Piippuköynnös

Ulkorakennuksen varjoisalla seinällä on jo vuosia menestyksekkäästi kasvanut piippuköynnös kera pikkusydänten. Köynnös hakee rehevyydessä vertaistaan ja edellyttää kunnon tukirakenteet, joita pitkin suikertaa kohti korkeuksia. Tänä vuonna tukiristikkoa jatkettiin yläpäästä, koska köynnöksen kasvuvoima on vuosi vuodelta lisääntynyt. Pitäisiköhän lopettaa kompostin antaminen? Viime kesänä kasvi ilahdutti ensimmäisellä kukallaan ja tänä vuonna noita piipunmuotoisia kummajaisia on avautumassa lähes kaksikymmentä! Kyseinen istutus on mielestäni yksi pihamme onnistuneimmista. Vielä kun saisi jonkun varhaisen sipulikukan menestymään joukossa, niin olisin tyytyväinen. Lumikelloa olen yritänyt, mutta sipulit eivät jostain syystä kuki kunnolla. 

Piippuköynnös ja pikkusydämet viihtyvät puolivarjossa.

Köynnös on saanut nimensä piippumaisesta kukastaan.

Tuulta päin

Kello herätti viideltä. Reilun aamupalan jälkeen polkupyörän selkään ja rovastikunnan seitsemää kirkkoa kiertämään. Säätiedotus lupasi navakkaa tuulta ja puoliltapäivin sadetta, joten varusteet valittiin sen mukaan eli tuulen- ja vedenpitävää päästä varpaisiin. Kevyempi vaatetuskin olisi ehkä riittänyt, sillä varsinainen sade alkoi vasta viimeisellä etapilla ja silloin olisi jo koti häämöttänyt.

Varsinainen riesa oli tuuli. Ysitiellä Hakkilan suora ja Naulin aukea oli aikamoista puskemista eikä toiseksi jäänyt meno Valkeakoskellekaan. Kulta uhrautui tuulenhalkaisijaksi, joten minun oli kevyt pyöräillä takana. Tai no kevyt ja kevyt. Yli 90 km:n lenkki alkaa loppumatkasta painaa, vaikka mitä tekisi. Ihmeesti kuitenkin energiaa riitti, kiitos mehutankkauksen ja säännöllisen harjoittelun. Liekö myös erään stressaavan asian loppuun saattaminen eilen antanut fyysistä potkua.

Kotona saunottiin ja otettiin sohvalla makoisat tirsat ennen kuin lähdettiin syömään kunnon pihviateria. Ensi viikon lauantaina on seuraava fyysinen koitos, Kesäyön marssi, jossa kunnon ohella mitataan myös jalkapohjien kestävyys.

Kynnet kauniiksi

Olen laiska lakkaamaan kynsiäni. Ehkä pari kolme kertaa vuodessa piristän itseäni kynsiväreillä etenkin, jos on juhlat tiedossa, tosin vähintään häät pitää olla, että viitsin vaivautua. Mistä moinen laiskuus? Se arki, se arki. Siivoaminen, tiskaaminen ja pihatyöt käyvät kynsien päälle, joten lakkaa pitäisi sutia ja poistaa alvariinsa, mikäli haluaisi olla edustuskunnossa. Lohkeileva ja kulunut kynsilakka on ikävä näky. Suojaavia hanskoja en osaa askareissa käyttää, paitsi kitkiessäni ohdakkeita, joita silloin tällöin savimaapohjaiseen nurmikkoon ilmestyy.

Mutta kynsilakoista piti puhumani. Inventoin tuossa päivänä eräänä kynsilakkani, joista suurin osa on kaukaa menneisyydestä. Kolme Lumenea ja viisi Yves Rocheria sekä pieni ja sirkeä Max Factor, jonka sain lehtitilauksen kylkiäisenä. Yhdessä pullossa komeilee markkamääräinen tarjoushintalappu ja toisessa parasta ennen päiväys 06/2002, lähes kymmenvuotiaita ovat muutkin paitsi kaksivuotias ilmaislakka. Kynsilakkojen säilyvyydestä ollaan montaa mieltä, nettikeskusteluissa haitari liikkuu yhdestä vuodesta lähes ikuiseen. Max Factorin etiketissä lakan luvataan säilyvän kolme vuotta avaamisen jälkeen.

