Siivouksesta

Joulu tulla jolkottaa. On lähellä jo. Mitäpä ei ihminen tekisi, jotta voisi välttää joulusiivouksen, siis sellaisen suuroperaation, jossa normisiivouksen lisäksi kolutaan kaapit ja laatikot, nuohotaan katot ja seinät, pestään ikkunat, vaihdetaan verhot... Minä keksin ruveta ompelemaan. Syntyi tyynyliinoja, trikoopaitoja ja hameita sekä erinäinen joukko korjattuja vaatteita. Keskiviikko ja torstai tuossa meni. Perjantaina palasin ruotuun ja pesin ikkunat, koska sää oli sopivan leuto. Eilen oli suunnitellusti petivaatteiden vaihto tuuletuksineen ja samalla innostuttiin siivoamaan yläkerran huoneet. Jälkipuhteeksi suunniteltu saunan siivous poiki muiden kellarikerroksen tilojen siivoamisen, joten varsinaiseen siivouspäivään eli huomiseksi jäi vain kaksi huonetta ja keittiö, eteinen, wc ja kuisti. Voiton puolella siis.

 

Paremmat piparkakut

Tänään leivonta jatkui eikä yhtään harmittanut ylimääräinen vaiva, sillä kahteen pekkaan uurastaen puolikas annos taikinaa oli hetkessä pipareina. Näissä voilla leivotuissa on juuri oikea paraislainen maku ja rapeus! Nyt meillä on sitten kahdenlaisia pipareita, joista toiset syödään itse ja toiset tarjotaan vieraille.

Paraisten piparkakut

Alakoulun lukukirjassa oli satu nimeltään Ketun piparit, jonka juju oli hyvissä ja pahoissa pipareissa. Leipuri Jänis opetti oppipojalleen taikinanteon saloja, luetteli runomittaan voit, siirapit ja mausteet, pippuriakin hyppysellinen, ja lopuksi - tämän runopätkän minä muistan -  "sitten taikinaasi kauhot varovasti vehnäjauhot, kokonainen kilo niitä kaada tähän taikinaan, sitten pääset leipomaan!" Leipurimestarin pipareista tuli suussasulavia. Kun oli oppipojan vuoro leipoa, hän muisti ohjeen väärin ja laittoi taikinaan kilon pippuria ja hyppysellisen jauhoja. Tulipa kettu sitten leipomoon ja ilkitöillä uhaten vaati saada piparit ilmaiseksi. Viisas leipurimestari antoi maistiaiseksi pippuripiparin ja ketun yskiessä pahaa makua suustaan sanoi maun johtuvan ainoastaan varastamisesta. Kettu ei asian laitaa uskonut, mutta suostui lopulta kokeilemaan rehtiä kauppaa. Maksettuaan herkkunsa hän sai aiemmin leivotun herkkupiparin ja uskoi. Repolainen poistui nolona eikä vähään aikaan ketkuillut.    

Pipariksi meni

Piparinleipomispäivän ennakkovalmistelu alkoi eilen taikinan teolla. Otin jo aamulla margariinin ja kananmunat huoneenlämpöön, mutta ryhdyin toimeen vasta, kun menoiltani ehdin. Aikataulu oli kireä ja kiire senkun lisääntyi, sillä siirappia oli purkin pohjalla vain tilkkanen, joten oli pakko lähteä kauppaan. Lähikauppareissun jälkeen siirappi kattilaan ja mausteet esiin. (Paraisten piparit -ohjeessa siirappi ja mausteet kiehautetaan ja lisätään muihin aineisiin.) Vaikka piparimausteita neilikkaa, inkivääriä ja pomeranssinkuorta käytetään vain kerran vuodessa, nekin loppuvat joskus. Uutta kauppareissua en joutunut tekemään, sillä olin tietoinen vajeesta ja ostanut luomulaatuiset joulumausteet jo ajat sitten Ruohonjuuresta. Koska oli kiire, ajattelin jättää lasisten maustepurkkien täyttämisen tuonnemmaksi ja kaataa makuaineet pussista suoraan mittalusikkaan ja siitä kattilaan, kaksi teelusikallista kutakin sorttia. Homma hoitui, mutta neilikkapussi holautti komeasti yli äyräiden ja määrä tuli varmasti tuplana. En ruvennut kaapimaan ylimäärää siirapin seasta, vaan jatkoin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sitten alkoi kännykkä häiritä. Kellon uhkaavasti tikittäessä piti vastailla useisiin tekstiviesteihin ja yhteen puheluun. Kun taikina oli vihdoinkin valmis, oli nopsasti vaihdettava vaatteet ja kiiruhdettava seuraavaan paikkaan. Tänään leipomisurakan puolessa välissä tajusin, että kaiken sähellyksen keskellä olin unohtanut soodan! Neilikkapiparit eivät siis kohonneet, mutta ihan syötäviä niistä tuli.

Ps. Hetki sitten tein puoli annosta priimataikinaa, joten huomennakin on leipomispäivä.

Liikuntakärpänen

Otus on vakiovieras huoneissamme, tietoisuus siitä, että liikunta on hyväksi sielulle ja ruumiille ja säännöllisesti harjoitettuna säästää monelta vaivalta. Pörrääjä on vain kovin laiska, lentelee kyllä ja muistuttaa olemassaolostaan, mutta harvoin puraisee ja saa "uhrinsa" liikkeelle.

Viime talvi oli hiihdon kannalta surkea, joten liikunta jäi minimiin. Kesällä aktiivisuus jonkin verran lisääntyi, kun ohjelmassa oli tavoitteellista kävelyä ja pyöräilyä. Syksyn myötä ainoaksi kunnon ylläpitotoimekseni on jäänyt hyötyliikunta, kuten haravointi, siivous, kudonta ja satunnaiset kauppareissut.

Eilen sitten liikuntakärpänen puraisi. Olimme paikallisella kuntosalilla sitten huhtikuun, puolisoni toki treenaa työpaikkansa salilla viikottain, ja treeni tuntui niin hyvältä, että tänään halusin hölkkälenkille sateen raikastamaan pimeään iltaan. Sekin tuntui hyvältä. Ehkäpä vuodenvaihteen liikuntaloma on saanut kärpäsen aktivoitumaan. En halua hangen rahistessa suksen alla nikertyä heti alkumatkasta. Siksi pieni kuntokuuri on paikallaan.  

Mattoja

Mattosavotta tuli vihdosta viimein valmiiksi, kun keskiviikkona sain viimeisetkin hapsut solmittua. Tosiharrastaja kuulemma prässää matot, mutta minä en moiseen ryhdy, vaan annan mattojen silitä käytössä jalkojen alla.

Loimesta tuli kuusi mattoa, pisin kaksi ja puolimetrinen käytävänmatto, lyhin metrinen joulukuusenmatto, muut siltä väliltä. Itse leikatut kuteet menivät lähes kaikki, neljä kerää jäi, joista saa hyvän alun seuraavalle mattoprojektille. Leikattavia rätei ja lumpui näet riittää. Miten niitä kertyykin! Vaatteiden laatu on mielestäni heikentynyt, vaikka kuinka yrittäisi ostaa laadukasta. Nansonkin kanssa saa olla tarkkana, ettei ostoskoriin päädy helposti kuluvaa tai nyppyyntyvää sekoitemateriaalia. Vika voi tietysti olla myös vaatteen käyttäjässä tarkemmin pesijässä, minä nimittäin pesen täyspuuvillavaatteet aina kuudessakympissä neuvoo pesuohjelappu lämpötilaksi mitä hyvänsä, poikkeuksena printtipaidat. 

Mutta vielä tuohon kudontaan. Ainoastaan vihreissä matoissa käytin lisänä ostokudetta, koska ilman tummaa raitaa mattojen väri olisi jäänyt epäkäytännöllisen vaaleaksi. Kudoin koko loimen samalla poljennalla, koska tykästyin aaltokuvioon eikä edes uteliaisuus tai vaihtelunhalu saanut kokeilemaan muuta. Mainio malli myös sinisävyiseen mattoon kuistille... Mutta ennen sinisiä mattoja on muiden käsitöiden vuoro.

Marraskuun iloja

Talvi lähestyy. Kaikki syystyöt on saatu hyvissä ajoin tehdyksi, joten tervetuloa lumi ja pakkanen! Jotain pientä nyt jää aina roikkumaan, kuten ämpärillinen punajuuria, jotka täytyisi säilöä. Syynä saamattomuuteeni lienee se, etten erityisemmin pidä punajuuren mausta. Rosollissa menettelee, ja Lindströmin pihveissä, mutta mikään etikkapunajuurilisäke lautasen reunalla ei innosta.

Syksyn henkeen kuuluu ulkotöistä sisätöihin siirtyminen. Minun syyspuhteenani on kymmenen metrin mattoloimi, johon aion hyödyntää itse leikkaamiani kuteita. Sidoksena on pohjalainen kilpikangas, joka saa maton raidat "lainehtimaan". Ensimmäinen matto syntyi kahdesta pussilakanasetistä, yhdestä aluslakanasta ja lukuisasta joukosta mustia trikoovaatteita. Pian alan sommitella seuraavaa.

Kutominen on palkitsevaa puuhaa.

Välillä on hyvä pitää tauko.

Paluu

Blogi oli telakalla lähes kaksi kuukautta ja nyt se uudistuneena lipuu verkkoon kuin vesille. Elämän ristiaallokossa mennään uudella ulkoasulla, mutta vanhalla sisällöllä. Luvassa kotoilua, ekoilua ja luonnon ihmeitä.

Olen viimeiset pari vuotta päivittänyt blogiani perin harvoin. Siitä huolimatta kirjoittamista oli ikävä, tai jos ei kirjoittamista niin kirjoittamisen mahdollisuutta. Pieniä merkityksellisiä ja jakamisen arvoisia asioita alkoi tapahtua heti, kun kiukun ja turhautumisen puuskassa poistin blogini. Onneksi bloggerin suuren suuri virtuaaliroskis antaa kolmen kuukauden harkinta-ajan, joten saatoin palauttaa tekeleeni. Toinen asia, mitä tauon aikana kaipasin oli blogiarkisto. Mistä muualta voi yhtä helposti tarkistaa menneiden tapahtumien päivämääriä, reseptien ainesosaluetteloita, tai vain palauttaa mieleen hyvien hetkien tunnelmia kuin täältä. Jatkan siis kokemusteni ja ajatusteni satunnaista arkistoimista.

Kimppu kotipihasta. Komeamaksaruohoa ja lumimarjaa.