Valohoitoa

Suuri osa ihmisistä kärsii pimeänä vuodenaikana väsymyksestä ja mielialan laskusta, toiset putoavat masennukseen, toisilla pimeys ilmenee kevyemmin eli niin kutsuttuna kaamosrasituksena. Kumma on tämä biologinen ajastin, joka pimeään aikaan heilauttelee hormoneja ja elintoimintoja niin, että mieluusti vain kääntäisi kylkeä ja heräisi vasta kevään luksi-ilotteluun. Vaan ei onnistu talviuni ihmisiltä, väsyttää ja masentaa, kiloja kertyy ja aloitekyky on nollassa.

Kirkasvalohoitoa on jo pidemmän aikaa markkinoitu pimeydestä kärsivien avuksi. Valaisimen ääressä paistattelu poistaa oireita, koska verkkokalvon kautta annosteltu valo etenee hermoratoja pitkin suoraan aivojen vuorokausirytmiä säätelevään osaan ja vähentää käpylisäkkeen erittämää unihormonia eli melatoniinia ja siten nostaa vireystilaa.

Kuva: www.innojok.fi

Viikonloppuna meidänkin huusholliin hankittiin pyöreä kirkasvalolamppu, jonka loisteessa olen paistatellut päivittäin aamupalapöydässä noin puoli tuntia. Käyttöohje varoitteli ensimmäisten hoitokertojen jälkeen ilmenevästä mahdollisesta lievästä päänsärystä tai silmien rasittumisesta. Oireilu on normaalia ja menee yleensä ohi muutamassa päivässä. Hyvä niin, sillä oireita on. Valo saa minut huonovointiseksi. Onttoa oloa voisi verrata orastavaan matkapahoinvointiin paitsi, että se menee pian ohitse. Mutta katsotaan. Jäämme uteliaana odottamaan valohoidon vaikutuksia. Voihan toki olla niinkin, että on turha pullikoida luontoa vastaan ja ottaa pimeys kiltisti myös mieleen.

Ensimmäiset

Eilen herätessä maa oli valkoinen ja lämpömittari näytti kirpeää pakkasta. Koskaan aikaisemmin piha ei ole ollut näin puhdas ensilumen aikaan. Lehdet on haravoitu ja ruukkuviljelmät siivottu.

Pikkutalven, joka haihtui nopeasti, innoittamana hölköteltiin läheiselle kuntosalille ja aloitettiin totuttelu lihastreeniin. Vaikka vähensin reilusti painoja, jäsenet kipeytyivät ja kulku on tänään ollut aikamoista kaakerrusta, kuin esimakua harmaapäisestä tulevaisuudesta, kankeaa siis. Kipu on itse aiheutettua - olisi pitänyt venytellä - ja onneksi ohimenevää.

Pakkanen jatkuu. En ole pistänyt nokkaani ulos puuvajaa pidemmälle. Aurinko kyllä yritti houkutella iltapäiväkävelylle, mutta torjuin kutsun ja katsoin parhaaksi jäädä pirttiä lämmittämään. Meillä ei ole vielä kytketty sähkölämmitystä missään huoneessa päälle, vaan riittävä lämpö on saatu ilmasta ja puusta. Pian on kai sekin tehtävä.

Ultimavera

Marrastihkun keskelle kevät!
Jumalan pellot kukkivat pieniä liekkejä.

Lassi Nummi


Hautakynttilät tuli vietyä jo hyvissä ajoin päivällä muistokivien juurelle, joten illansuuta valaiseva liekkimeri jäi tänä vuonna näkemättä. Paljon oli ihmisiä liikkeellä sekä kirkkomaalla että läheisessä sekatavarakaupassa. Aina on joku kauppa auki, oli pyhä mikä hyvänsä, ja vetää väkeä uumeniinsa kuin magneetti. Itsekin asioin, ei siinä mitään, kynttilöitä, suklaata ja viimeiset ulkokukat, mutta silti moinen yritys tehdä kulutuksesta ajanvietettä ärsyttää.

Pyhäinpäivän aattona harrastettiin kulttuuria oikein olan takaa. Ystäväni siivellä pääsimme erilaisen lastenkirjan, tansanialaisen tytön arjesta kuvin ja sanoin kertovan, julkistamistilaisuuteen. Pieni kahvila oli lähes täynnä yleisöä, jota kestittiin niin afrikkalaisella ruoalla kuin rumpumusiikilla. Kupit olivat hauskasti eriparia, vanhaa arabiaa sulassa sovussa halppisversioiden kanssa. Kirjan tekijät, kirjoittaja ja kuvaaja, kertoivat kahden naisen kehitysyhteistyöprojektista, ideasta ja sen toteuttamisesta, ja päähenkilöstä onnellisesta Riikinkukkotytöstä. Kirjan myynnistä saadulla tuotolla tuetaan paikallisen kyläkoulun toimintaa.

