemalla syntyy myös maukas pataruoka.

24. tammikuuta 2011

Vitamiineja

Taloudessamme napsitaan syksystä kevääseen monivitamiinipillereitä. Tapa on tuttu jo lapsuuskodista, eikä siitä haittaakaan ole ollut päinvastoin. Ainakin usko on kova, että päivittäinen vitamiininappi pitää vastustuskyvyn iskussa ja pöpöt loitolla. Jos kuurin aloittaminen syksyllä viivästyy, flunssa kyllä muistuttaa asiasta. Vuosikaudet lääkekaapin multipillerit olivat tabseja nyt vitoja.

Tänään alkoi D-vitamiinikuuri uusista saantisuosituksista ja käyttämistämme luomumaitovalmisteista johtuen, luomuun kun ei vitamiinilisää sovi laittaa. Eilen jo maistoin yhden purutabletin, että voiko niitä ylipäätään syödä, ja ihan hyvältä tuo maistui.

Vitamiiniuskosta huolimatta iltapäivällä kurkkuun karahti santapaperi ja nokka alkoi tiputella. Koska mitään lämmön nousuun viittaavia oireita ei ollut, päätin häätää tunkeilijan ladulla. Huomasi, että elimistö on sotatilassa, meinasi noutaja tulla, mutta ei olo lenkin jälkeen pahemmaksi muuttunut. Nyt lämmintä juotavaa ja ajoissa pehkuihin niin eiköhän se siitä.

23. tammikuuta 2011

Ristinä selkä

Tiistaina oli liukas hiihtokeli. Suojan jälkeinen pakkanen oli jäädyttänyt uran ja luisteluhiihto oli jatkuvaa tasapainon hakemista. Ei sitä heti huomannut, miten koville lihakset liukkaalla joutuivat, vaan vasta seuraavana aamuna, kun pieni väärä liike sai ristiselän kramppaamaan. En edes huomannut mikä tuo liike oli (ei ainakaan sängystä väärällä jalalla nouseminen), mutta niin vain kävi tukalaksi istuminen ja seisomaan nousu, ja auto se vasta kidutuskammio oli. Muuten kivun kanssa pärjäsi, ainoastaan tietty kumara asento sai näkemään tähtiä.

On näitä ollut. Ensimmäisen noidannuoleni sairastin 15-vuotiaana, mutta sittemmin liikuntaharrastuksen myötä selkävaivat ovat näitä pieniä kramppeja lukuun ottamatta kadonneet. Lihaskipu lähtee sillä millä on tullutkin, on joku joskus sanonut, ja niin päätin lääkitä itseäni hiihdolla. Tyyliksi valittiin perinteinen. Jokaisella potkulla sattui, kumara laskuasento oli ainoa siedettävä, mutta hammasta purren sujuttelin kympin. Lenkin jälkeen venyttelin perusteellisesti ja illalla puolisoni hieroi Frantsilan yrttisalvaa kipeisiin kohtiin. Tämä kaava toistui joka ilta ja tadaa, tänään lenkillä kipu oli enää pieni häivähdys.
Kuva: Frantsilan Kehäkukka

21. tammikuuta 2011

Ryhtiliike

Viides päivä ryhtiliikettä takana ja hyvältä tuntuu. Muutokseen haastoi kiusallinen kierre, jota vielä viime viikolla saatoin kuvata näin: Valvon myöhään, aamulla väsyttää eikä ruoka maita, niinpä hedelmän ja kahvimukillisen voimalla töihin. Töissä kahvia pitkin päivää, päivällä hyvällä onnella täytetyn sämpylän kanssa, mutta enimmäkseen piireissä pullan tai syntymäpäiväkäynneillä täytekakun kera. Kotiin päästyä suolaisen nälkään ensiavuksi muutama voileipä ja sitten ladulle. Ulkoilun ja suihkun jälkeen on jo myöhä eikä tuhdimpi ruoka maita eli leipälinjalla jatketaan. Jos päivän ainoa nesteytys on kahvi ja ravintona leipä ja sen seitsemän sortin leivonnaiset niin tietää sen sitten. Olo on ikävä eikä uni illalla tule ja taas aamulla väsyttää. Annoin itselleni neljä napakkaa ohjetta kierteen katkaisuun ja näin viikko meni.

Syö lämmintä ruokaa joka päivä vähintään kerran. Tämä toteutui mainiosti. Kolmena päivänä kävin töissä lounastamassa, kahtena otin eväät mukaan ja nekin oikeaa ruokaa salaatteineen kaikkineen. Iltaisinkin leivän kyytipoikana syötiin keittoja, jotka valmistuivat vikkelästi.

Juo vettä 1-1½ litraa päivässä (plus litra jokaista hikiliikuttua tuntia kohti). Tämä toteutui myös hyvin, tosin osa vedestä tuli nautittua yrttiteenä. Kotona vesimittarina toimii yläkuvan puolenlitran tuoppi, jota täytän ja tyhjennän tarpeen mukaan, töissä lasken lasillisia.

Juo vähemmän kahvia. Tässä ei muutosta parempaan. Vain kerran tietoisesti vaihdoin kahvin teehen, mutta onnittelukäynneillä join kahvia senkin edestä. Vanhanajan pannukahvi on parasta mitä tiedän! Kuva: Meira

Mene ajoissa nukkumaan. Tässä vain pientä edistymistä. Varhaisin nukkumaanmenoaika oli klo 22.15, mutta yleensä päädyin pehkuihin vasta yhdeltätoista. Jos sitä vertaa entiseen puoliyöhön kukkumiseen, niin toki edistystä.

Eilen alkoi kuurin vaikutus tuntua. Olo on virkeä ja hymy herkässä. Näillä jatkan ja yritän skarpata tuon nukkumaanmenon kanssa.

17. tammikuuta 2011

Viikonvaihde

Perjantai-illan ohjelmassa oli Tampere Filharmonian konsertti, joka houkutteli väkeä toivotuimmilla klassikoilla. Jotain puhki soitettua mainosmusiikkia, jonka kuuntelu on kuin menisi hienoon ravintolaan illastamaan ja tilaisi lounaalta jäänyttä liikaa hautunutta keittoa? No, kai helposti nieltävä ja sulava musiikki ravitsee siinä missä parempikin annos, lohduttelin itseäni. Pelko oli turha, ainoa minulle tuttu hitti oli illan viimeinen teos eli alkusoitto 1812. Nerokkaasti rakennettu Tsaikovkskin juhlateos, jossa venäläinen kansansävelmä ja Marseljeesi ottavat mittaa toisistaan, metafora taistelusta. Alla Lassin ja Leevin piirtäjän Bill Wattersonin näkemys asiasta.


Näin juuri. Mahtipontista rumputykitystä, joka päättyy kirkonkellojen mäikeeseen ja kansan iloisiin tantsuloihin. Näen musiikin usein kuvina eikä illan yllättäjä Honeggerin Pacific 231 tehnyt poikkeusta. Tuo junia rakastaneen säveltäjän kunnianosoitus höyryveturille vei mennessään. Orkesteri loihti silmieni eteen kuin dokumenttifilmin, jossa rajattuja kuvakulmia veturin pyörästöstä, tulipesästä, piipusta. Melodisempi jakso vei kameran lintuperspektiiviin kuvaamaan viheriöivän peltomaiseman halki uljaana kiitävää höyryhepoa. Ja taas tiukkoja ottoja läheltä. Vauhtia ja voimaa. Teoksessa oli ainoastaan yksi vika, se oli liian lyhyt.

Lauantaina suuntana oli jälleen Tampere, tällä kertaa SPR:n koulutustila. Kirpeä pakkaspäivä meni mukavasti koulunpenkillä ja vähän ennen iltakuutta sain käteeni todistuksen osallistumisestani vankilavierailijakoulutukseen. Päässä ja repussa tuhti tietopaketti vankilamaailmasta seuraavaa elämääni varten siis sitä kun lopetan työni seurakunnassa. Jos ja kun joskus teen vapaaehtoistyötä, niin haluan sen olevan hurskastelusta vapaalla alueella. Siksi vankila. Ja onhan tuo tuttu paikkakin.

Sunnuntaiaamuna oli aika kuitti olo, mutta virtaa löytyi leipomiseen. Päivän rautatieharrastussessiona kokous, jota istuttiin kotonamme kahdeksan henkilön voimin. Niin eri maailma ja eri jutut kuin töissä, että piristyin hiihtolenkille asti. Joulurääkki tuntuu vielä ja kone yskähtelee, mutta tällä viikolla olen päättänyt kunnostautua. Lääkkeeksi vähemmän kahvia, enemmän vettä, oikeaa ruokaa ja varhemmin nukkumaan. Kaamos päättyi eilen Lapissakin.

