29. joulukuuta 2010

Pitua

Ladulla ei ole käyty yli viikkoon, syynä jouluaskareet, joulumökötys ja lumisateet. Pitihän sitä sitten tauon jälkeen saunalenkille.

Ei ole suksiini parasta pitoa tänä talvena löytynyt, vaikka samaisilla voitelunikseillä viime lumilla toimivat hyvin. Vaikuttaako syksyn pimeillä lihottu kolme kiloa menoon? Tuskinpa vaan. Lisäpainon luulisi saavan suksen tarraamaan entistä ärhäkämmin latuun. Entä onko hiihtoasento alkukauden luistelulenkkien jäljiltä liian etukeno? Ehkä. Matkan varrella yritin löytää pitävimmän potkutteluasennon ja pystympi runko tosiaan auttoi. Suurin vika lienee naisessa. Kun vain jaksaa ponnia reippaasti ylämäkiin pitoakin löytyy. Lääh. Tuli kokeiltua. Vielä ei jaksa.

Olemme itseoppineita hiihtotekniikan suhteen. Kirjoista ja lehdistä on yritetty opiskella ja soveltaa käytäntöön. Viime vuosina olen ammentanut myös Jarmo Punkkisen hiihtokilpailukommentoinneista ja tietysti kilpailijoiden sujuvasta menosta. Mutta joskus olisi kiva saada henkilökohtaista tekniikkaopetusta. Muutama kerta on vietetty talvilomaa urheiluopistossa, mutta hiihtotekniikan opettaja on lomaillut juuri samaan aikaan eikä muista ole ollut neuvojiksi. Lapin hiihtokeskuksissakin opetusta järjestetään, jos on valmis pulittamaan 20-40 euroa tunnilta. Katsomma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti