Väsymystä

Pyjamassa puoleen päivään ja ylikin. Miten voi lomalla väsyttää näin? Ehkä raadoin viime viikolla liikaa tai sitten valvon liian myöhään jalkapalloa vahdaten. Vaikka alkusarjan ottelut eivät edes kiinnosta, jokin tuossa maailmaa yhdistävässä pelissä vangitsee. Pilvinen sääkin voi unettaa. Tai jospa väsymyksen lähteenä onkin luontaisesti alhainen verenpaineeni, fyysinen syy saamattomuuteen, alipaine, joka amerikkalaisen tutkimuksen mukaan aiheuttaa myös masennusta ja varhaista dementiaa. Niin tai näin, tänään teki mieli käpertyä sohvalle kissaystävien kanssa.

Hintakinkereillä

Eilen ajeltiin Lempäälän Ideaparkiin, jossa alekampanja houkutteli väkeä tarjousten lisäksi mm. ilmaisella jäätelöllä. Me emme ilmaistuuteista perustaneet, eikä niitä olisi aikuisille annettukaan, vaan tarkoitus oli hankkia puuttuvia ulkoiluvarusteita Lapin matkaa varten. Sunnuntaishoppailu ei yleensä kuulu tapoihimme, mutta koska tulevalta viikolta ei löytynyt sopivaa yhteistä aikaa, oli pakko tinkiä periaatteesta. Koska emme löytäneet kaikkea etsimäämme, emmekä sortuneet heräteostoihin, kauppakassi jäi melko tyhjäksi, mutta hauskan huomion sentään teimme. Elämä lienee tervehenkisesti tasapainossa, kun ostoskoriin päätyi sekä sporttivetimiä että panimotuotteita.

Jalat alkavat olla marssin jäljiltä käveltävässä kunnossa kiitos Compeed-rakkolaastarin, mutta motivaatiopuolella kone yskii. Kaipa liikkumiskipinä vielä syttyy. Kipinöistä puheen ollen, viime viikolla näillä kulmilla suoritettiin palotarkastus lehti-ilmoituksessa olleen virheen vuoksi, kun oikea ajankohta olisi ollut vasta ensi vuonna. Kaikki oli asuinsijassamme moitteettomassa kunnossa lukuun ottamatta makuuhuoneen hätäpoistumistietä. Tämänkertaiselle tarkastajalle ei riittänyt yöpöydän laatikossa helposti saatavilla oleva ikkunan avaaja, vaan tuli nootti asentaa pokaan kiinteät avauskahvat. No, onhan se selvä, että hätätilanteessa irtokahvan kanssa tuhrautuisi monta kallista sekuntia. Tänään kahva-asia hoidettiin kuntoon, mutta kahdessa liikkeessä piti käydä ennen kuin sopivat saatiin. Nyt voi nukkua yönsä rauhassa.

Kulttuuria ruumiilla ja ilman

Eilisilta venähti pikkutunneille Vantaalla Kesäyön marssissa. Kaikille avoin kansainvälinen kävelytapahtuma oli tällä kertaa yksipäiväinen ja uutuutena itsensä saattoi haastaa myös 40 km matkalla. Mekin otimme haasteen vastaan. Ensimmäistä kertaa tapahtuman historiassa - marssi oli kolmastoista laatuaan - satoi. Matkan varrella tavattu komea etana lupasi poutaa ja lupauksen mukaan sade välillä hellittikin, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Ei auttanut teippaus eikä sukkien vaihto, kun märät maihinnousukengät, jotka valitsin heti kastuvien lenkkarien sijaan, hiersivät mojovat rakot päkiöihin ja toiseen kantapäähän. Hiertymien seurauksena askellus vääjäämättä muuttui ja aiheutti mitä kummallisimpia kiputiloja lihaksiin ja niveliin, mutta maaliin päästiin.

Marssijat eivät olleet illan ainoita ontujia. Ensimmäistä kertaa tapahtuman historiassa myös järjestely ontui. Sadekeli aiheutti omat vastuksensa kuten reitin merkitsemiseen käytetyn kalkkiviivan huuhtoutumisen, ja liian moni marssija käveli harhaan. Harha-askelten jälkeen olisi toivonut edes huollon pelaavan, mutta tankkauspisteet ensimmäistä lukuun ottamatta olivat hätäisesti kyhättyjä ja köyhiä tarjoiluiltaan. Reitin kolmas taukopaikka 15 kilometrin kohdalla ohitettiin kuivin suin, koska huoltojoukkoja vasta tuotiin paikalle. Palvelu oli toki kaikkialla ystävällistä, mikä kevensi askelta sekin.

Tänään sai ruumis ansaitusti levätä, kun suuntasimme Veturimuseolle rautateiden puistoalueista kertovan näyttelyn avajaisiin. Ohjelmassa oli puheita, haitarimusiikkia ja rautatieomenapuun istutus. Valkean kuulaan valepuvussakin esiintynyt taimi oli kotoisin tuhansien omenapuiden Lohjalta. Toivottavasti juurtuu hyvin uuden kotiseutunsa multiin. Ja mikä ettei. Toissa syksynä istutettiin omalle pihalle samanlainen, joka ainakin kevään kukkimisinnosta päätellen viihtyy hyvin. Niin tai näin, omenapuu kannattaa istuttaa, vaikka maailmanloppu kolkuttaisi ovella.

Jumalan puistoissa

Olin tänään äidillä kuskina hautausmaakierroksella Hämeenlinnassa. Vanha sukuhauta on laitettu kuntoon ja kukitettu kerran kesässä ja jatkohoito eli kastelu ostettu seurakunnalta. Moottoritien rampilta kaupunkiin noustessa pysäytin auton hetken mielijohteesta ja jokseenkin laittomasti kuorma-autoille osoitetulle parkkikaistalle puistoksi aikojen saatossa muuttuneen vanhan hautausmaan kupeeseen.

Suomen kasarmien kainalossa kesäpäivän lämmössä uinuva puisto perustettiin hautausmaaksi vuonna 1777 samassa rytäkässä, kun Hämeenlinnan kaupunki kuninkaan päätöksellä siirrettiin linnan tuntumasta länteen päin. Hautausmaan tuli sijaita kulkutautivaaran vuoksi kaupungin rajojen ulkopuolella ja Kaurialan pellolla oli hyvää tilaa. Tarkoitukseen rajattu maakaistale osoittautui pian liian pieneksi ja aluetta laajennettiin useaan otteeseen kunnes lääkintöylihallitus vuonna 1866 puuttui peliin. Kolera oli niittänyt satoa kaupungissa ja ahdas ja kovan maaperän vuoksi epäedullinen hautausmaa hylättiin ja uusi perustettiin Ahvenistolle riittävän etäälle asutuksesta.

Mutta miksi visiitti vanhaan luupuistoon, vaikka suuntana oli Ahvenisto? ”Täällä viilaa se höökari” sanoin autosta noustessa. Kiertelimme puistossa ja siinä se oli, polkujen risteyksessä kahden vanhan puun katveessa, äidin isän isän isän hauta.

Vuonna 1776 syntynyt isoisoisoisäni muutti Espoosta Hämeenlinnaan 1800-luvun alussa, avioitui räätälin lesken kanssa ja porvarioikeuden saatuaan perusti kaupan, jossa myi rautatavaroita, suolaa ja suolakalaa. Leskeksi jäätyään avioitui liinakankurin tyttären kanssa. Jälkimmäisestä liitosta syntyi kaksitoista lasta, joista vain kolme eli yli nuoruusvuosien. Vanhin poika jatkoi elämäänsä Hämeenlinnassa maanmittarina, hänen vanhin poikansa puolestaan muutti Kalvolaan maanviljelijäksi ja sieltä edelleen näille seuduille. Kahden avioliiton tuloksena viljelijäperheeseen syntyi kymmenen lasta, joista viisi on jättänyt jälkensä minunkin elämääni, pappa tietysti eniten. Ei epäilystäkään, mistä laulunluikauttajan geenini on peräisin.

Loma

Kevät on ollut pitkä ja uuvuttava, loma tulee tarpeeseen, vaikka edellisestä latautumispätkästä ei ole aikaa kuin reilut kaksi kuukautta. Pieni flunssa kiusasi viimeisellä työviikolla ja vähän loman aluksikin, kuten tunnollisilla työntekijöillä, mutta nyt olo on reilusti terveen puolella. Lenkkeily on hyvä mittari tai oikeammin halu lenkkeillä: kun kroppa kaipaa rasitusta, flunssa on voitettu. Hyvältä tuntui askellus eilen ja tänään.

Kaksi ensimmäistä lomaviikkoa pyhitän kodille. Aion siivota ajan kanssa ja nautiskellen. Se on aivan toista kuin hätäinen pikasiivous töiden jälkeen, kun juuri ja juuri jaksaa kaivaa imurin kaapista. Kissapojat pitävät onneksi huolen siitä, että säännöllisin väliajoin on jaksettava, muuten on kaikkialla kerros karvaa ja kissanhiekkaa. En ole vielä löytänyt sellaista naukujien saniteettituotetta, joka ei kulkeutuisi tassuissa ympäri taloa. Kesällä viiksiniekat asioivat pääsääntöisesti pihan perällä, joten sen suhteen on siistimpää. Ja nyt siis muutenkin. Kaapit ovat saaneet kyytiä loman alkupäivinä. Siivousinventaarion tuloksena kertyi kaksi pahvilaatikollista kirpputoritavaraa, jotka pistän syksymmällä kiertoon. Tänään oli ikkunanpesu-urakan vuoro. Kelpaa taas auringon säteiden tervehtiä aamukahvilla istujaa. Säiden salliessa olisi tarkoitus vielä pyykätä matot.

Juhannusviikoksi suunnataan Lappiin katsomaan, miltä tuttu maisema näyttää lumettomana. Reissusta tulee väistämättä vähemmän liikunnallinen kuin talvella, jolloin hiihto on kaikki kaikessa. Vaan suo kesälappikin ruumiille antejaan: patikointia tunturin valloituksineen, sauvakävelyä, leppoisaa hölkkää, uimista, melontaa. Siinä rinnalla sopivassa suhteessa sotahistoriaa, geologiaa, biologiaa: museoita, luontopolkuja, mitä nyt keksitäänkin. Kirjastosta on lainattu pari Lapin kasvistoa ja eläimistöä esittelevää opusta, joten kamera ja kiikarit lienevät retkillä ahkerassa käytössä samoin nuotiopannu. Odotan innolla!

Pihakausi käyntiin

Eilen herätettiin nurmikko talviunilta haravoimalla. Työ oli joutuisaa, koska syysharavointi myöhäisestä lumen tulosta johtuen tuli tehtyä perusteellisesti, ja haravaan tarttui lähinnä risuja ja sammalta. Ruopsuttelu riitti kipinäksi: loppupäivä meni perennapenkkiä ja potagerin uusimista suunnitellessa. Netti oli ahkerassa käytössä, kun hain tietoja perennalajeista, kasvualustoista ja reunuskivivaihtoehdoista. Talon ja piharakennuksen väliin tullee neljän viiden neliömetrin ala eri aikaan kukkivia punaisia, sinisiä ja valkoisia kaunistuksia, lajeina tarhakylmänkukka, arovuokko, mirrinminttu, korallikeijunkukka, komeamaksaruoho, pikkuprinsessa, punahattu, kaukasianunikko ja pallo-ohdake. Potager, erään määritelmän mukaan muodokas, väriä ja silmän iloa sisältävä keittiöpuutarha, saannee ainakin säänkestävät laidat liuskekivestä. Sisältö säilyy entisellään, monivuotiset yrtit ja muutama perenna sulassa sovussa sipulin, porkkanan, punajuuren, herneen, tillin, maissin, salaattien sekä kehä- ja auringonkukkien kanssa.

Alkanut pihakausi näkyy jo ikkunalaudalla. Viikko sitten vaihdoin huonekasveille mullat ja samalla tein kevään ensimmäiset kylvöt. Tomaatin taimia on esikasvatuksessa siitäkin huolimatta, että kokemus on osoittanut ostotaimien ylivertaisuuden niin elinvoimaisuudessa kuin sadossa. Tarvittaessa taimet on helppo lisätä ostoslistaan, jossa kasvihuonekurkku, ruukkuchili ja maissi jo ovat. Kesäkurpitsa, yrtit ja kesäkukat onnistuvat mainiosti itse kasvatettuinakin. Ruukuista pukkaa myös herneenversoa ja pikasalaattia heti käytettäväksi ja kissoille ohraa.