Kulttuurikahvilasta matka jatkui Tampere-talolle, jossa konserttia tähditti baritoni Jorma Hynninen kapellimestari Hannu Linnun sielukkaasti johtaessa. Aluksi kärvisteltiin kuolinvuoteella Richard Straussin sävelrunoelman Kuolema ja kirkastus tahtiin. Nautin sävelkielestä kontrasteineen. Toisena teoksena kuultiin Kimmo Hakolan säveltämät seitsemän Aleksin Kiven runoa. Sibeliuksen tiedetään sanoneen: ”Aikaa vievintä mitä tiedän, on Kiven nerokkaiden runojen säveltäminen.” Sydämeni laulun säveltäminen vaati säveltäjämestarilta kolme vuotta ja parikymmentä eri kokeilua ennen viimeistä muotoa. Vaisuksi jäi kotimainen uustuotanto, vain nippu orkesterilla säestettyjä kansanlaulun omaisia rallatuksia, joiden soitinnus hyppyytti lyömäsoittajia milloin minkin instrumentin taakse. Väliajan jälkeen kuultu Brahmsin Neljä vakavaa laulua Raamatun sanoihin muutti Hynnisen intensiteetin kuin taikaiskusta, vahvaa tulkintaa saksaksi ilman nuotteja. Loppuun vielä Sibeliuksen kuudes sinfonia ja monipuolisen antoisa kulttuuri-ilta oli kotiin lähtöä vaille valmis. Seuraavaksi onkin sitten oopperan vuoro.

Syystöitä

Nyt saa talvi tulla, kun suurin osa pihasta on haravoitu. Muutamat sinnikkäät puissa killuvat lehdet jätetään suosiolla kevääseen. Huomenna siistitään vielä pari kapeaa kaistaletta mäntyjen ja kirsikkapuun katveesta - enempää lehtiä ei kompostikehikkoon mahtuisikaan - ja valmiin mullan levitystä kasvimaille. Multatehdas toimii hienosti. Viime syksyn lehtiröykkiö on maatunut ja tiivistynyt muutamaan kymmeneen senttiin kaksiosaisen kompostorin toiseen kehikkoon. Uskomatonta. Maatunut aines on melko krouvia, mutta käy jo katteeksi ja siilaamalla jalostuu supermullaksi, lehtimullan kun sanotaan olevan koostumukseltaan mitä parhainta.

Toimivasta lehtien kiertokulusta viis, viidenkymmenen elinvuotensa aikana ränstynyt hopeapajuaidanne, vaikka se toimiikin oivana näköesteenä maantielle, on saanut meiltä kaatotuomion, samoin muutama yksittäinen puu. Hopeapaju ei ole lämpöarvoltaan kummoinenkaan, joten moista roskapuuta ei viitsi jättää nurkkiin edes poltettavaksi. Onneksi on täydenpalvelun yrittäjiä, jotka kaatavat rumilukset vievät kaiken mennessään, jyrsivät kannot ja tarvittaessa istuttavat uudet puut tilalle. Tämä siis suunnitelmissa keväällä. Voi maksaa maltaita, mutta miksei sitä ammattitaidosta ja homman helppoudesta maksaisi, varsinkin kun haasteita riittää niin tien, rakennusten kuin linjojenkin läheisyydestä. Täytyy pistää tarjouspyynnöt menemään.

Pelargonien hehkuva syysväri on taannut niille pitkän elämän. Muilla ikkunoilla kukkivat jo callunat.

Pohjoinen puhuu

On taas tottuminen kylmään. Muutaman päivän on pohjoinen puhallellut ikävästi ja saanut kaivamaan hanskat ja hatut kesäkätköistä. Jos arkitamineiden kanssa pärjää, niin lenkkipukeutuminen on aikamoista arpapeliä, kun ei vanhastaan muista, mikä määrä vaatetta on millekin kelille sopiva. Joka vuosi aina sama kokeilu.

Eilen tuli pukeuduttua liian lämpimästi. Vastatuulen osuessa hölkkäreitille olotila oli ihanteellinen, mutta metsän suojassa tuli kuuma. Jostain luin, että juoksuvaatetus on sopiva silloin, kun alkumatkasta palelee. Moinen hampaiden kalisutus on omiaan nostamaan lenkillelähtökynnystä, mutta tänään en antanut ajatuksen häiritä, vaan vähensin vaatetusta. Kerrospukeutuminen on joskus aika hienosäätöä. Tänään 15 denierin sukkahousut riittivät väliasuksi, ei kovin sporttista, mutta toimivaa.