11. tammikuuta 2011

Kirjan viemää

Vuoden alusta kotikaupunki laajeni hotkaisemalla aimo alan maalaismaisemaa. Maaseudulla pelätään nyt palvelujen puolesta eikä syyttä, yksi kyläkoulu on jo päätetty lakkauttaa ja mitä vielä lakkautetaan, kun aika ehtii. ”Vievät kirjatkin” ajattelin itseäni soimaten, kun asioin alueen kirjastossa. Sivukirjastossa kirjoilla on hitaampi kierto ja siten suosikitkin ovat jonottamatta lainattavissa. Hyödynsin edun työmatkalla, joskin hieman huonolla omallatunnolla. No, olin ainakin lisäämässä toimipisteen asiakasmäärää, jos se joskus palvelun säilymisen vaakakupissa painaa. Mitään lakkauttamisuhkaa ei ole, mutta etuja on jo kavennettu mm. elokuvien laina-aikoja yhdenmukaisuuden nimissä lyhentämällä.

Mutta nyt siis lukutyön alla Michael Pollanin Oikean ruoan puolesta, heppu ja kirja, joista syksyllä kirjoitin. Sen verran on pätevää tekstiä, että päätin hankkia ravintokäsikirjaksi myös omaan hyllyyn. Tilasin alesta ja tänään tuli ilmoitus, että paketti on jo matkalla. Muitakin hankintoja Pollanin kirja aiheuttanee, nimittäin luomu-herätys on melkoinen. Mikäs siinä kunhan ei totalitarismiksi ärhäköidy. Olen etsiskellyt lähiseudulta luomutuottajia ja luomuruokapiiriä, mutta vielä ei ole tärpännyt. Sen sijaan eilen löytyi vallan mainio verkkokauppa GreenStreet, josta sieltäkin pian paketti saapuu.
Kuva: Atena Kustannus

9. tammikuuta 2011

Plus miinus nolla

Harrastusrintamalla oli tilinpäätöksen aika siis ihan konkreettisen rahastonhoitajan ominaisuudessa tehdyn tilinpäätöksen. Siinä olikin mukava puhde pilvisen päivän ratoksi ja mukava oli myös reilusti ylijäämäinen tulos. Eurosulkeisten välissä käytiin sentään ladulla. Plusasteita liehittelevä nolla ei ole paras mahdollinen lämpötila hiihdolle, vaikka valitsisikin vapaan tyylin ja välttäisi siten pito-ongelmat. Ensiksikin latupohja alkaa pehmitä ja luisto hävitä lumen kostuessa, toiseksi tulee liian kuuma. Jos pukeutuisi sään mukaan, pitäisi vissiin sujahtaa ohuisiin kilpatrikoisiin, mutta eihän tavallinen kuntohiihtäjä sellaisia omista, enkä suoraan sanoen sellaisissa kehtaisi hiihtääkään. Siksi on painettava pää punaisena ja annettava hien lentää. No, tuo on pientä, moni kestävyysjuoksija harjoittelee kuulemma saunassa.

8. tammikuuta 2011

Niin aina

Seuraavaksi tällä kanavalla harvinaista herkkua eli lähisuhdekiemuroita. Aamupäiväpuhteiden jälkeen vaihdettiin muutama sana iltapäivän tekemisistä ja kun tuli puheeksi mahdollinen hiihtolenkki, mainitsin olevani kovin väsynyt. ”Niin aina” puolisoni tokaisi ja minä kärkevästi sanaillen puolustamaan oikeuttani olla väsynyt. ”Mene lääkäriin” oli kommentti. Ai että tipahti mehevä riidan siemen muhevaan multaan, mutta hillitsin itseni, koska en halunnut pilata pitkästä aikaa vapaata viikonloppua riitelemällä. Onnistuin pitämään mölyt mahassa ja alettiin pikkuhiljaa valmistautua ladulle. Pikkuhiljaa tosiaan, viivyttelin toimessa tahallani, hähää, koska ei tökeröitä sutkautuksia niin vain villaisella paineta. Matkalla kuntoradalle olin jo leppynyt ja kerroin (kuin jostain parisuhdeoppaasta), mitä oikeasti olisin halunnut väsyneenä kuulla. Lämmin kysymys ”mistäs se” ja kiinnostuminen asiasta ”oletko nukkunut huonosti” tai pieni kannustus ”mitä luulet, auttaisiko kevyt saunalenkki” ja todesta ottaminen ”vai pitäisikö jäädä kotiin lepäämään”.

