Loma on hassusti lähellä. Työpäivän jälkeen ei uskoisi, että eilen aamulla kotiuduttiin. Ei ollut isompia ongelmia astua arkeen. Toki hieman turta fiilis koko päivän, mutta onneksi ei ollut asiakaskontakteja vaan pelkkää toimistotyötä päivitysten ja sähköpostien parissa sekä yksi palaveri. Huomenna sitten jaksaa kohdata piirien immeiset ja muut, paitsi että ohjelmat täytyy vielä kahteen kerhoon säveltää, askartelua ja tietokilpailuja esimerkiksi.
Meillä pidetään talossa ekolämpöä eli kärvistellään lämmityskaudella 18 asteessa. Pukeutumis- ja asennekysymyshän tuo on, joten turha mistään kärvistelystä on puhua. Lomakämpässä lämpö keikkui kahdenkymmenen paremmalla puolella. Aluksi varsinkin öisin oli tukalaa, mutta lämpöön tottui pian ja elo oli mitä mukavinta. Nyt on vaikea sopeutua kylmyyteen. Mikä pahinta kodin viileydessä makeanhimo yltyy. Lapissa ei paljon herkkuja syöty, muutaman kerran leipäjuustoa lakkahillon kanssa sekä pussillinen paikallista perinneleivonnaista kampanisua. Nyt haluaisin oikean ruoan sijasta mussuttaa pelkkää pullaa. Ja sehän seurakuntatyössä onnistuu.
Loma liikkumisineen, syömisineen, juomisineen ja nukkumisineen oli oikea terveysloma. Nyt täytyy pitää itsensä ruodussa. Täytyy. Erityisen tärkeää tuo on hiihtokauden lähestyessä loppuaan. Eilen kokeiltiin, miltä meno kotikuntoradalla maisemalatujen jälkeen maistuu. Nihkeää oli eikä kympin lenkin jälkeen katsottu tarpeelliseksi edes venytellä. Into hiipuu. Eipä silti, viimeinen lenkki Lapissakin oli aikamoista rähjäämistä. Ohut lumikerros ladulla teki kelistä niin tahmean, ettei luistoa ollut kuin nimeksi ja alamäet oli "hiihdettävä" vauhdikkaiden tasatyöntöjen sijasta. Hyvä maku jäi suuhun ainoastaan latukahvilassa syödystä munkista ja siitä, että lenkki tuli kaikesta huolimatta tehtyä. Kevät etenee ja sukset päätyvät pian kesäteloille. Etsintäkuulutetaan motivaatio sulan maan lajeihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti