Kutrit kuntoon

Ennakkoluuloista päästyäni olen jo vuoden päivät etsinyt itselleni sopivaa ekoshampoota. Etsinyt ja löytänyt, etsinyt ja löytänyt, ja taas etsinyt. Mikä siinä onkin, että nappituotetta, joka hoitaa sekä hentoja pitkiä hiuksia että herkkää päänahkaa, on vaikea löytää. Periaatteeni on suosia suomalaista, joten kokeiluni on rajoittunut kotimaisiin hinnaltaan edullisiin tuotteisiin.

Ensiksi hurahdin Kaivolan tilan vuohenmaitoshampooseen. Ihanan täyteläinen aine vaahtosi ja pesi hyvin eikä hiusten selvittämisessäkään ollut ongelmia, mutta päänahka alkoi kutista eikä vaivaan auttanut edes siirtyminen shampoon turpeella terästettyyn versioon. Tai ehkä olisi auttanut, jos olisin jatkanut kokeilua, mutta shampoo loppui eikä tuotetta myyty lähikulmilla. Hiukset myös rasvoittuvat nopeasti ja vaativat pesua joka toinen päivä. Tiheä pesutahti, pieni pakkauskoko ja muovijätteen syntyminen oli iso miinus, mutta plussaa ropisi, kun tiesi shampoota ostamalla tukevansa suomalaista maatalousyrittäjää. Nykyään vuohenmaitokosmetiikkaa valmistaa Peevon tila Sastamalassa.

Kotimaisia ekoshampoita.

Tarjouksesta ostettu Flow-kosmetiikan palashampoo piilotteli pitkään pesuhuoneen peilikaapissa ennen kuin uskalsin tarttua kummajaiseen. Hennaa ja kehäkukkaa sisältävän Punatukka-shampoon parasta ennen päivä oli ohitettu, mutta koska pala oli ulkonäöltään ja tuoksultaan moitteeton, aloitin kokeilun. Ihastuin tuotteeseen heti. Pala oli kätevä reissuissa, vaahtosi hyvin, eikä tuottanut minkään sortin pakkausjätettä. Sen verran luottamuspulaa oli, että jatkoin rinnalla ei-ekologisen hiustenhoitoaineen käyttöä. Sitten alkoi päänahka kutista. Oliko syynä vanhentunut tuote, jokin ainesosa vai mikä, en tiedä. Käytin palan urheasti loppuun ja hankin kyseisen sarjan herkälle päänahalle tarkoitetun hamppu-turveshampoon, joskin palasin yhden pullollisen ajaksi vuohenmaitoshampoon käyttäjäksi.

Ennen uuteen palashampooseen siirtymistä päätin vielä testata Ole Hyvä -shampoot. Marssin Ruohonjuureen ja valitsin kahdesta päänahkaa hoitavasta tuotteesta turve-mäntyshampoon. Nokkos-yrttishampoo, jossa hoitavina yrtteinä muun muassa basilikaa, oreganoa ja timjamia, jäi hyllyyn, koska ajatus pizzalta haisevista hiuksista ei totisesti houkutellut. Tämä tuotekokeilu jäi lyhyeksi. Shampoo oli laihaa ja huonosti vaahtoavaa, joten sitä kului hulppeat määrät ja hiusten selvittämisen kanssa oli ongelmia. Ilahduttavaa sen sijaan oli shampoon metsäinen tuoksu ja pullon uudelleentäyttömahdollisuus. Shampoota on vielä puolet jäljellä, joten pidän sen hätävarana, mikäli muut shampoot loppuvat eikä luomukauppaan ole heti asiaa. Nyt olen palashampoon melko tyytyväinen käyttäjä.

Bonacuren hiusterapiaa.

Nettikeskusteluissa ihmiset kilvan kehuvat palashampoota, mutta samaan hengenvetoon varoittavat pesun jälkeen tahmeaksi jäävistä hiuksista, näin myös valmistaja ja myyjät sivuillaan. Tahmeuden tuntu johtuu hiusten kemikaalijäämistä, mutta vähenee, kun hiukset vapautuvat taakastaan. Minulla pesun jälkeinen tahmeus lienee ikuisuusongelma, koska käytän edelleen pyyhekuiviin hiuksiin suihkutettavaa Bonacuren hoitoainetta, ja kemikaalikuormaa lisää myös parin kuukauden takainen kampaamoväri. Permanenttia minulla ei ole ollut viiteen vuoteen. Hiukset ovat ilmavat kuin lievästi tupeeratut, takkuuntuvat ja sähköistyvät helposti, ja keräävät pölyä. Ja viitsin vielä käyttää moista shampoota? Viitsin. Nimittäin päänahka voi nyt hyvin ja pesutiheydeksi riittää kaksi kertaa viikossa, mikäli ei harrasta hikiliikuntaa. Seuraava askel kokeilussa on luopua hoitoaineesta. Se tosin ei käy kovin äkkiä, koska tehotököttiä on tullut ostettua joka koossa. Erilaiset luomuhuuhteet, kuten nokkonen, kamomilla, viinietikka ja sitruuna vähentävät palasaippuan ei-toivottuja vaikutuksia. Tutkaillaan ja testaillaan.

Kaiken järjen mukaan ihon ja hiusten pitäisi voida hyvin ilman kemikaaleja. Toisaalta aikojen alussa ei ollut ilmansaasteita eikä ohuen otsonikerroksen läpi kärventäviä auringonsäteitä, joten onko rankka ympäristö luonut tarpeen myös rankoille tuotteille? Tätä mietin saunapäivän iltana.

Pekonia ja pullaa

On taas se aika vuodesta, kun kristityt kaikkialla maailmassa kääntävät katseensa sisäänpäin ja laskeutuvat paastoon, jokainen kirkkokunta omalla intensiteetillään ja perinteeksi muodostuneilla tavoillaan. Luterilainen paasto painottuu pääosin henkiseen kilvoitteluun. Tavoitteena on jonkinasteinen mielenmuutos suhteessa elämän tärkeysjärjestykseen. Joku kartoittaa arjen aikavarkaat ja pyristelee niistä irti, joku liputtaa ekologisen elämäntavan puolesta, toinen parantaa tapojaan vähentämällä tupakointia, karkin syöntiä, nalkuttamista, pahan puhumista, kuka mitäkin. Paastossa ihminen katsoo sisäänpäin, mutta vaikutukset ulottuvat oman hyvinvoinnin lisäksi myös kanssakulkijoihin ja luomakuntaan. Pääsiäistä edeltävä paasto alkaa tuhkakeskiviikkona ja kestää 40 päivää, sunnuntait jätetään laskusta pois. 

Meillä paaston aikana henkistellään ja ekoillaan, mutta myös kevennetään ruokavaliota ja jätetään nautintoaineet pois. Sitä ennen syödään tuhdisti. Minä paistoin päivän aluksi kunnon englantilaisen aamiaisen, kun jääkaapissa sattui olemaan paketti pekonia. Päivälliseksi nautittiin yösähköllä pehmeäksi hautunutta kasvishernekeittoa, joka terästettiin aamupekonin jämillä, ja jälkiruoaksi oli tietysti laskiaispullia. Nyt on suoraan sanoen ähky olo. No, tämä on pientä sen rinnalla, että huomenna kärvistelen kahvin vierotusoireista johtuvan päänsäryn kanssa.

Tikit pois

Viljami-kissa toipuu vauhdilla. Haava on parantanut hyvin eikä edes kaulurin käyttö ole toipilasta hermostuttanut. Myös ruokahalu on ollut kohdillaan, toki niin, että tarjolla on ollut hieman parampaa ruokaa. Hellyydenkipeä kissamme sen sijaan on ja pyrkii viereen nukkumaan lähes joka yö. Vihtori-kissakin on hengessä mukana ja kaikenlainen nahistelu veljesten välillä, niin leikinpäiten kuin tosissaan, on jäänyt.

Tänään häntäamputaatiosta tuli kuluneeksi kymmenen päivää, joten vuorossa oli tikkien poisto. Kissat ovat velhoja aavistamaan tulevia kurjuuksia, joten jo ennen kuljetuslaatikon esiin ottamista kisuli yritti piiloutua päiväpeiton alle. Hyvässä yhteisymmärryksessä laatikkoon kuitenkin mentiin ja muutama herkkunappi taltutti viimeisetkin vastarinnan rippeet.

Lääkärireissu meni hyvin. Kissa oli kiltisti paikoillaan koko operaation ajan. Kauhusta kai. Sydän takoi vimmatusti ja aistit olivat äärimmilleen virittyneet, koska pelkkä puhdistusainepullon sulkemisesta syntynyt napsahdus sai raukan säpsähtämään. Onneksi homma oli parissa minuutissa ohitse ja turvallinen koti kutsui.

Nyt tarkkaillaan, ettei Viljami ala nakerrella kutisevaa hännännysää, ja tarvittaessa palataan kaulurin käyttöön. Muutama sisäkissapäivä on siis vielä paikallaan ja alkuvaiheen ulkoilukin on syytä toteuttaa valvotusti. Julkaisen kuvan töpöhännästämme, kunhan jäljelle jäänyt nysä siistiytyy ja saa kunnon karvapeitteen. Yksityisyydensuoja se on kissallakin.

