Adventti

"Adventti! Portit auki! Joulu on ovella. On tässä odotettukin. On ollut niin tylsää ja pimeää, kaamoskin masentanut. Vaan nyt sitä saa, nyt sitä saa laulella joululauluja ja ripustella jouluvaloja pitkin poikin. Adventtikalenterin ensimmäinen luukku auki ja joulustelemaan!

"Avaja porttis, ovesi, käy Herraas vastaan nöyrästi."

Jo soi amerikkalainen "White Christmas" -älämölö kaupan kaiuttimista ja ostoskärry täyttyy rauhaan ja hyvään tahtoon verhoutuneesta materiasta - susi lammasten vaatteissa - ja kulkuset helkkäilee kilvan kassakoneen kanssa.

"Kun itse taivaan kuningas sun tahtoo olla vierahas."

On leipomista, laittamista ja siivoamista. Täytyyhän sitä. Kunnon väki tarjoaa jouluruokaa puhtaaksi puunatussa kodissa. Kunhan vain saisi kaiken ajoissa valmiiksi ja muistaisi siinä ohessa hoitaa kortit, kukat, kutsut ja muut pakolliset.

"Suo ilovirtes kaikua, on siitä riemu taivaassa."

Pikkujouluihinkin pitäisi ehtiä. Pitäisiköhän ostaa uutta päällepantavaa? Uutta tai vanhaa, tuskin sitä kukaan glöginhuuruisten syöminkien lomassa huomaa. Riemun raikkahin aika.


Jotakin tuon tapaista tuli kirjoitettua kymmenisen vuotta sitten paikallislehden hartauspalstalle. Loppukaneettina oli paheksuvaa höpinää jouluvuodenajasta, ihmisten "suun ruoka, juoma, meno muu" -kulutusmentaliteetista ja rivinvälikehotus itsetutkisteluun. Kirjoitus päättyi lainatun adventtivirren viimeiseen säkeeseen: ”Nyt olkoon kiitos Jeesuksen, hän saapuu luokse syntisen."

Ikä lienee taittanut terän. Nyt tälle maailmanparantajalle riittää, että yrittää pitää edes oman tontin jotakuinkin puhtaana ja joulunvieton kohtuullisena.

Pikkujouluihinkin pitäisi ehtiä joo. Tänään iltapäivällä olisi ollut tarjolla maksettu pikkujoulu teatterin ja hyvän ruoan merkeissä Hämeen linnassa. Aivan, linnassa. Työpäivä kuitenkin venähti ja jouduin toteamaan kilpajuoksun kellon kanssa mahdottomaksi. Soitto kotiin ja aina niin kiltti ja ymmärtäväinen puolisoni suostui menemään juhliin yksin. Onneksi iltaa on riittänyt yhteiseen kotipikkujouluunkin.

Startti

Ensimmäiset joulujuhlat tänään, jouluruokineen, joululauluineen. Tästä se lähtee! Pakko tsempata itseään vuoden työteliäimmän ajan edessä. Joulunalusaika tilaisuuksineen on suuri, epämääräinen möykky, joka on pakko lohkoa helpommin käsiteltäviin osiin. Viikko tai puolitoista on sopiva koko, helppo hahmottaa ja armollinen unohduksissa: vielä ehtii. Päivä kerrallaan eläminen ei onnistu, koska kaikki on juhlien osalta ennakoitava: on varattava tilat ja tarjottavat, hankittava esiintyjät, hoidettava ilmoitukset ja tilattava taksit. Päivittäisen perustyön ohessa muut joulumuistamiset, joulukortit ja joululehdet. Sanonpa kuin Arvo Turtiainen runossaan: ”Mikä uuvuttava rauhan pilvi, mikä eksyttävä onnentoivotusten sumu, mikä hyväntahdon lumipyry.” Kirkko saisi ottaa oppia ortodokseilta ja keskittyä pääsiäiseen.

No, kun nyt kuitenkin joulun alla kaikilla mieli on hyvä, lämmin, hellä ja kukkaron nyörit herkässä, turuilla ja toreilla järjestetään jos jonkinlaista hyväntekeväisyystapahtumaa. Minullakin on asian johdosta työviikonloppu. Perjantai ja lauantai menee seurakunnan lähetysmyyjäisvalmisteluissa ja adventtipyhä itse myyjäisissä. Minua ei sykähdytä niinkään lähetystyö kuin talkoohenki, joka pienessä maalaispitäjässä on voimissaan. On kuulkaas sukkaa, lapasta ja suussa sulavia karjalanpiirakoita!

”Ei sitä pie ostoa mitä tarvihtoo, mut vast sitä mitä ilma ei toimie tule”

Joulu on täällä taas. Kuvastoissa ja kaupoissa vuosi vuodelta aikaisemmin. Kurjaa ja kiusallista. Paraskin puhuja tässä. Sallimus armahtakoon minut kirkasvalolampulta, joka on jo vuoden päivät vaaninut ostoslistan liepeillä, ja muulta havittelemaltani roinalta.

Miksi kolmas hampurilainen ei tee onnelliseksi -kirjan (Atena 2006) kirjoittaja, taloustieteilijä Tatu Hirvonen on eräässä lehtihaastattelussa todennut: ”Kun perustarpeet on tyydytetty, jokaisen on itse osattava katkaista yhä vain lisää haluamisen kierre.” Siinäpä se. Aina tulee uusia, ”iik ihania!” tuotteita, kuten Iittalan mainoslause vastikään kuului, hyödyllisiltä tuntuvia, hyödyttömiä hyödykkeitä, joihin uskomme vahvasti vain siksi, että mainosvalojen markkinademonit salakavalasti muokkaavat tarpeitamme.

Pidän seitsemättä vuotta kirjaa tuloistani ja menoistani. Marttaliiton sivuilta löytyy oiva Exel-sovellus tarkoitukseen. On ollut varsin avartavaa seurata, paljonko kuukaudessa tai vuodessa kuluu ruokaan, ulkona syömiseen, makeisiin, alkoholiin, vaatteisiin jne. Taseissa on selkeästi nähtävissä kaksi heikkouttani: kirjat ja kodin hankinnat. Ostelen käsityökirjoja, taidekirjoja ja runokirjoja, milloin mitäkin. Kodin hankinnoista koukuttaa Iittala ja Arabia. Nytkin mielin punaista Teemaa, vaikka kippoja ja kappoja riittää yli oman tarpeen pinottavaksi asti.

Joulumyynti on jo monta vuotta sammonnut ennätystuloksia. Ehkäpä tänä vuonna kasvukäyrä taittuu ja pudotus tavarataivaasta maanpinnalle alkaa. Maahan tömähtäminen tekee kipeää, mutta koska palataan juurille tutkitusti onnellistavaan kohtuuteen, kipu on ohimenevää. Luontokin kiittää. Karjalainen kansa sen jo viisaudessaan sanoiksi virkki. Tarpeita tulee ja menee, todella tarpeellista on vain vähän.

Pyhäinmiestenpäivä

Päivä kului ruopsutellessa viimeisiä lehtiä pihalta. Varpaita paleli saappaissa, mutta asian kanssa pärjäsi, kun otti välillä rivakamman tahdin ja kävi sisällä kahvittelemassa. Urakkaa jäi huomiseksikin.

”hiljainen tie
haalistuneet värivalot vaivoin valaisee
mun askeleet on kauan sitten tätä maata
ensi kertaa astelleet”

Haudoilla kävin tavan vuoksi. En ole hautausmaakultin ystävä ja jos kehtaisin, polttaisin muistokynttilää vain kotona. Muistot ovat sydämessä, eivät kivipaasien juurella. Ymmärrän toki niitäkin, joille hetki rakkaan haudalla on tärkeä. Tai niitä, jotka haluavat liittyä sukupolvien ketjuun sytyttämällä kynttilät isovanhempien ja isoisoisovanhempien haudalle.

”mä kävelen pitkin pyhäinmiestenpäivän iltaa
kauas takaisin
sen minkä taakseen jättää löytää edestään
se kai vanhemmiten kuuluu elämään”

Kynttilöin valaistu hautausmaa on vaikuttava näky, sen myöntää esteettinen minäni. Ja on liekkimeressä jotain pyhääkin. Tärkein kuitenkin välittämisen liekki jo eläessä, ajatus ja aika toiselle.

”olin kauan kuvitellut kaikenlaista
kauan uneksinut paremmasta
kunnes huomasin sen nyt vasta
olen onnellinen”

Kuulas syyspäivä, kaunis ja kirpeä. Maa jäässä, marras. Kirkkomaalla kynttilöiden lämpö.

Lainaukset Neljän Ruusun biisistä Pyhäinmiestenpäivä.

Ei mitään päällepantavaa

Viime lauantaina vietin monta tuntia - kehtaako tätä edes sanoa - maakunnan kulutusmekassa Ideaparkissa ja tositarkoituksella vielä. Meininki oli hankkia päällepantavaa kalenterissa uhkaavasti lähestyvään iltajuhlaan, vaatekaapissa kun ei ollut mitään sopivaa. Mikä siinä onkin, että tiukan paikan tullen naisen vaatekaapissa käy mystinen kato. Yritys oli hyvä. Siitä huolimatta kymmenien liikkeiden ja vaaterekkien jälkeen en löytänyt mitään edes sovitettavaksi kelpaavaa. No, makuni on varsin konstikas. Kiitos ja kumarrus mekkaan päin ja kotiin ärtyneenä. Parin päivän päästä katsastamaan oman paikkakunnan tarjonta ja johan tärppäsi. Mustaa pellavaa ja villaa. Oli jotakuinkin nolo olo turhasta ostosreissusta. Tai ei turhasta sentään, Lempäälästä löysi tiensä kirjahyllyyn yksi Virtanen ja kaksi Kristodulia.

Nakkihomma

Hartauskirjoitusvuoro paikallislehteen on tämän työn varjopuolia. Sanottava vähenee sitä mukaa kun hartailu lehden palstalla lähestyy. Kaava on tämä: viikko ennen deadlinea otan vielä rennosti, paria päivää ennen aihehapuilua ja hätääntynyt vilkaisu kalenteriin. Kirkkovuoden tekstit auttavat harvoin alkuun, muutaman kerran jutun juuri on löytynyt virsikirjasta, mutta yleensä suollan jotain vuodenaikaan sopivaa ympäripyöreän humaania, ja - tätä en koskaan opi - aina viimeisenä iltana. Aamulla vielä hätäiset korjaukset tekstiin ja sitten helpottunut huokaus. Tällä kertaa minut pelasti reilun kaupan viikko.


Eri reilua

Kahvinkeitin porisee kutsuvasti keittiössä, ihana tuoksu leviää makuuhuoneeseen asti ja houkuttelee nousemaan. Unen lämpö jäsenissä, valon vasta virittäessä aisteja kuppi kuumaa herättelee parhaiten. Kotien aamiaispöydissä valmistaudutaan päivän puuhiin. Monelle aikuiselle aamun lehti kahvikupillisen kera on arjen luksusta, hyvä hetki, jolloin päivän murheet ovat kaukana edessäpäin.

Toisessa maapallon kolkassa nainen on jo kauan ollut hereillä. Hänellä on huoli omasta ja lastensa jaksamisesta. Koko perhe käy työssä kahviviljelmällä. Palkka on pieni ja riittää hädin tuskin toimeentuloon. Aamuväsyneet lapset aloittavat työpäivän nälkäisenä. Nuorin lapsista on sairas, mutta mahdollisuutta terveydenhoitoon ei ole. Työolot ovat huonot. Viljelyssä käytetään lannoitteita ja torjunta-aineita, joita työntekijät joutuvat käsittelemään ilman asianmukaisia suojavarusteita.

Aamukahvikupillinen suomalaisessa kodissa on yllättäen saanut kitkerän ja karvaan jälkimaun, samoin ne lukuisat kahvikupilliset, joita vuoden aikana kotona, kylässä ja kahviloissa nautitaan. Olemme kahvinjuojakansaa: paahdetun kahvin vuosikulutus asukasta kohden on jo pitkään pysynyt kymmenen kilon hujakoilla.

Ensi viikolla vietetään kirkkojen ekumeenista vastuuviikkoa rinnakkain reilun kaupan viikon kanssa. Vastuuviikon nostaessa esiin ihmiskaupan ongelmat marraskuulle asti jatkuvat reilun kaupan viikot pureutuvat maailmankaupan epäkohtiin.

Reilun kaupan merkki kahvipaketin kyljessä takaa tuotteen reilun alkuperän: kauppaa käydään ilman välikäsiä suoraan kehitysmaiden tuottajien kanssa. Viljelijät saavat kahvistaan oikeudenmukaisen, tuotantokustannukset kattavan korvauksen ns. takuuhinnan, joka on monen pientilan pärjäämisen edellytys. Muita konkreettisia hyötyjä ovat tarkat ympäristösäädökset, turvalliset työskentelyolot, lapsityövoiman käyttökielto sekä työntekijöiden saama asiallinen palkka ja oikeus liittyä ammattiyhdistyksiin. Reilusta kaupasta hyötyy yli miljoona kehitysmaiden pienviljelijää ja työntekijää. Osa reilun kaupan tuloista käytetään koko yhteisöä hyödyttäviin hankkeisiin kuten terveydenhuoltoon ja koulutukseen.

Jos ja kun ensi viikolla mietit päivän hyvää työtä, muista reilun kaupan tuotteet. Entä käytänkö itse reilun kaupan kahvia? Vuodessa ostan paketin tai pari. Auttaako se ketään? Olen tietoisesti yrittänyt pyristellä irti kyynisyydestä, passivoivasta ajatuksesta, jonka mukaan yhden ihmisen panos maailmanparannustalkoissa olisi mitätön ja turha. Teemme joka päivä ostopäätöksiä, jotka vaikuttavat vähäpätöisiltä, mutta joilla on maailmanlaajuisia vaikutuksia. Kristuksen esimerkki rohkaiskoon meitä kantamaan vastuuta lähimmäisistämme ja yhteiskunnallisista asioista. Meidät on kutsuttu toivoon. Saamme reilusti uskoa, että jokainen reilun kaupan tuote, joka päätyy ostoskoriimme, on askel kohti oikeudenmukaista maailmaa.

Vapaapäivä

Ihana arkivapaa. Viime viikkoina on ollut sen verran huolta ja härdelliä, että tuntuu hyvältä rauhoittua kotiin, siivota kaikessa rauhassa, puuhailla pihalla, leipoa ja tehdä ruokaa, mikä nyt sattuu huvittamaan. Yhtä hyvin voi vain olla möllöttää, kuluttaa aikaa koneella ja kuhkia pyjamassa puoleen päivään. Viikonloppuna vapaa jatkuu. Huomenna on meininki Tampereelle, ei shoppailemaan, vaan kuljeksimaan kirpputoreille ja kahviloihin.

Kissa on perheenjäsen. Tuntuu vaikealta ajatella sitä kertakäyttöhyödykkeenä, luonnon karmassaan karmaisevan lain toteuttajana. Kun kissa tapaturmaisesti loukkaantuu, maalla se tarkoittaisi viimeistä tervehdystä pyssyn suusta. Tottakai kituva eläin täytyy lopettaa, mutta kun toipumisennuste on hyvä ja kissa kuin ystävä, apua hakee silläkin uhalla, että hoitojen jälkeen kissan nimeksi sopisi parhaiten Konkurssi. On huikean kallista, kun leikellään ammattitaidolla - huikealla sellaisella - ja tarkkaan. Pienen Vihtori-kissan leikkaus kesti kolme tuntia. Hattulan Vethausin Anssi-tohtori korjasi murtuneen lantion raudalla ja räätälöi myös polven ristisidevamman kuntoon.

Toipilas voi hyvin. Se saa jo käyskennellä tasaisella, mutta hypyt ja loikat on kielletty. Valvontaa tarvitaan, kun kissa totuttelee normaaliin elämään. Ei vain hypyt vaan myös tappelupukaria vailla olleen Viljami-veljen raisut leikit täytyy estää. Kuntoutus on vasta alussa. Päiväohjelmaan kuuluu jumppaa ja autettua takajaloin kävelyä pienissä erissä. Vihtori ei vielä varaa kipeälle jalalleen. Vaurioituneiden lihasten kuntoutus kestää pitkään eikä alkutaivalta helpota pakarassa ja reidessä kiristävät pitkät leikkausarvet. Kipulääkkeen voimalla mennään päivä kerrallaan.