Itse olen tavannut käyttää vanhaa lakkaa, jos se on juoksevaa ja levittyy kynnelle hyvin. Mihinkään lantrausyrityksiin en pulloon jähmettyneiden suhteen ole ryhtynyt. Olen huomannut ikäloppujen koostumuksessa myös muutoksia. Ne kuivuvat hitaammin ja ovat väkevöityneet. Minun muinaismuistoni ovat niin tujuja, että käytön jälkeen koko huusholli haisee vuorokauden liuottimille eikä haju poistu kynsistäkään moneen päivään. Vaan ihmekös tuo. Synteettisen värin lisäksi kynsiäni kaunistaa tolueeni, kampferi, ftalaatit, formaldehydi ja parabeenit, vain joitain arveluttavia aineita mainitakseni. Kynsilakkojen syvimpään olemukseen perehdyttyäni olen siirtynyt ekokynsilakan käyttäjäksi ja myrkkylakat aion kiikuttaa seuraavaan ongelmajätekeräykseen.

Sokoksen alepäiviltä ostin kaksi Benecosin kynsilakkaa, luomiväripaletin ja huulikiillon, hinnaltaan yllättävän huokeaa ekokosmetiikkaa. Liekö muiden sarjojen korkeampi hinta tae luomummasta tuotteesta, mene ja tiedä, mutta Benecosilla on ainakin hyvä aloittaa meikkipussin viherryttäminen. Laatuun olen ollut todella tyytyväinen, kynsilakka kesti kulumatta jopa taimien istutuksessa.

Ps. Tämä kirjoitus on ollut valmiina jo pitkään ja odottanut lähinnä käyttökokemuksia uusista meikeistä. Koska lauantaina vihdosta viimein lakkasin kynteni, ja koska tuoretta tekstiä ei pihakiireiden ja muun härdellin vuoksi tunnu syntyvän, julkaisen tämän nyt.
 

Kevätkukkia

Lämpö ja sade on saanut ihmeitä aikaan. Narsissit, tulppaanit, helmihyasintit, pikkusydämet, kullero, kultatyräkki, kirsikka ja herukkapensaat kukkivat pihassa - ja tietysti aurinkoinen voikukka! Lumikellot, sinililjat ja villitulppaanit ovat jo lähestulkoon kukkineet. Suurin osa kylvöistä ja istutuksista on tehty, mutta lämpöä vaativien herneen ja kesäkurpitsan kanssa täytynee malttaa vielä vähän aikaa.

 

Luontoretkellä

Varhaisesta keväästä johtuen perinteinen kylmänkukkaretki toteutettiin tavoista poiketen jo huhtikuussa. Puolelta päivin nokka kohti Hattulaa tutuille mäntykankaille harvinaisuutta etsimään. Upeasti olivat kukassa ja esiintymätkin vahvistuneet sitten viime vuoden, jolloin vain yksi kaunotar hehkui retkeläisten ilona. Kotimatkalla koukattiin vielä Jutikkalan lintutornin kautta ja nähtävää riitti sielläkin, lukuisia sinivuokon värimuunnoksia ja satakunta joutsenta pulisemassa rantaruovikossa.

Hämeen kylmänkukka sinnittelee tutulla paikallaan.

Sinivuokon uudet vaatteet.

Laulujoutsenten torikokous.

Naamakirja

Eilen se sitten tapahtui, liityin Facebookiin. Saan kiittää tai syyttää oikustani Vaatevallankumousta, nimittäin kampanjan tiedot olivat enimmäkseen fesessä ja osattomuuteni jakaa tärkeä asia vaivattomasti harmitti. Päätös liittyä yhteisöön sinetöityi paikallisen käsityöyrittäjän, FinnLean putiikissa. Nyt on pää pyörällä, välillä ahdistukseen asti, mutta eiköhän sosiaalisuuteen totu myös netissä.

Iltapäivällä otin pitkästä aikaa tuntumaa urkuihin. Viisi vuotta on mennyt muissa töissä eikä viitseliäisyys ole riittänyt urkuparvelle kapuamiseen ja soittotaidon ylläpitämiseen. Pianoa olen kyllä pimputtanut niin kotona kuin kolme neljä kertaa kuussa vankilan kirkonmenoissa. Kyllä oli kankeaa aluksi, mutta parin tunnin tahkoamisen jälkeen yhteys selkäytimeen löytyi ja soitto alkoi kulkea. Sunnuntaina sitten tositoimiin.

Vaatevallankumous

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun vaatteita valmistanut Rana Plaza -tehdas romahti Bangladeshissa ja 1133 ihmistä kuoli. Kansainvälisen Fashion Revolution -päivän vanavedessä Suomessa järjestetään oma Vaatevallankumous-kampanja, jonka tarkoituksena on herätellä kuluttajat vaatimaan reilusti tuotettuja vaatteita. Kampanjaan osallistuvia rohkaistaan pukemaan jokin vaate nurinpäin ylleen symbolisoimaan vaateteollisuuden nurjaa puolta kaikkine ihmisoikeus- ja ympäristörikkomuksineen, ja siten herättää keskustelua. No, minä en aio kulkea nuttu nurin, mutta aion ryhtyä vallankumoukselliseksi omassa vaatekaapissani.

Kuukausi sitten ostin itselleni Hyvän mielen vaatekaappi -kirjan. Syksyllä 2013 julkaistu Rinna Saramäen teos on osoittautunut varsinaiseksi bestselleriksi ja kirjastojen varausjonot ympäri Pirkanmaata ovat kuukausien mittaiset. Kirja ei mässäile vaateteollisuuden epäkohdilla, ei provosoi boikotteihin, ei syyllistä pikamuotiin haksahtaneita - kirjoittaja on itsekin ollut koukussa vaatteiden osteluun - vaan kertoo faktat faktoina ja antaa selkeät ohjeet, miten koostaa hyvän mielen vaatekaappi, josta löytyy sopiva asu tilanteeseen kuin tilanteeseen ja joka on sisällöltään mahdollisimman eettinen ja ekologinen. Pikantin lisän kirjaan tuovat lainaukset eri vuosikymmenten pukeutumisoppaista, jotka ovat yllättävän ajankohtaisia. Hyvän mielen vaatekaapin koostaminen on oikeastaan vapaaehtoinen paluu menneeseen aikaan, jolloin vaatteet olivat arvokasta omaisuutta ja saivat niille kuuluvan kunnioituksen.

Vaatteita tehdään, myydään, ostetaan ja heitetään pois maapallon kestokykyyn nähden aivan liikaa. Mallistoja ei välttämättä luoda enää neljännesvuosittain, vaan tavoite on saada kuluttaja ostamaan joka viikko jotain uutta. Vanhentuneet luomukset myydään kohta reilulla alennuksella ja viimeistään silloin kuluttaja on voimaton vastustamaan kiusausta. Hyvän mielen vaatekaapin ostajan oppaan alleviivatuin asia onkin: mitään ei pidä ostaa vain koska se on halpaa. Halpaa vaatetta ei kierrätetä, pahimmassa tapauksessa se ei edes kelpaa hyväntekeväisyysjärjestöille, ja pari kertaa päällä ollut riepu nakataan roskiin, koska "ei se maksanut kuin muutaman euron". Vuosittain kaatopaikoille päätyy reilut yhdeksän kiloa vaatetta jokaista suomalaista kohti. Liika vaatteiden määrä on ongelman ydin myös globaalissa mittakaavassa. Vaate- ja tekstiiliteollisuus on yksi maailman suurimmista teollisuudenaloista 80 miljardin vaatteen vuosituotannollaan ja todellinen ympäristö- ja ihmisoikeusongelmien hornankattila. Mutta miten käydä kertakäyttömuodista kohti vastuullista ja kestävää pukeutumista? Rinna Saramäen opeilla se onnistuu. 

Ensin pitää kartoittaa oma tyyli ja se, millaisissa vaatteista viihtyy, sitten miettiä millaisissa eri tilanteissa vaatteita tarvitsee ja suunnitella niihin sopivat asukokonaisuudet, laatia budjetti ja painua - ei kauppaan - vaan vaatekaappinsa kätköihin inventoimaan, luopua turhasta ja epäsopivasta ja viiden vuoden aikajänteellä hankkia laatuun satsaten puuttuva tarpeellinen ja lopulta nauttia huolettomasta pukeutumisesta vaatteitaan rakkaudella hoitaen.