Keittiössä

Ruoanlaitto saa aivan uusia ulottuvuuksia, kun on aikaa. Töissä ollessa arkisörsselit kuuluivat lähes poikkeuksetta vartissa valmista -kategoriaan tosin puolen tunnin pelivaralla. Kiireisen kokkaajan perussetti on edelleen viikkomenussa mukana, mutta päiviin mahtuu myös työläämpiä kokeiluja, joista kiinalaiseen keittiöön vivahtava hapanimeläpossu on uusin. Puolisoni ei liharuoista perusta, joten suunnitelmani oli pakastaa kasti kerta-annoksina itselleni lounastarpeiksi, vaan kuinkas kävikään. Kulta tykästyi soosin kiinalaiseen makuun, joten tästä tulee varmasti yksi vakkari ruokapöytäämme. Kastiketta on helppo muunnella. Possun sijasta voi käyttää kalaa, kanaa tai tofua, ja mikseipä kullan iloksi tuunata lisäke myös pelkillä värikkäillä kasviksilla. Ohje valikoitui nettiviidakosta "tavallisuutensa" ansiosta, paprikaa ja ananasta lukuun ottamatta kaikki tarveaineet löytyivät ruokakaapista. Mainio resepti löytyi täältä.

Hapanimeläpossu.

Toipilas

Viljamin leikkaus sujui mallikkaasti, hännästä napsaistiin kaksikolmasosaa eli aikamoinen töpöhäntä kaverista tuli. Haimme kissan iltakuudelta kotiin. Liikkeelle lähdettyään Viljami hoippui ensitöikseen hiekkalaatikolle, jossa pitkä pissaamisyritys heikoin tuloksin. Nukkumaan mentäessä katin kulku oli vielä sen verran horjuvaa, että katsottiin parhaaksi viedä toipilas yöksi pesuhuoneeseen, missä ei olisi portaita eikä muita esteitä ja missä lattialämmitys tuudittaisi parantavaan uneen. Vesikuppi ja hiekkalaatikko mukaan ja hyvänyönsilitykset päälle.

Kun aamulla menin tervehdyskäynnille, vastassa oli pirteä, kehräävä ja puskeva kisuliini töpö terhakkaasti pystyssä. Pissa oli tullut viltille, mikä oli hieno juttu, sillä nukutuksen jälkeen eläimillä on joskus vaikeuksia tyhjentää rakkonsa. Vihtori-kissan kohdalla kävi niin ja oli turvauduttava eläinlääkärin apuun.

Tikit poistetaan kymmenen päivän kuluttua ja siihen asti Viljamin on pidettävä kauluria, että haavan nuoleminen estyy. Ruoka maittaa, joskin kauluri hankaloittaa syömistä. Kissa saa kipulääkettä päivittäin ja haava puhdistetaan aamuin illoin, joten eiköhän toipilasaika suju hyvin. 

Katin hännät

Meidän Viljamista tulee töpöhäntä. Eilen kissa alkoi saada outoja kohtauksia. Se ryntäili ahdistuneena ympäri taloa, murisi ja puri vimmatusti häntäänsä. Välillä rauhoittui ja pyrki syliin, mutta kohtaukset uusivat. Ruoka sentään maistui ja hiekkalaatikkotouhut hoituivat asiallisesti. Tänään sama hännän kurittaminen jatkui, joten katsoin parhaaksi tilata ajan eläinlääkärille. Hännästä lähempää tyveä löytyi toisen eläimen aiheuttama puremajälki, mikä saattoi laukaista Viljamin häiriökäyttäytymisen. Koska vereslihalle pureskeltu hännänpää menee äkkiä kuolioon, joka levitessään vie kissan hengen, amputaatio oli ainoa vaihtoehto. Kisuli on parhaillaan leikkauspöydällä. Muutama sentti hännästä pois, ja elämä jatkuu.  
 

Vähemmän on enemmän

Toista viikkoa olen harjoitellut elämän leppoistamista. Sijaisuus seurakunnassa päättyi eikä uutta ole tiedossa muutamia kanttorin keikkoja lukuun ottamatta, joten nyt annan itselleni aikaa olla ja ihmetellä, ja miettiä rauhassa seuraavaa siirtoa. Ajan antaminen tarkoittaa myös sitä, etten suinpäin ryntää kodin tehtäviin, paperipinojen selvittämiseen, kaappien, eritoten vaatekaapin järjestämiseen, huonekasvien mullanvaihtoon, ensimmäisiin kylvöihin, en myöskään luovaan toimintaan kutomiseen, maalaamiseen tai askarteluun. Niiden hetki vielä koittaa. Jo normiarjen pyöritys ruoanlaittoineen, pyykkäämisineen ja siivoamisineen antaa suunnatonta iloa, kun on aikaa. Kohtuullistaminen on osoittautunut myös varsin terveelliseksi elämäntavaksi. Ruokailurytmi on helppo pitää säännöllisenä, jolloin herkkuihin sortuu vähemmän ja nukkumaan tulee mentyä ajoissa, koska päivää ei kiireen vuoksi tarvitse venyttää illasta. Liikuntakin on alkanut maistua kelistä riippuen joko suksin tai jalan.