Nainen on monesti niin konstikas pakkaus, että jutteleekin rivien välistä, sanoo yhtä ja tarkoittaa toista. Miespolo siinä sitten hämmentyneenä yrittää ymmärtää. Olen väsynyt tarkoitti tänään: huomaa minut. Ja mikä oli lopputulos. Minut huomattiin ja on pidetty kuin kukkaa kämmenellä. Julkaisen tämän tarinan puolisoni suostumuksella. Hän tosin muistaa, ettei repliikkinsä ollut "mene lääkäriin" vaan ystävällinen kohoitus käydä verikokeessa. Saattaa olla, mutta noin minä naisena asian rivien välistä tulkitsin.

7. tammikuuta 2011

Näin on marjat

Lapin ja Kainuun marjamailla käydään joka kesä aikamoinen kädenvääntö jokamiehenoikeuksista paikallisten poimijoiden ja ulkomailta palkatun työvoiman välillä. Ei kai missään vielä käsirysyä ole asian tiimoilta ollut, mutta suunpieksäntää ainakin lehdissä ja netissä. MTK:n Markku Tornbergin mukaan marjabisnes ulkomaisine kausityöntekijöineen häilyykin jokamiehenoikeuksien rajoilla. Lainsäädäntöön on puututtava, mikäli miesrintamana metsissä etenevä ryöstömarjastus jatkuu. Paikallisten poimijoiden kanta käy ilmi Suomen Marjanpoimijat ry:n maaliskuussa 2010 tehdystä kantelusta oikeusasiamiehelle:

”Suomen Marjanpoimijoiden mielestä jokamiehen oikeuden ulottaminen tuhansiin ulkomailta tuotettaviin marjanpoimijoihin, jotka rikkovat perinteisen kestävään kehitykseen perustuvan marjastuskulttuuriin ja kiistatta rikkovat koti- ja kylärahaa sekä vievät paikallisilta asukkailta mahdollisuuden lisäansioihin ja terveellisen ruuan hankintaan. Ongelmia lisää kielimuuri paikallisten asukkaiden ja useita kansallisuuksia edustavien poimijoiden välillä sekä marjayritysten ja työntekijöitä välittävien yritysten piittaamaton suhtautuminen välittämiensä poimijoiden sosiaalisista olosuhteista ja paikallisten asukkaiden oikeuksista perinteisille marjastusmaille. Satojen poimijoiden ilmestyminen Lapin, Kainuun ja Karjalan kyliin haittaa, joka ylittää luonnon ja asukkaiden sietokyvyn.”

Liekö yhdistyksen verkkosivuilla julkaistu teksti mennyt oikeusasiamiehelle kirjoitusvirheineen päivineen.

Miten asia tuli keskellä talvea mieleeni? Aamulehdessä oli tänään lyhyt uutinen kesällä Sallassa kuolleesta thaimaalaisesta marjanpoimijasta. Kuolinsyytä ei saatu selvitettyä, mutta kansalaiskeräys tuotti liki 6000 euroa poimijan leskelle. Uutisesta tuli hyvä mieli. Että vaikka kuinka rintaa paukutellen peräänkuulutetaan omia oikeuksia maassa, jossa lähes 90% marjasadosta jää metsiin mätänemään, sydän on tosipaikan tullen kohdallaan. Alueen asukkaiden käsi oli karttuisa ja avustussumma toimitettiin saajalle joulun alla.

6. tammikuuta 2011

Kerran vielä

Aamulla kävin soittamassa vankilan kirkonmenot. Tilaisuus oli rento, jutustelua joululaulujen lomassa, joskin loppiaisen tekstiin pohjautuen. Vielä viimeinen vilkaisu joulunuotteihin ja sitten nippu naftaliiniin lähes vuodeksi. Eräs mielenrauhankirja kehottaa hyräilemään jouluisia sävelmiä ympäri vuoden niiden rentouttavan vaikutuksen vuoksi, neuvo ei sovi ainakaan kirkon työntekijälle. Niin tai näin, arkipyhä yllätti. Eilen jäi kauppareissu väliin ja juusto ja muut ruokatarpeet osoittivat jo uhkaavasti loppumisen merkkejä. Vaan ei hätää, ABC:ltä haettiin päivälliseksi tarjouspannupizzat ja marketin puolelta aamupalatarpeet. Ei siis hullumpi loppiainen. Viimeiset joululaulut ja viimeinen mässäily. Massuun upposi kertalaakista 1500 kalorin mättö. Mutta ei näitä lasketa, sitä paitsi joulumakujen jälkeen on ihan pakko "huuhdella" suunsa jollain tuhdilla ei jouluisella. Niin ja ladullakin oltiin.

5. tammikuuta 2011

Tiskirätti

Arki rullaa kuin polkupyörä pakkasella, meno on jäykkää ja raskasta, ja kitinöitä kuuluu. On vaikea saada itsensä illalla nukkumaan ja vaikea saada itsensä aamulla ylös. Ja ulkoileminen sitten, tuo ihmelääke, joka auttaisi tähänkin vaivaan, ei kiitos. Pitäisiköhän jo huolestua? Maanantaina olin liian väsynyt, eilen ja tänään liian mukavuudenhaluinen, että olisin lähtenyt itseäni sukset jalassa kiusaamaan. Puolisoni lähti eilen, tänään hänkin jäi sisälle lämpimään. Viisautta.

Jos joulun jälkeen on tällaisia käynnistymisvaikeuksia, miksi viettää koko juhlaa. Täytyisi tehdä "jehovat" ja lopettaa joulu. Meillä poikkeaa oven takana aina silloin tällöin jehovantodistajia, rohkenevat tulla, kun kerran soitin yhdet heikäläisten hautajaiset. Omat menot ja laulut heillä oli, mutta koska halusivat surumusiikkia tilaisuuden alkuun ja loppuun, otin keikan vastaan, joskin asiallista korvausta vastaan.

Mutta siis säännöllisesti käyvät ja muutama sana vaihdetaan. Jos ei olla kotona lehdet ilmestyvät postilaatikkoon, kuten eilen. Herätkää-lehdessä kerrottiin seikkaperäisesti, miksi jehovantodistajat eivät vietä joulua. En minä perusteluista piitannut, mutta ajatus on hieno, jouluhössötyksen soisi tottavie lopettaa. Oli varsin hienotunteista pudottaa kyseinen lehti postilaatikkoomme vasta joulun jälkeen.

Joulu oli ja meni. Olo on kuin nuhjaantuneella tiskirätillä, mihinkään ei ilkiä tarttua, kunhan roikkuu vaan. Mutta on meillä sentään uusi pesukone ja ensimmäiset käyttökokemukset pelkkää plussaa.

3. tammikuuta 2011

Keventäen

Tämä ei ole mikään uuden vuoden innoittama laihdutusjuttu, vaikka pyhien mässäilyn jälkeen en sellaistakaan pahakseni panisi, vaan eräs tuore kokeilu ravintorasvarintamalla.

Freelancerilla työtoverit vaihtuvat joskus tiheään. Siinä on puolensakin, kun tutustuu uusiin ihmisiin ja oppii heiltä uusia asioita. Eräs originelli pappishenkilö kahdeksan vuoden takaa kertoi käyttävänsä omatekoista kevytvoita välttääkseen teollisissa levitteissä piilevät kovat rasvat ja lisäaineet. Minäkin kopioin ohjeen, mutta asia jäi meinaamisen asteelle.

Kevytvoi
100 g voita
1 dl rypsiöljyä
1 dl vettä

Huoneenlämpöiseen voihin sekoitetaan öljy ja vesi esim. sauvasekoittimella. Kovetetaan jääkaapissa ennen käyttöä.

Joulukuussa terveysrasva palautui mieleen ja kokeiltavahan tuota oli. Käytin kylmäpuristettua luomurypsiöljyä, mutta huh, aromikas maku löi ikävästi läpi, joskin öljy antoi levitteelle kauniin keltaisen värin. No, olisi pitänyt muistaa, miksei kyseistä terveysöljyä ole ollut jääkaapissamme vuosiin. En koskaan tottunut valmisteen oudon pähkinäiseen makuun. Öljy öljynä, pähkinä pähkinänä. Kun vaihdoin rypsiöljyn tavalliseen, kevytvoista tuli mitä mainioin levite, ja nyt on jo kolmas satsi menossa.