Hiihdon kanssa pukeutumisongelmaa ei ole. Suksia tulee kulutettua niin paljon, että tietää tasan tarkkaan millaisissa vetimissä tarkenee. Lämpömittari kertoo, milloin on aika vaihtaa hanskat rukkasiin, lisätä vaatekerroksia tai suojata kasvot viimalta. Lumisateita odotellessa siis. Tai ei ihan vielä. Piha on haravoimatta ja puissakin reilusti lehtiä, joten jääkööt tuiskut tuonnemmaksi. Viikonloppuna haravointiurakan kimppuun.

Kunnon ko(o)hotusta

Syksy on käynnistynyt liikuntarintamalla olosuhteisiin nähden hyvin. Vaikka hämärät illat, tuikkujen lepatus ja takkatulen hehku kutsuvat työpäivän jälkeen lähes seireenimäisesti sohvaelämään, ulkona on hengästytty kolmesti viikossa. Raikas ilma on lenkkeilijän kaveri, askel voi painaa, mutta henki kulkee kevyesti.

Olisi hyvä jos töissäkin henki noin niin kuin kuvainnollisesti kulkisi, mutta aikamoista koohotusta on välillä ollut. On päiviä, jolloin on juostava ehtiäkseen, takkuilevia tietokoneohjelmia ja yllättäviä aikataulujen muutoksia. Selviytymisstrategiani itsehoitoineen on kuitenkin pitänyt paitsi ruokailujen suhteen. Aamiainen tai lounas jää liian usein väliin, ei kuitenkaan samana päivänä, mikä positiivinen seikka sekin. Huomenna työmaalla on yhteinen aamupala, joten jos saan eväät aikaiseksi, olen jo lähellä tavoitetta syödä säännöllisin väliajoin.

Hoitopöydälle vai pitäisikö sanoa tuolille on hiljaisen kesän jälkeen päässyt myös kulttuurikunto. Toissa viikolla väristyksiä aiheutti Tampere Filharmonian konsertti huippuviulisteineen, viime viikolla paikallisen elokuvateatterin Le Havre. Eikä vain korville ja silmille vaan myös sielulle ja sydämelle. Iltaisin ulkoilun jälkeen sormeni ovat vaellelleet tietokoneen näppäimistön sijasta kirjan sivuilla. Ei mitään kultturellia, maailmankirjallisuuden klassikoita tai muita, vaan naisena olemisen perusteoksia, se kun nelkytjarisat on murrosikä tämäkin. Mutta mennä nujutaan.

Ostoksilla

Kiiruhdin töistä suoraan asemalle ja hyppäsin Tampereelle vievään pikajunaan meininkinä viettää leppoisa shoppailuilta. Jos kotikylä on kuuluisa siitä, että kadut on revitty auki ja työ kestää ja kestää, isovelikin näemmä kantoi kortensa kekoon, tutuilta reiteiltä oli poikettava useaan otteeseen mitä erinäisimpien työmaiden takia. Tamperetalo kuitenkin löytyi. Ostin itselle ja ystävälle liput perjantain konserttiin. Netistäkin lippuja saa, mutta periaatteessa en halua maksaa puolentoista tai kolmen euron välitysmaksua. Omaan lippuuni käytin työnantajalta saatuja liikunta- ja kulttuuriseteleitä, joskin suurimman osan seteleistä säästin ruumiinkulttuuriin.

Tullintorin Punnitse ja säästä -putiikkia ei voi ohittaa poikkeamatta. Tällä kertaa paratiisiin veti luomumausteet, -tee ja -pähkinät sekä tyhjän tiskiainepullon täyttö. Mainio tapa välttää muovijätettä, kun tyhjentyneen pullon voi täyttää kaupassa, ja hintakin on pakkauksen verran edullisempi. Sama temppu suihkusaippuan kanssa, kunhan ensin loppuu. Kaupasta löytyy omiin pulloihin ekomerkeistä niin Ecover kuin kotimaiset Elokuu ja OleHyväkin, joista jälkimmäistä käytän. Sarjan hiustenhoitotuotteita tai pyykinpesuainetta en ole vielä uskaltanut kokeilla. Jokin kumma päähänpinttymä, että pyykki muka tarvitsee kunnon kemikaalitujauksen puhdistuakseen ja että pitkiä hiuksia ei saa selväksi ekoshampoolla pesun jälkeen.

Vielä Sokoksen alepäiviltä kalaöljykapseleita ja naamarasvoja talveksi ja reissu oli heitetty. Taidan olla perin tylsä ja tuottamaton shoppailija. Ostoskoriin ei päätynyt ainuttakaan heräteostosta, vaan kaikki ennalta mietittyä ja tarpeellista.