Olen yleensä järjestelmällinen pakkaaja, horoskoopiltani neitsyt kun olen, ja harvoin mitään oleellista unohtuu. Tämä reissu vahvisti säännön olemalla poikkeus.
Pakatessa on rento meininki. Muistutan puolisoani pyyhkeestä, koska kerran on reissussa jouduttu jakamaan minun pyyhkeeni leikkaamalla se kahtia, ja unohdan itse pakata omani. Hoksaan asian junassa. Puolittamisoperaatioon emme tällä kertaa ryhdy, vaan päätän ostaa puuttuvan kuivauskankaan Kolarista. Viikon aikana käy ilmi, että paljon muutakin on unohtunut, ei kuitenkaan mitään sellaista, joka vaatisi kauppareissun.
Junassa
Autojuna rules! Miksi ajaa tuhansia kilometrejä, kun auton matkatavaroineen voi ajaa junaan ja itse vetäytyä hyttiin kuin pesään. Oman nukkumisorren valinnan jälkeen junan rytmikäs kolkotus tuudittaa suloisesti uneen… Totuus tietysti on, että uni ei tule, koska on liian kuuma tai liikaa valoa tai meteliä tai nukkumatti karkaa muuten vaan. Siitä huolimatta on perillä kuin huomaamatta ja saa lisäpäivän sekä loman alkuun että loppuun.
Ensimmäinen päivä
Tuttu kylämaisema on lumeton ja hiljainen, vain muutamia kävelijöitä ja muutama auto. Mökki löytyy rauhalliselta mäntykankaalta, jossa porojen arvokas komitea tervehtii meitä hyväksyvästi.
Iltapäivällä mielimme maastoon ja ajamme Kesänkitunturin kupeeseen, josta polku vie ensin hillan kukkien (kuvassa) reunustamaa järven rantaa ja sitten kivikkoista kurua myöden huipulle. Olen pukeutunut liian lämpimästi ja kurun puolivälissä on pakko suorittaa pikastriptease - välikalsarit pois ja matka jatkuu paljon mukavammin. Huipulle saavuttaessa on nähty huikeita maisemia ja auringon säästämää lunta, joka on rakeista kuin kalakauppiaan altaassa. Lumisotasille emme ryhdy.Toinen päivä
Olen ollut kerran ennenkin juhannuksen tietämissä Lapissa, vaellusrippikoulussa Saariselällä. Sää oli koko leirin ajan lähes helteinen. Muistan miten pojat kilvan tappoivat paarmoja ja täyttivät niillä limsapulloja. Lienee jotain opetuksestakin jäänyt mieleen, koska naimalupa tuli. Takautumana neljännesvuosisata sitten vaelletusta rippikoulusta päiväretken iloisesti solisevan puron kohdalla päässä alkaa soida tuttu hengellinen laulu. Lähde pulppuaa ja jää taakse marssiessamme kohti Aakenusta.
Reittimerkinnät ovat sekavat ja harhaan mennään että heilahtaa. Oikealle uralle voi tietysti oikaista karttaan merkittyä polkua pitkin, mutta polku viekin ojasta allikkoon eli suolle. No tietää sen sitten, kengät kastuvat ja pian on syyn ja syyllisen etsimisen vuoro. Illalla luen Kotiliedestä tosielämän rakkauskertomuksia ja erään vanhan parin tarinassa miehen sovinnontekosanat saavat liikutuksen pintaan: ”Hei, ollaan kavereita, miksi sanotaan jotakin, mitä ei tarkoiteta, kun kuitenkin tykätään?” Niin totta.
Mutta Aakenus vei sydämen. Bumerangin muotoinen tunturi on toista maata, sitä ei edes lasketa Ylläksen alueen seitsemän tunturin joukkoon, vaikka sijaintinsa puolesta hyvin sopisi. Niin monipuolinen ja haastava on patikointireiteiltään, ettei ajankulua valoisassa kesäillassa edes huomaa.Puna-ailakin kuvasin retken aluksi Totovaaran kämpän tuntumassa. Kukka on tuttu etelästäkin, mutta Lapin metsissä ja ruohostoissa sen tapaa melko harvoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti