Vauhtiviikot

Kahdentoista päivän työputki ja oikea erityistapahtumien suma. Vasta kolmasosa takana. Tänään olisi ollut venäjän kielen taidosta hyötyä, kun ryhmä kontupohjalaisia tutustui aamusella kirkkoon. Varmuuden vuoksi valmistelin selkokielisen esityksen tulkkia varten. Retkikuntaan kuulunut herttainen ja kielitaitoinen rouva olisi tosin pystynyt vaikka simultaanitulkkaamaan monimutkaiset lauserakenteet ja kielikuvat. Kauaa en ehtinyt vieraiden kanssa olla, kun piti kiitää työttömien ruokailuun perunateatteriin ja bingoemännäksi. Eittämättä rikas päivä.

Yleensä pärjään sisäisen kalenterin kanssa, tiedän katsomatta, mitä viikon aikana tapahtuu ja olen ajoissa paikalla kaikki tarpeellinen mukanani. Nyt on ollut pakko kirjata menot yksityiskohtaisesti ja monenlaista hullunkuristakin sivuilta löytyy. Huomenna klo 11 leivät, klo 15 sillit, klo 20 possu, lauantaina klo 9 maito. Kyseessä ei ole mikään uutuusdieetti vaan toimenkuva lähetyslounaan lähestyessä.

Sunnuntaina kirkonmenojen jälkeen seurakuntatalolla on tarjolla lounas, josta saa maksaa omantunnon mukaan. Tuotto menee lyhentämättömänä lähetystyöhön. Minun osani projektissa on lähinnä juoksutyttönä toimiminen. Ehtoisat vapaaehtoiset, joille lähetyslounas on kunnia-asia - vain soittokierros ja mukana ollaan - laittavat kystä kyllä pääosin lahjoitetuista elintarvikkeista. Jos emäntien värvääminen onkin helppoa, niin kaikenlainen lahjoitusten ruinaaminen, mikä myös työntekijälle kuuluu, aiheuttaa tällaiselle tinkimistäkin kavahtavalle hissukalle aikamoisia sydämentykytyksiä. Mutta niistäkin puheluista on selvitty ja hyvällä menestyksellä jopa. Kaunis kiitos lahjoittajille!

Oikeaa ruokaa

Rasvasta on kohuttu ja väännetty peistä jo jonkin aikaa. Vihreälanka osallistui keskusteluun julkaisemalla jutun Michael Pollanista, amerikkalaisesta ruokatoimittajasta, joka on kirjoittanut parikin manifestinomaista teosta terveellisestä ruokavaliosta. Hänen mukaansa keskustelun pyöriminen tietyn ravintoaineen ympärillä on aina elintarviketeollisuuden etu. Ehkä niin. Voi on pannasta päästyään kuulemma ollut tälläkin seudulla monesta kaupasta loppu.

Pollanin mukaan ydinongelma on se, että olemme hukanneet käsityksen siitä, mikä on oikeaa ruokaa. Markettien hyllyt notkuvat ruoankaltaisia ravintovalmisteita ja kevyttuotekehitelmiä, joiden äärellä kuluttajat otsa kurtussa vertailevat ravintosisältöjä, rasvan laatua ja kaloreita. Liian monimutkaista ja epäterveellistä. "Kun mietit, mitä laitat päivälliseksi, unohda ravintoaineet ja -tiede, älä anna ruokateollisuuden vääristää lautasesi sisältöä", kuuluu gurun neuvo.

Pari sukupolvea sitten ei tiedetty hivenaineista tai antioksidanteista mitään, ei ollut grammalleen laadittuja tuoteselosteita päivittäissaantisuosituksineen, mutta silti ihmiset söivät terveellisemmin kuin nyt. Paradoksaalista. Hätäilemme ravitsemuksesta enemmän kuin koskaan ja samalla olemme sairaampia kuin koskaan.

Pollanin väite ”suuri osa länsimaalaisista syö itsensä kuoliaaksi" on raflaava, mutta seuraavat teesit minäkin voisin allekirjoittaa:

• Vältä tuotteita, joiden aineksia ei löydy tavallisesta ruokakomerosta.
• Vältä tuotteita, joissa sokeri on kolmen tärkeimmän raaka-aineen joukossa.
• Vältä tuotteita, joissa on enemmän kuin viisi ainesosaa.
• Syö enimmäkseen kasveja.
• Syö vain pilaantuvaa ruokaa.
• Älä syö mitään, mitä isoäitisi ei tunnistaisi ruoaksi.
• Kokkaa itse.

Jotkut teesit kiertävät oman elinpiirin sen verran kaukaa, etten niitä listaa, mutta vielä kaksi sellaista, jotka jäisivät allekirjoittamatta - jälkimmäinen ainakin.

• Vältä tuotteita, joilla väitetään olevan myönteisiä terveysvaikutuksia.
• Jätä aina ruokaa lautaselle.

Tulikin tässä nälkä. Mustikat ja maustamaton luonnonjugurtti iltapalana lienevät sitä oikeaa ruokaa.

Meitä viijään

Kissa järjesti aamuyllätyksen oksentamalla olohuoneen matolle heti yöjalasta kotiuduttuaan. Meillä kissaveljekset ruokitaan peruspurkkiruoan lisäksi tuoreella lihalla ja kalalla, välipalaksi on tarjolla kuivamuonaa, joka vielä kuukausi sitten oli sisäkissoille tarkoitetua etiketin mukaan karvapallojen muodostumista ja oksentelua ehkäisevää. Kun siirryttiin ylikansallisesta merkistä ruotsalaiseen tavalliseen, johan alkoi laatta lentää. Toki aikakin on otollinen, lauhassa syysyössä hiiriä riittää ylensyönniksi asti. Uskoako kissanmuropaketin lupauksiin vai ei?

Jo pitkään on mustin ja mirrin ruokahyllystä löytynyt räätälöityä syötävää junioreille ja senioreille, aktiivisille ja laiskoille, hampaiden ja turkin hoitoon ja moneen muuhun vaivaan ja vaivattomuuteen. Eivätkä täsmätuotteet ole vain lemmikkien omistajien ongelma - sanon ongelma, koska suhtaudun epäilevästi moiseen tuotteistamiseen - vaan tunkevat kaikkialle, missä kauppaa käydään. Rahat pois hyväuskoisilta.

Kauneudenhoitotuotteita, joita kotioloissa naamarasvoiksi kutsun, oli aikojen alussa kaksi ylitse muiden: hunaja ja vuohenmaito. Sitten tuli rasvapurkkibisnes, ensin ihotyypin mukaisine sisältöineen, sitten 30+, 40+, 50+ ja muine erityisominaisuuksineen muokkaamaan, kohottamaan ja kirkastamaan eli peittämään ja häivyttämään ajan patinaa. Minä pärjään yhdellä apteekin perusvoidetuubilla, joka talvisin, tähän on pohjoismaisittain herkän hipiän vuoksi ollut pakko myöntyä, saa seurakseen toisen ja kolmannenkin purnukan.

Siivouskomero sitten. Imuri, harja ja rikkalapio, muutama puhdistusaine, rättejä vanhoista pyyhkeistä ja pari mikrokuituliinaa. Parketti- ja laminaattipesuaine, joka saa vanhatkin lattiat kiiltämään, on hieman horjuttanut kyynisyyttäni täsmätuotteita kohtaan. Keväällä ostettiin uusi imuri ja myyjä kauppasi oheen lemmikkikotiin tarkoitettuja hajua syöviä pölypusseja. Eh, tuli tuohonkin sorruttua, mutta kokeilematta on. Pisti sitten kaupassa silmään paneeliharja, joka on suunniteltu erityisesti seittien ja pölyjen liuhdontaan puuseiniltä ja katoista. Voi pyhä yksinkertaisuus. Oma harja ja pesuaine joka pinnalle ja materiaalille - siivouskomeron on kohta oltava huoneen kokoinen. Meitä viijään, meitä viijään. Niin kauan kuin annetaan viijä.

Suurella sydämellä

Seurakunnissa on yhä enenevässä määrin suunnattu katse kohti kolmatta sektoria. Monenlaista yhteistyö- ja avunantosopimusta on solmittu paikallisten yhdistysten kanssa ja nyt on näkyvästi ryhdytty kilpasille yksittäisten ihmisten vapaa-ajasta tarjoamalla keikkaluonteista tai säännöllistä vapaaehtoistyötä. Tähän ajaa rahan ja työvoimaresurssien vähyys, mutta myös kaino yritys saada ihmiset sitoutumaan omaan seurakuntaan ja kirkkoon.

Tänään oli työmaalla vapaaehtoistyön teemailta, jossa jaettiin tietoa siitä, missä ja minkälaista apua milläkin työalalla seurakunnassa tarvitaan. Tehtäviä löytyi laidasta laitaan perinteisistä keittiöaskareista ja lähimmäisenä olemisesta kirkon sisäseinien pesuun asti. Jälkimmäisestä extremetoimesta pappi lohkaisi, että on laitettava vapaaehtoiset asialle, koska työturvallisuusmääräykset kieltävät kirkon työntekijää kekkuloimasta yli kolmen metrin korkeudessa.

Samanlainen infotilaisuus järjestettiin viikko sitten sen pesua kaipaavan kirkon kupeessa. Molemmissa illoissa suurin osa kuulijoista oli paikalle värvättyjä työntekijöitä tai jo vapaaehtoistyössä toimivia aktiiveja ja vain muutama ulkopuolinen uskalikko. Miten saada kysyntä ja tarjonta kohtaamaan? Entä löytyykö talkoohenkisen suuren ikäluokan jälkeen vapaaehtoisia keski-ikäisiä ja nuoria aikuisia? Ilta antoi lupaavan vinkin siihenkin.

www.suurellasydamella.fi on internetissä vapaaehtoistoimintaa välittävä ev.lut. seurakuntien ylläpitämä rekrytointipalvelu, jossa avun tarvitsijat ja antajat kohtaavat keskitetysti. Palvelua kuvaavia superlatiiveja löytyi litaniaksi asti: helpoin, joustavin, kattavin, verkkoratkaisultaan edistyksellisin, palvelevin, kekseliäin ja hauskin tapa tarjota vapaaehtoisille mahdollisuuksia auttaa ja koota yhteen eri paikkakuntien auttamistyö. Seurakuntia on mukana jo neljätoista ja lisää tulee koko ajan.

Lamppu syttyi neljä vuotta sitten Tampereella, missä palvelu on houkutellut jo lähes 800 uutta auttajaa vapaaehtoistoiminnan piiriin. 2/3 värvätyistä on nuoria aikuisia ja, tämän tietokanta kertoo kuulemma sattumalta, 1/3 kirkosta eronneita. Kiintoisaa.

Eläinten päivä

Eläinten viikko alkoi tänään, kuten joka syksy vuodesta 1959 lähtien. Lokakuun neljäs päivä on eläinten ystävän ja suojeluspyhimyksen Franciscus Assisilaisen muistopäivä ja vakiintunut kansainvälisen eläinten viikon aloittavaksi eläinten päiväksi. Mikäli lehtien mainossivuihin on uskominen, ylikansalliset eläinruokafirmat nettoavat taas mukavasti. Kukapa ei nyt lemmikkiään eläinten päivänä hellisi. Rahat pois sano.


Pyhä Fransiskus, Robert de Caluwe 1999, Joensuun Taidemuseo

Alaluokan kuvaamataidontunnilla tehtiin eläinten päivän julisteita. Olin kirjoittanut paperiin ”kala pitää puhtaasta vedestä” ja näpertelin vahaliitujeni kanssa. Luonnonsuojeluhenkinen pienestä pitäen? Ei nyt sentään. Aiheet arvottiin lemmikkiepidemian välttämiseksi siis sen, että jokaisessa plakaatissa olisi pällistellyt söpö kissa tai koira, miksei hevonenkin, ja minä onneton nostin lapun, jossa luki kalat. Pettymyksestä toivuttuani aihe oli kaikkea muuta kuin tylsä ja pian otsikon alla uiskenteli jos jonkin väristä ja näköistä suomuselkää. Julisteen reunat väritin keltaiseksi. Kuinka onkin jäänyt mieleen.

