4. helmikuuta 2012

Siperia opettaa

Viime yönä pakkanen kipusi yli kolmenkymmenen asteen. Illalla jo hiihtolenkillä poskipäissä tunsi, että nyt kiristyy. Hyvä terveys varoitti harjoittamasta hengästyttävää liikuntaa yli 15 asteen pakkasessa. Lehden mukaan pakkasurheilu ilman lämmittävää kuonokoppaa altistaa infektioille ja voi olla jopa hengenvaarallista. Kop kop, meitä ei ole flunssa kiusannut ei syksyllä eikä talvella, joten uskon karaistumisen ihmeitä tekevään voimaan.

Pakkashiihdossa on sitä paitsi puolensakin. Ladulla on rauhallista, muutama uskalikko vain, joten on kuin erämaassa hiihtäisi, ainoastaan valaistus ja moottoritien kumu kertovat sivistyksestä. Toisekseen vauhti pysyy maltillisena, sitä tikuttaa menemään jähmeästi, mutta varmasti kuin Lada pakkasella - kokemusta Siperian ihmeestäkin on. Luulenpa, että auto joutuu kylmässä kovemmalle kuin ihminen kerrospukeutumisineen.

Puolisoni käytti eilen Skodamme viisivuotishuollossa. Kaikki oli kunnossa paitsi akku, joka vikisi vähäistä lataustaan. Nykyinen 1½ kilometrin työmatkani on myrkkyä menopelille. Että autolla moinen matka, hyi! Oi niitä aikoja, kun ideologiaani kuului linkolalainen ”alle 5 km matkat kävellen, alle 25 km matkat pyöräillen ja kaikki pidemmät julkisilla kulkuneuvoilla tai ei ollenkaan”. Sanotaan, että työ häiritsee harrastuksia, sitäkin, mutta myös ekoelämää.

Takassa on pidetty tulta joka ilta. Puuta kuluu suhteessa vähemmän, kun muuri on vielä osin lämmin uutta pesällistä viritettäessä. Homma ei vaadi kuin vähän viitseliäisyyttä, mutta antaa paljon. Päivittäinen koluaminen puuvajassa ja tuhkan siivous on ihanan juurevaa puuhaa ja säästää mukavasti sähköä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti