29. syyskuuta 2013

Sato talteen


Tänään nostettiin maasta perunat ja juurekset. Perunaa kuokkiessa teimme mielenkiintoisen havainnon. Pieni perunamaamme on rajattu nurmikosta liuskekivin, leveimmät kivet tulevat osin mulloksen päälle ja muutama siemenperuna oli tuottanut kivien suojissa runsaasti kookkaita mukuloita. Liekö supersatoon syynä tumman kiven varaama lämpö? Jos näin on, pitäisi kai sadon varmistamiseksi ja ohikulkijoiden riemastukseksi kattaa koko perunapenkki liuskekivillä. No, ehkei sentään. Porkkanaa ja punajuurta saatiin joulun rosollitarpeiksi ja vähän ylikin. Makoisaa porkkanaa on mukava rouskutella sellaisenaan, punajuuret säilötään. Tänä vuonna kasvimaalla pullistui myös muutama lanttu. Taimet olivat heräteostos puutarhamyymälässä ja satoa saatiin lanttulooran verran. Nyt kotona tuoksuu joulu.

22. syyskuuta 2013

Kiinalainen juttu


Kahdeksan vuotta sitten aloitimme kiinalaisen aamuvoimistelun eli taijin harrastamisen. Viime vuonna tehtiin ensimmäinen matka Kiinaan, joka poiki harrastukseksi kiinan kielen opiskelun. Kansalaisopiston alkeiskurssin innoittamana mentiin jälleen Kiinaan. Koska kielen opiskelu jatkuu taas, tullee vielä kolmaskin matka.

Kotiuduimme eilen enkä aikaeroväsymykseltäni jaksa jaaritella kuin muutaman sanan. Kohdemaan tuttuus teki lomailusta rentoa, koska ruokailuja, kaupungilla liikkumista ym. arkisia asioita ei tarvinnut etukäteen jännittää. Valmismatka on muutenkin huoleton valinta, joskin kielitaidon testaus jää silloin vähemmälle. Vapaa-aikaa ei paljoa ollut, joten Pekingissä lipesimme yhteisestä ohjelmasta jo nähtyjen kohteiden osalta ja suunnistimme mm. maanalaiseen kaupunkiin, kirjakauppaan ja eläintarhaan. Hyvin pärjäsimme, joten seuraavana suunnitelmissa on omatoimimatka.  

Kuvakooste uusista elämyksistä.

Xianin kaoottiselta tuntuva liikenne...
...ja yli 35 asteen helle kaupungin muurilla.

Luontaislääkintään erikoistuneen markkinatorin valikoima...
... ja rohtojen henkeäsalpaavat tuoksut.


Valtaisa terrakotta-armeija...
... ja sotilaiden yksilölliset kasvonpiirteet.

Luotijunamatka Xianista Pekingiin.
Sumuinen Kiinan muuri.
Pekingin eläintarhan pandat.

Viime vuoden elämykset löytyvät täältä, täältä, täältä ja täältä.