2. tammikuuta 2011

Retkellä

Olemme joulusta asti nukkuneet olohuoneen vuodesohvalla silläkin uhalla, että varavuode kipeyttää jäsenet. Yläkerran makuukammarista väliaikaispetiin houkuttaa takan lämpö, kuusen tuoksu, ja tietysti keittiön ja vessan läheisyys. Jouluretkeily on jo perinne ja kissatkin viihtyvät vierellä.

Jos meni alkuaikojen pesukone toissapäivänä vaihtoon, niin alkuaikojen ohueksi hivuneita lakanoita on jouduttu päivittämään jo muutama vuosi. Olen yleensä suosinut vaaleita värejä petivaatekaupoilla, mutta viimeksi nappasin ostoskoriin tummansiniset aluslakanat. Värin vaikutus ihmismieleen ja tuntemuksiin on uskomaton, ovat lämpimämmät kuin vastaavat vaaleat. Pussilakanasetit on pikkuhiljaa vaihdettu Finlaysonin Muumi-sarjaan ja parhaillaan vuoteessa riemastuttaa Talvimuumi.

Vanhat lakanat ovat päätyneet joko trasseliksi tai odottamaan uutta elämää maton ja poppanan raitoina. Olen saanut hyviä kude- ja kudontavinkkejä pirteissä kierrellessäni, myös monet käsityölehdet ovat kiitettävästi paneutuneet kierrätysteemaan. Minulle tulee kudontalehdistä Mallikerta ja oman kylän Loimien Lomassa, joista ensin mainittu neuvoo saksien sijasta käyttämään tilkkutöistä tuttua leikkuria ja leikkuualustaa, jos haluaa lakanansa helposti kuteiksi. Välineet ovat hankintalistalla. Tuumasta toimeen viimeistään syksyllä, kun seurakuntapesti loppuu. Sitku.

Nytku pyhät ovat menneet, on aika koota petivaatteet sohvalta ja muuttaa takaisin makuuhuoneeseen. Huomenna alkaa arki.

1. tammikuuta 2011

Tästä se lähtee

Vuosi vaihtui. H-hetken lähestyessä kuuntelimme radiosta Senaatintorin tunnelmia, aikamerkin jälkeen suukko ja sitten raketteja vahtaamaan. Itse räiskimme harvoin, tosin luulen, ettei puolisoani tarvitsisi montaa kertaa houkutella omaan tulitustoimeen, oli jo melkein ostanut rakettipaketin, kun tuttu mies ostoskeskuksessa kaupitteli. Ehkä ensi kerralla. Olohuoneen ikkunasta näkyi mainiosti niin lähipihojen kuin kaupunginkin ilotulitus. Kissat eivät olleet paukkeesta moksiskaan, Vihtori nukkui tyynenä keittiön tuolilla ja Viljami hyppäsi uteliaana sohvan selkänojalle katsomaan näytöstä, korvat vain vähän liikahtelivat paukahtelujen tahtiin. Kissojen rautaiset hermot lienevät perua syntymäkodista, entisellä rautatieasemalla jyske ja vihellykset ovat olleet jokapäiväinen osa imeväisten äänimaisemaa.

Pikkutunneilla tuli liityttyä Suomen Punaiseen Ristiin ensisijaisena vaikuttimenani eräs jäsenyyden vaativa kurssi, jolle mielin, mutta siitä toiste lisää. Ei pöllömpi jäsenyys muutenkaan. Koska myös puolisoni kuuluu ”ristiin”, on kuulunut jo parikymmentä vuotta, selvisin lystistä kympillä.

Vuoden ensimmäinen päivä valkeni tervehenkisesti. Minulla oli soittohuki, joten suuntasimme jumalanpalvelukseen kotikunnan tuoreimpaan osaan. Pakattiin hiihtovermeet mukaan ajatuksena kirkonmenojen jälkeen vielä fiilistellä metsäkirkossa. Urheiluseuran majalla oli uudenvuodenjuhlijoita ja äänekkäät pirskeet, mutta paljon oli myös ladulla reippailijoita. Tällä kertaa sukseni toimivat hyvin. Mukava aloitus vuodelle ja parani loppua kohti. Saunan jälkeen pääsin valmiiseen ruokapöytään, kun kulta valmisti maukkaan salaattiaterian. Kasvisruoka terästettiin eilisestä jääneillä nakeilla.