Hyvää eläinten päivää kaikenkarvaisille ja karvattomille elikoille, kaikille, joita maa päällään kantaa. Ja Viljamille ja Vihtorille.

Ämmät pirttiin

Flunssa on pitänyt tämän ämmän pirtissä jo muutaman päivän, mutta tänään teki mieli ulkotöihin. Perunat istutettiin sen verran myöhään, tai no, perinteisenä istutusajankohtana Kustaan päivänä, että sato katsottiin parhaaksi korjata vasta nyt. Mikkelinpäivä perunannostopäiväksi ei ollut lainkaan hullumpi valinta, mikäli kansanperinteen viisauksiin on uskominen. Ja miksei olisi. Mikkelistä perunat kellariin, nauriit kuoppaan ja ämmät pirttiin eli naiset tupatöihin ja viimeinenkin sato korjuuseen.

Nyt on sato korjattu, tosin kuistille suojaan nostetut ruukkuviljelmät, tomaatti, timjami ja chili, tuottavat tuoretta syötävää vielä tovin. Perunaa tuli normaali ämpärillinen, josta muutama kerta syödään ja loput jätetään emmeeksi joulupöytään. Kukkapenkkiin istutettu yksi ylimääräinen mukula yllätti lähes kilon sadolla, mikä pani mietintämyssyyn perunapenkin siirtämisen tulevina vuosina pihan aurinkoisemmalle puolelle. Mikkelinpäivästä huolimatta ihan vielä ei ole tupatöiden aika. Valtavat koivut ja hopeapajut sekä pihan pienemmät puuvartiset pitävät huolen siitä, että haravoitavaa riittää maan jäätymiseen asti.

Herra Alexander

Tänä viikonloppuna minun piti alun perin tutustua herra Alexanderiin, mutta vähäisen kiinnostuksen vuoksi herran oppeihin perustuva kurssi peruttiin ja tutustuminen jäi. Tasmanialaissyntyisen näyttelijän F.M. Alexanderin (1869-1955) kehittämää tekniikkaa käytetään maailmanlaajuisesti helpottamaan nivel- ja lihasvaivoja, vähentämään stressiä sekä parantamaan suorituskykyä urheillessa ja esiintyessä. Tekniikka auttaa tiedostamaan ja siten välttämään haitallisia reaktio- ja toimintatapoja sekä ehkäisemään tarpeetonta jännitystä. Mielen ja kehon tasapaino, vapaus ja läsnäolo ovat avainasioita.

Jokin hämärä aavistus minulla tekniikasta on, koska monivuotinen taiji-opettajamme hyödynsi sitä opetuksessaan. Näin Matti Harilo kotisivuillaan: Alexander-tekniikassa on kyse oppimisesta. Sen avulla voit tulla tietoiseksi kehoasi ja mieltäsi vuosikausia rasittaneista tottumuksista – ja vapautua niistä. Monet hankaluudet, joita koemme suhteessa esiintymiseen, oppimiseen ja fyysiseen toimintakykyymme (esim. tasapaino, liikkuminen, ääni, hengitys) aiheutuvat tiedostamattomista tottumuksista. Nämä tottumukset häiritsevät luontaista tasapainoa ja kykyämme oppia. Alexander-tekniikan oppimisprosessissa keskeistä on kehon luontaisen tasapainon palauttaminen – ja taito oppia olemaan häiritsemättä tätä tasapainoa (koordinaatiota). Sillä taas on läheinen yhteys yleiseen hyvinvointiin, suorituskykyyn ja oppimiskykyyn. Että sellaista. Kurssille joskus toiste sitten.

Kovasti on itsehoidon yritystä tänä syksynä ollut. Kun vielä saisi tilattua ajan näöntarkastukseen ja hammaslääkärille niin hyvä olisi. Kurssin peruuntumisesta johtuva kotiviikonloppu tuli tarpeeseen. Liekö majakalla tullut sen verran vilu, että nokka on tuhissut ja kurkussa ollut kaktus jo kolme päivää. Hunajalla ja lämpimällä juomalla sinnitellään.