Pääsinpäivä

Aprillipäivänä oli vitsit vähissä, kun tajusin vääntäneeni hartauskirjoituksen turhaan. Muistin, että kirjoitusvuoroni on kuun vaihteessa paikallislehden ilmestyessä poikkeuksellisesti keskellä viikkoa. Pääsiäisviikolla ilman muuta, ajattelin, enkä vaivautunut tarkistamaan asiaa. Teksti syntyi oudon kivuttomasti. Talvesta ja keväästä rakentui mukavasti aasinmentävä silta pääsiäiseen, joskin viimeinen kahden sanan virke mietitytti pitkään, liekö tuo liian henkilökohtainen tai hengellinen. No, lähetin tekstin toimitukseen ja ihmettelin, kun en saanut vastausta. Kuten arvata saattaa vuoroni on vasta vappuviikolla eikä silloin pääsiäisaihe enää käy. Että uusiksi meni.


Murros

Olemme saaneet kokea hienon ja runsaslumisen ”oikean” talven. Ladut ja mäet ovat täyttyneet punaposkisista ulkoilijoista, on ollut vipinää ja vilskettä, lapsia ja aikuisia pulkkineen ja suksineen. Sää olikin varsin otollinen koko talven eikä kirpeähkö pakkaskausikaan haitannut lumileikkejä. Talven edetessä sinitaivaan alla kimaltelevat hanget ja talitintin tapailema tuttu melodia on tuonut ensilupauksen keväästä.

Vuoden kiertokulku on tinkimätön. Maapallo on kääntänyt kylkeään ja lumet sulavat vauhdilla. Aluksi maisema on ankea ja harmaa, likaiset tienpenkat, loska ja räntä saavat mielen apeaksi, eikä sisätiloissakaan olo parane. Viherkasvit nuokkuvat talven jäljiltä kalpeina ja voimattomina kilpaillen kurjuudesta likaisten ikkunoiden kanssa, tekisi mieli vetää verhot kiinni ja vaipua horrokseen. Pikkuhiljaa kasvit piristyvät ja ihminenkin havahtuu: Sentään kevät! Pälvistä pilkistää vihreää ja muuttolinnut saapuvat. Elämä voittaa, mutta ensin on käytävä hyisen ankeuden läpi.

Kirkkovuodessa eletään suuren murroksen aikaa. Palmusunnuntaista alkanut hiljainen viikko vie meidät Jeesuksen kärsimystielle. Päivä päivältä kuljetaan Herran askelissa pääsiäisaterialta Getsemaneen, sieltä vangitsemisen ja tuomitsemisen kautta aina Golgatalle asti. Väri kirkoissa vaihtuu violetista mustaksi ja urut vaikenevat.

Monen kodin ikkunalla rairuoho tai ohra jo vihertää. Siemenet on ripoteltu multaan ja muutama päivä odotettu. Pian hennon vaalea verso on murtautunut ulos siemenestä ja kurottautuu elinvoimaisena kohti valoa. Jeesus mursi kuoleman vallan ja nousi haudasta elämään. Vaikka pääsiäisaamuun on vielä matkaa, evankeliumin onnellinen loppu on tiedossamme. Siksi kärsimystielläkin on ihmeen huojentunut ja kiitollinen olo. Minunkin vuokseni.

”Niin toisen täytyy kuolla toisen tähden,
niin toisen täytyy kuolla toisen tähden.
ja siemen muuttuu leiväksi.
Ja toinen ruokkii toista,
ja toinen ruokkii toista.

Sen tien on Herra käynyt loppuun saakka,
sen tien on Herra käynyt loppuun saakka,
ja nyt hän meille kaikille
on elämä ja autuus,
on elämä ja autuus.”

Anna-Maija Raittila

Pakollinen virsilainaus hartauden loppuun, kuten tapanani usein on. Tänään lauloin pääsiäsvirsiä urkuparvelta käsin eli oli kanttorin työaamu pitkästä aikaa. Viimeksi tämmäilin jouluna. Freelancerin etuja sekin, käydä juhlasta juhlaan.

Kukko, vanha kristillinen pääsiäissymboli, uuden armon päivän koitosta muistuttava Kristuksen vertauskuva, on kodin koristeista minulle mieleisin. Ostin sen muutama vuosi sitten kirpputorilta. Hihkaiskoon se kiekuussaan pääsiäisiloa!