Kun kolmen kuukauden tauon jälkeen palaa työhön, jossa ihmisiä ja asioita riittää, pää surisee ensimmäiset viikot kuin muuntaja. Melkoista muuntumista onkin tarvittu. Jostain on täytynyt kaivaa esiin iloinen ja reipas mieli, sosiaaliset taidot ja organisointikyky. Se on sama kuin minäni yritettäisiin ahtaa liian pieniin vaatteisiin. Nyt on kaksi viikkoa pestiä takana ja vaatteet ovat jo lähes siedettäviksi venyneet.
Yleensä minulla ei ole vaikeuksia vaihtaa vapaalle muutamia poikkeustilanteita lukuun ottamatta. Kun katkaisen virran työkännykästä, tehtävien virta hiipuu myös mielestä. Kun vielä ikä on tuonut rohkeuden olla suorittamatta vapaa-aikaa, palautuminen on lähes varmaa. Tarpeen vaatiessa osaan lyödä asioita laimin kauniimmin sanoen leppoistaa. Imuroida ehtii seuraavallakin viikolla ja lehtien lukemisen voi jättää toiseen päivään tietokoneilusta puhumattakaan.
Tänään, viikon ainoana vapaapäivänä, hommia ei kannattanut siirtää, olihan suunnitelmissa vuoden suolakurkkujen ja sosekeittojen valmistus, tärkeä puhde siis. Avomaankurkut tilasin yliopiston luomuruokapiiristä, keittoainekset poimittiin pääosin omasta maasta. Torilla käväisin katsastamassa puolukkatarjonnan, mutta ostamatta jäi. Yritän uudelleen viikon päästä. Samaan syssyyn voisi nostaa perunat ja juurekset ja muutenkin laitella pihaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti